Suntuubi-palvelussa käytetään evästeitä. Palvelua käyttämällä hyväksyt evästeiden käytön. Lue lisää. OK
1234567
891011121314
15161718192021
22232425262728
293012345

RSS

 Vuoden 1918 suuri punainen myytti
28.10.2010 13:26 | pelontorjunta

 

Historiantutkimuksen ammattilaisten eräs suosituimmista käytetyistä termeistä on ”myytti”. Myös suosittu – erityisesti hameiden etuvartiokaartin keskuudessa – on termi ”trauma”. Hyvin usein näitä termejä käytetään kohahduttamaan yleisöä (ja lisäämään oman julkaistun tutkimuksen myyntiä sekä arvostusta samanhenkisten keskuudessa). Mikäänhän ei myy historiankirjaa niin hyvin kuin se että tutkija ”romuttaa myytin”. Myytti koetaan aina ”virallisen totuuden luoneiden” haluksi harhauttaa kansaa. Ja niinpä ”edistyksellinen” ja ”viileän analyyttinen” historioitsija tulee ja korjaa virheen.

Eräs suosituimmista kohteista joita ”myytinmurtajat” haluavat käsitellä tutkimuksissaan on vuoden 1918 sisällissota. Nyt on vain niin, että ”myytinmurtajat” itse ovat tohinassa tulleet luoneensa jotain sellaista, josta on tullutkin sellainen myytti joka on ilmiselvästi vääristänyt suuren yleisen käsitystä kyseisestä tapahtumasarjasta. Tärkeää osaa vääristymässä näyttelee tosin kirjailija Väinö Linna, joka oikoessaan kiistatta ja oikeellisesti yksipuolista käsitystä tapahtumasarjasta loi tukun uusia. Liian monet tutkijat antoivat Linnan romaanin viedä itseään harhaan. Niitä tutkimme nyt.

Tutkimuksissa harvoin pysähdytään miettimään mm. seuraavia kysymyksiä:

Miksi Suomen Sosialidemokraattinen Puolue ei koskaan saanut työväestön ylivoimaista enemmistöä taakseen, ei vaaleissa ja vielä heikommin itse kapinayrityksessä?

Miksi punainen osapuoli lähti kapinan tielle tammikuussa 1918 vaikka alun perin suunnitelmat edellyttivät aikaisintaan maaliskuussa 1918 aseellisen toiminnan aloittamista?

Miksi torpparikysymys, vastoin Linnan romaanin luomaa kuvaa ja yleisestä käsitystä, ei ollut alkuunkaan sisällissodan keskeisin kysymys tai edes keskeisimpiä kysymyksiä?

Ja lopuksi – miksi sisällissota ei sittenkään ollut vain sisällissota vaan myös vapaussota?

 

Lähtökohtana ongelmien purkamiselle käytämme sisällissodan analyysin kannalta äärimmäisen tärkeää vuoden 1917 lokakuun vaalien tulosta.

Tulokset:

Suomen Sosialidemokraattinen Puolue (92) 44,79% 
Suomalainen puolue
Nuorsuomalainen puolue
Kansanpuolue yht (32) 30,17% 
Maalaisliitto (26) 12,38% 
Ruotsalainen kansanpuolue (21) 10,90% 
Kristillinen työväenliitto 1,56% 
Muut 0,20% 

 

Vaaleista muodostui erittäin vilkkaat ja niissä annettiin peräti 197 553 ääntä enemmän kuin edellisissä vaaleissa. Vaalit päättyivät ei-sosialistisen leirin selvään voittoon. Näin ollen yleinen yhteiskuntapoliittinen logiikka jonka mukaan lisääntynyt äänestysaktiivisuus koitui yleensä vasemmiston hyödyksi ei toiminut. Lopputulosta ei voi selittää edes sillä, että SDP:n ääneistäjät olisivat jääneet kotiin, lisäsihän puolue äänimääräänsä peräti 68 640 äänellä. Mutta ei-sosialistiset puolueet saivat peräti 128 913 ääntä lisää.

Tuon aikakauden yhteiskunnassa todellisia rikkaita ei ollut kuin muutama prosentti väestöstä ja vaikka venytämme käsitettä ”rikas” tai ”porvari” emme voi päätyä muuhun lopputulokseen kuin että n. 90% väestöstä söi”otsansa hiessä” leipää. Tästä valtaväestöstä, niistä jotka vaivautuivat vaaliuurnille, tuskin siis edes puolet äänesti SDP:tä. Poliittinen ei-vasemmisto sai siis varsinaisen äänivyöryn, lisä-äänet tulivat valtaosaltaan ns. rahvaalta.

