Suntuubi-palvelussa käytetään evästeitä. Palvelua käyttämällä hyväksyt evästeiden käytön. Lue lisää. OK
1234567
891011121314
15161718192021
22232425262728
293012345

RSS

 Ihmisen eläimellistäminen - äärimmäiset olosuhteet
09.11.2010 14:27 | pelontorjunta

 

Epäinhimillisyyteen on monia teitä ja niistä yksi on ihmisen eläimellistäminen. Erehdyksiä syntyy konventioidenkin puitteissa, mutta ne ovat ainakin usein olleet ns. inhimillisiä erehdyksiä eli oli tarkoitus tehdä jotain parempaa kuin mitä saatiin aikaan. Rinnan tämän prosessin kanssa on ollut havaittavissa myös eläinten inhimillistäminen. Jo valistusajoista lähtien on eläimiä joskus saatettu ylistää ihmisiä paremmiksi olioiksi. Tuolloin on kyseessä ollut kuitenkin vain eräänlaiset jalot villit, joiden erinomaisuus oli pikemminkin hypoteettista kuin todelliseksi ajateltua. Ihminen on toki vajavainen muttei eläintenkään kohtuullisuutta kannata idealisoida liikaa, sillä liikalihavuutta ja irstautta ilmenee myös niiden keskuudessa mitä suurimmassa määrin, kunhan tilaisuuksia niiden harjoittamiseen tarjotaan.

Kun ihminen laitetaan äärimmäisiin olosuhteisiin alkaa tietty määrä ihmisistä - kumpaakin sukupuolta – käyttäytyä petomaisesti. Kuka voi heitä siitä tuomita? Nyt vallitsevan viisauden mukaan ei nähtävästi kukaan. Miksi esim. Leningradin piirityksen aikaan harjoitettu kannibalismi johti tuomittujen ampumiseen? Eikö se tabu, jota he rikkoivat, ollut irrationaalinen? Onko ihmiskunta meidän päivinämme viimeinkin pääsemässä tästä painolastista eroon? Kulttuuriväen viimeaikainen kiinnostus kannibalismia kohtaan, suomalaista teatteria ja Hollywoodia myöten, saa uumoilemaan tällaista.

Mikä olisikaan ekologisesti oikea tapa käsitellä kuolleiden ihmisten ruumiita? Jos ihminen kerran vallitsen ideologian mukaan on tasa-arvoistettu eläinten kanssa, miksi hän pöyhkeilee hautausmaiden kivipaasien alla?

Mitä ihminen voi siis tehdä toiselle ihmiselle? Nikita Lomagin dokumenttikokoelma Leningradin piirityksestä kertoo tästä yksityiskohtaisesti. Kuten voi odottaakin, nälkä ajoi ihmisiä rikoksiin. Leipää varastettiin ja ryöstettiin. Ihmisiä murhattiin leipäkorttien saamiseksi. Osa väestöstä eli niin pienillä annoksilla, että se merkitsi tosiasiallisesti kuolemantuomiota. Nälän pahetessa alkoi todellinen taistelu elämästä ja kuolemasta. Joulukuussa 1941 alkoi ihmissyönti. Se laajeni laajenemisestaan eikä lopulta näyttänyt olevan mitään rajoja. Ihmiset tappoivat ja söivät lapsiaan, lapset vanhempiaan. Opiskelijat söivät kuolleen toverinsa. Kuolleiden ihmisten ruumiita varastettiin ja ryöstettiin ravinnoksi. Kotirouvat houkuttelivat vieraakseen naapurin tytön , surmasivat ja söivät hänet. Kymmenen naisen ryhmä hyökkäsi ruumiinkuljettajan kimppuun, ryösti ruumiin ja paloitteli sen ruuaksi. Tappaminen suoritettiin yleensä kirveellä, harvemmin vasaralla tai muilla välineillä.

Tuomittuja oli vuoden 1942 puoliväliin asti pari tuhatta jonka jälkeen määrä tuntuvasti väheni. Väestön määrään nähden ilmiö oli kuitenkin massiivinen sillä ilmiöstä todennäköisesti vain osa paljastui.