Tällä kiistattomalla tosiasialla oli kauaskantoiset vaikutukset myös välittömästi vaalien jälkeen alkaneessa radikalisoitumisprosessissa joka synnytti vastavoiman. Miksi?

Professori Ohto Manninen:

" Punaisten puolelle suomalaisista liittyivät voittopuolisesti ns. työväenluokkaan kuuluvat henkilöt, lähinnä järjestäytynyt työväestö. Punakaartit oli perustettu yleensä jonkin työväenyhdistyksen, ammattiosaston tai muun järjestön puitteissa. Niissä ympäristön mukaansatempaava voima oli tuntuva Kansanvaltuuskunta tehosti liittymishalua toisaalta maksamalla kaartilaisille säännöllisen kuukausipalkan ja toisaalta sulkemalla työmaita ja riistämällä haluttomilta elintarvikeannokset.

Punakaartien johto toteutti omin päin asevelvollisuutta jo maaliskuussa alkupuolelta alkaen. Tuolloin velvoitettiin jo muitakin työmiehiä kuin työväenyhdistyksiin ja ammattiliittoihin järjestäytyneitä punakaartiin. Huhtikuun alussa asevelvollisuus pantiin toimeen koko punaisessa Suomessa. Se ei ehtinyt kaikkialla toteutua, kun punaisten hallussa ollut alue pieneni nopeasti. Näissä yleisissä väenotoissa joukkoon joutui jonkin verran porvarillistakin väestöä.

Valkoisissa joukoissa oli työväestöä kokonaismäärästä (asevelvolliset mukaan lukien) noin kolmannes ja vapaaehtoisesti riveihin tulleista lähes neljännes. Perusselitys työväestön ehkä yllättävän suurelta tuntuvaan määrään on se, että valkoinen armeija ei ollut lähtökohdiltaan luokka-armeija. Se lähti sotaan karkottamaan venäläisiä maasta, "vapaussotaan", ja palauttamaan laillisen järjestyksen, kukistamaan "kapinan". Tämä ei kysynyt puoluekantaa. Asevelvollisuus sitten varmisti maaliskuusta lähtien tämän periaatteen toteutumisen. Vastapuolella taas "luokkasota" ja "vallankumous" keräsivät kannattajikseen vain järjestynyttä työväkeä. Järjestöissä oli totuttu ajattelemaan eri lailla kuin ns. normaalissa yhteiskunnassa ja seuraamaan vallankumouksen punaista lippua. Järjestöjen ulkopuolella oli kuitenkin valtaosa Suomen työväestöstä, varsinkin maaseudulla. "

 

Entä miksi punaiset lähtivät kapinan tielle juuri tammikuussa 1918? Tästä asiasta mainitsi mm. professori Timo Vihavainen jo vuonna 1991 näin: Tilaisuus teki punaisista varkaita”. Mikä oli tuo ”tilaisuus”? Oikeastaan punaisten johdossa nähtiin lokakuun vaalien tuloksen välitön seuraus. Lisäksi heille tuli ilmeinen kiire.

Ohto Manninen:

" Vallankumoushalu johti 27.-28.1. vallankaappaukseen. Kaappaukseen ryhdyttiin pitemmittä valmisteluitta, koska senaatin aseellinen voima oli lisääntymässä. Onnistumismahdollisuuksia olisi saattanut heikentää myös eduskunnan vauhtiin päässyt uudistuspolitiikka, mm. kunnallisessa itsehallinnossa. Punakaartien suunnitelmissa oli vielä vuodenvaihteessa 1917/1918 tähdätty vallanoton aloittamiseen maaliskuussa 1918, kun oma kaarti olisi saatu organisoiduksi ja varustetuksi käyttökelpoiseksi armeijaksi. Nyt oli otettava riski ja luotettava maassa olevien venäläisten joukkojen tukeen."

Jokseenkin varmasti voimme sanoa, että maassa ei olisi käyty sisällissotaa jos senaatilla olisi ollut jo tammikuussa 1918 sellainen aseellinen voima kuin sillä sitten 3-4 kuukautta myöhemmin oli tai toisessa tapauksessa kapina olisi kukistettu välittömästi. Itse kapinan syttymiseen pelkkä senaatin uudistuspolitiikka ei ollut kaikkein ratkaisevin. Tosiasiassa vasta Leninin bolsheviikkien voimakas tuki, voimakas painostus sekä asetäydennys näytteli keskeistä osaa. Lenin yllytti raivoisasti Suomen sosiaalidemokraatteja kapinaan.

Lenin:

"Suomen sosiaalidemokraatit ovat pettureita. He eivät tahdo tehdä vallankumousta, vaikka se on heidän velvollisuutensa."

Tammikuussa 1918 Leninin tavannut kansanvaltuuskunnan johtaja Kullervo Manner antaa ratkaisevan todistuslausunnon:

"Kohtaus Leninin kanssa teki minuun niin voimakkaan vaikutuksen, että minussa heräsi rohkeus ja päättäväisyys lähteä vallananastuksen tielle, jolle me sitten tammikuun lopussa lähdimmekin, vaikka, totta kyllä silloinkin vielä epäröiden."

Ts. ilman yllyttäjä-Leninin osuutta kapinaan lähteminen ei olisi todennäköisesti onnistunut. Tapahtumissa mukana ollut K.H. Wiik totesi:

"Bolshevikit pakottavat meidät vallankumoukseen, tahdommepa tai ei."

Tälle lausunnolle oli selvää katetta, sillä esim. maassa olleet venäläiset sotilasneuvostot esittivät seuraavan vaatimuksen:

" Jos te kieltäydytte tukemasta meitä, me toteutamme itse kumouksen täällä. Silloin teidän on pakko ottaa valta käsiinne."

Lenin itse löi pökköä pesään:

"Nouskaa, nouskaa välittömästi ja ottakaa valta järjestäytyneiden työläisten käsiin."

Kansalaisten mieliin on syöpynyt kuva torppari Akseli Koskelasta sisällissodan punaisena ”perustyyppinä”. Torpparikysymys ei ollut kuitenkaan ollenkaan keskeisellä sijalla. Ja mikä Linnan muokkaaman ”totuuden” sisäistäneille yllättävintä – torpparit osallistuivat sisällissotaan muita ryhmiä vähemmän ja heistäkin peräti puolet valkoisella puolella, hyvin monet vieläpä vapaaehtoisina. Miksi näin?

Professori Eino Jutikkala:

"Puhe ratkaisemattomasta maanvuokrakysymyksestä jopa sodan syynä on osoittautunut kytkeytymiseksi harhakuvaan, mutta sen voi kohdata journalismissa vielä neljännesvuosisata sen jälkeen kun torpparien asennoituminen sodassa on historiatieteessä paljastettu. Torppareilla ei edes eturyhmänä ollut aihetta tukea Kansanvaltuuskuntaa, sillä Svinhufvudin hallitus oli tammikuussa antanut eduskunnalle ehdotuksen laiksi, jonka nojalla torpparit saisivat lunastaa tilansa itsenäisiksi. Eräiden Leninin teesien lumoissa elänyt Kansanvaltuuskunta sen sijaan määräsi torpparit maksamaan veronsa yksityisen isännän sijasta toistaiseksi valtiolle ja horjui kahden mahdollisuuden välillä: joko oli vuokrasuhteen valtioon jäätävä pysyväksi tai oli torpat porvarillisen politiikan tapaan itsenäistettävä.

Oli sitten puhe työväestä tai torppareista, valkoista ja punaista armeijaa ei läheskään tiiviisti erottanut toisistaan luokkaraja. Työmiesten panos senaatin joukoissa on liian usein unohdettu. "

Jo sosiaalidemokraattien järjestämässä Tampereen torpparikokouksessa 9.-12.4.1906 torpparit vaativat tilojen lunastusoikeutta, mutta sosialidemokraatit ajoivat läpi ponsilausuman, jonka mukaan kaikki yksityinen maa on saatava VALTIOLLE. Svinhufvudin hallitus antoi tammikuussa 1918 eduskunnalle lakiesityksen torppien ja mäkitupien lunastamiseksi itsenäiseksi. Vasemmistoa taas vallankumous radikalisoi siten, että se ensin vaati korvauksetonta pakkolunastusta, ja lopuksi siten että Kansanvaltuuskunta punakapinan aikana antamallaan julistuksella otti vuokratilat valtiolle jättäen avoimeksi vuokraajien tulevan aseman. JULISTUS OLI YKSITYISKOHTIA MYÖTEN TOISTO LENININ AIEMMIN VENÄJÄLLÄ ANTAMASTA MAADEKREETISTÄ.

Nyt käsitämme ettei torppareilla yhtenäisenä yhteiskuntaluokkana ollut valtavia haluja siirtyä tukemaan punaisia. Punaisten hallitsemilla alueilla he siirtyivät valtaosaltaan punaisten puolelle, jos olivat järjestötoiminnassa, valkoisten hallitsemilla alueilla pääasiassa valkoisten puolelle.

Kuten Jutikkala mainitsi ”työmiesten panos senaatin joukoissa on liian usein unohdettu”. Kysymys kuuluukin mitä osaa ”pakottaminen” näytteli. Miten se näkyi itse taistelussa valkoisella puolella? Ei juuri sanottavammin.

"Se seikka, että komppaniassamme oli aika paljon mielipiteiltään vasemmistolaisia", kertoo muuan mukana ollut, "ei vaikuttanut häiritsevästi..., vaan kaikki tekivät heille määrätyt tehtävät moitteettomasti."

Sisällissodan lopputuloksen kannalta oli hyvin ratkaisevaa se, että vastakkain ei siis ollutkaan työväestö ja muut vaan vain järjestäytynyt työväestö ja sen ulkopuolinen maailma. Lähtökohdat sille, että tuo Järjestö-Suomi olisi voittanut sodan olivat aika heikot. Mutta oliko sota sitten edes jossain määrin vapaussota? Nykyisinhän tuota nimikettä ei usein enää edes käytetä.

Jos arvuutellaan tapahtumatonta, on tässä tapauksessa arvuuteltava, mikä olisi ollut Suomen tulevaisuus, jos punaiset olisivat voittaneet vuonna 1918. Olisiko Suomen itsenäisyyden tunnustanut Neuvostoliitto pidättäytynyt nielaisemasta Suomea, vaikka se muualla entisen Venäjän valtakunnan alueella korjasi heti tilaisuuden tullen takaisin sen, mitä oli menetetty? Eikö Leningradin porttien edessä sijaitsevaa Suomea olisikaan haluttu liittää maailmanvallankumouksen piiriin, jonka muuten kuviteltiin ulottuvan jopa kaukaisemmille saarille Tyynellä Valtamerellä?

Kysymykset ovat luonnollisesti retorisia. Vastausten pitäisi olla itsestään selviä, mutta varmuuden vuoksi lainattakoon bolsevikkien omia kannanottoja. Lokakuussa 1918 pitämässään puheessa Lenin totesi porvarillisen vallan päättyvän niin Suomessa, Ukrainassa kuin Puolassakin. "Lähellä on jo se päivä, jolloin yhdessä tulemme juhlimaan yleismaailmallisen vallankumouksen ensimmäistä päivää", tovereiden toveri huudahti. Toinen toveri, J. V. Stalin, oli samaa mieltä puhuessaan mahdollisuuksista itäisessä Euroopassa 17.11.1918:

"Tarpeetonta sanoakin, että vallankumous ja neuvostohallitukset näillä alueilla ovat hyvinkin läheisen tulevaisuuden asioita. Esimerkiksi Suomessa on vielä hiljaista, mutta miehitysjoukkojen poistuminen sieltä epäilemättä jouduttaa Svinhufvudin rosvokoplan tuhoa."

Tuntuu liioitellulta väittää, että punainen rivimies olisi taistellut sen puolesta, että hänen isänmaastaan olisi tullut osa Neuvostoliittoa. Mutta asiaa ei olisikaan ratkaissut rivimies vaan punaisten oma johto. Ja sen valitsemalla tiellä ei vaihtoehtoa ollut. Johdon mielipide kirjattiin esimerkiksi kesällä 1918 perustetun Suomen kommunistisen puolueen perustamisasiakirjaan:

"Venäjän Sosialistinen Neuvostotasavalta on vallankumouksellisen köyhälistön ainoa oikea isänmaa, jota kaikkien maiden kommunistien on puolustettava imperialismin rosvoilta, sillä Neuvostotasavalta on koko maailman köyhälistön yhteinen taisteluase kaikkien maiden porvareita ja niiden hirmuhallituksia vastaan."

Turhalta tuntuu kysymys, miten hyvin punaisten suomalaiset johtajat olisivat kyenneet pitämään syntymämaansa puolta Neuvostoliiton puitteissa. Otto Wille Kuusisen lausahdus syksyllä 1921 kertoi, että ainakaan hänellä sellaiseen ei ollut erityisiä haluja:

"Suomi itsessään on tietysti mitätön ja erittäin ohimenevä ilmiö."

Kun joitakin vaatimattomia yrityksiä suomalaisuuden ylläpitämiseksi kuitenkin esiintyi tai oletettiin esiintyvän, Stalin teki niistä verisen lopun 1930-luvulla.

Olkoonkin, että vuoden 1918 vapaussotamme oli myös sisällissota, olkoonkin, että sodan ikävän puolen muistot eivät niin vain unohtuneet, kiistatonta pitäisi siis olla, että ilman valkoisten voittoa vapaata Suomea ei olisi voinut syntyä. Paljon käytetyn sanonnan mukaan vapaudella on hintansa. Suomalaisille hinta oli vuonna 1918 korkea kaikissa suhteissa.

Jari Ehrnrooth on älykkäästi tutkinut punaisen osapuolen psykoloogista maailmankuvaa, ei sanomalehtien vaan lähinnä lentolehtisten tai pien- ja viemärilehtien tyyppisten julkaisujen kautta. Punakaartilaisten ”viemärilehdistä” Ehrnrooth löysi maailman, jolla oli hyvin vähän yhteistä kirkasotsaisten Koskelan poikien kanssa. Siellä kukki hysteerinen murhanhimo, viha ja kuolemankultti. Verenvuodatus ja tappaminen nostettiin suurin piirtein pyhiksi, itsessään hyveellisiksi teoiksi. Kuten tiedämme, tämä juovuttava, kivikauden soturin perusvaistoihin vetoava sanoma löysi vastaanottajansa ja muuttui teoiksi. Sana tuli totisesti lihaksi, eikä ainoastaan lihaksi, vaan myös vereksi ja suolenpätkiksi. Oliko ”Laurila” yleisempi ilmiö kuin ”Koskela”? Vaikea sanoa, mutta ehkä se oli yleisempi kuin halutaan uskoa.

Sisällissodan aikaisen molemminpuolisen verilöylyn ja kostonhalun taustaa vasten on vain niin että Ehrnrooth tutki, ei suinkaan vuosien 1917-18 vaan vuosien 1905 ja 1914 välisenä aikana julkaistuja pienlehtiä, ts. sisällissotaa ja ensimmäistä maailmansotaa edeltäneen suhteellisen sisäpoliittisen rauhan aikaa, kuitenkin sellaista aikakautta, jonka sielunmaisemaan vuoden 1905 suurlakko oli jo jättänyt jälkensä. Oli kieltämättä merkittävää, että murhanhimo, alkukantainen viha "porvaria" kohtaan ja suorastaan mystinen usko kuolemaan ja verenvuodatukseen oikeutta tuovina voimina oli työväenliikkeen piirissä laajalti olemassa jo vuosia ennen sisällissotaa - ne eivät syntyneet vastauksena sodan tarpeeseen kiihottaa punakaartilaiset väkivaltaan.

Mutta tämä ”Järjestö-Suomi” sai sisällissodassa vastaansa ”Perinne-Suomen”. Jälkimmäinen osoittautui, kuten punaisten taistelutahto tai sen puute siitä kertoi, sittenkin aivan ylivoimaiseksi. Suomen ja suomalaisten tulevaisuuden kannalta se oli kaikessa kaameudessaan sittenkin se parempi vaihtoehto. Ja lopuksi kunniaa itse kirjailijalle, Väinö Linnalle, joka varsin osuvasti kuvasi itse sisällissotaa eräässä tunnetussa lausunnossaan:

Totuus ei ole punainen eikä valkoinen, se on inhimillinen ja siksi usein niin tuskallinen”.


( Päivitetty: 01.11.2010 09:22 )

 - pelontorjunta


Kommentti

Kirjoittaja

Sähköposti

Kotisivut

Roskapostisuojaus: Paljonko on yhdeksän miinus seitsemän?
(Pakollinen, Vastaa numeroin)



Ei kommentteja