Äärimmäinen nälkä oli ihmiselle äärimmäinen kokemus. Historiallisesti asiassa ei kuitenkaan ollut mitään uutta. Samaa on koettu myös Suomessa eteenkin suurten nälkäkatastrofien aikana. Mutta joitain uutta Leningradin tapahtumissa oli. Se oli kokonaan moderni länsimaisesti sivistynyt kaupunki, joka äkkiä heitettiin kurjuuden syövereihin. Se oli tietyllä tavalla inhimillisen alennuksen laboratorio, joka näytti mihin sivistynyt länsimainen ihminen, mies, nainen, lapsi pystyy. On sanottu, ettei täysin normaali ihminen tiedä, että kaikki on mahdollista. Eivät leningradilaisetkaan tienneet, ennen kuin näkivät. Monia asioita pidetään itsestäänselvyyksinä, vaikka ne kuuluvatkin vain ja ainoastaan nykyhetken hyvinvoivaan pohjoismaiseen todellisuuteen. Ihmiset usein luulevat, että he mieluummin kuolisivat kuin tekisivät tietynlaisia tekoja. Helpot yleistykset, jotka perustuvat poliittiseen korrektiuteen, hyväuskoisuuteen, tietämättömyyteen tai suoranaiseen typeryyteen, ovat muokanneet puolivirallista ihmiskuvaamme. Naisshovinismin innoittamat tutkijat ovat kehitelleet skenaariota, jossa prosenttiluvuista konstruoitu väkivaltainen ja raaka Mies vainoaa prosenttimaailman Naista, jossa muutoin ruumiillistuvat kaikki ajateltavissa olevat hyveet, mutta ongelmaksi jää niiden liiallisuus, mikä rajoittaa Naisen itsetoteutusta. Koska erinäiset paheet esiintyvät useammin miehissä kuin naisissa, annetaan niille sukupuolikin - niistä tulee ”miehekkäitä”. Mikäli nainen niihin lankeaa, on kyseessä paradoksaalinen ilmiö, joka itse asiassa on käsittämätön ja voidaan viime kädessä selittää joka tapauksessa vastapuolen (=mies) viaksi.

Leningradissa tämä kuva ei pätenyt. Todennäköisesti esim. äidinrakkaus ja suojeluvaisto, joita pidämme naisille tyypillisinä, toimivat sielläkin hyvin pitkälle, tiettyyn rajaan saakka. Normaalitapauksessa ne kestivät kuolemaan saakka ja altruismi oli luultavasti noissa olosuhteissa molemmille sukupuolille tyypillisempää kuin äärimmäinen itsensä toteuttaminen. Piiritetyn Leningradin asukkaiden moraali kestää kokonaisuudessaan kaiken arvostelun. Se oli ihailtavimpia kieltäymysten ja kestämisen osoituksia, mitä historia tuntee.

Mutta mikäli katsotaan nimenomaan ihmissyöntitapauksia, jotka tietenkin olivat sinänsä epänormaalia käytöstä, näyttää suorastaan että ihmissyönnillä oli naisen kasvot. Tilastoja ei tehty sukupuolittain, mutta naistekijät toistuvat yhä uudelleen ja uudelleen raporttien lyhyissä kuvauksissa. Syöjätär on sinänsä klassisen kirjallisuuden hahmo, joka aiheetta on edistyksellisissä piireissä unohdettu, kun noidat on nostettu uuteen suosioon. Todellisuudessa Leningradin syöjättäret olivat usein nuoria ja sen verran rivakoita, että jaksoivat käyttää kirvestä. Lapset olivat nähtävästi suosituin kohde, niin omat kuin vieraatkin, mutta kaikki muutkin kelpasi. Usein murhia ja kannibalismia oli suorittamassa kokonainen ryhmä, esimerkiksi äiti tyttärineen.

Tällaiset eivät sovi normaaliin ajatteluumme. Ne täytyy tehdä ymmärrettäväksi, selittää. Selitys ei ole venäläisyys tai bolshevismi. Syyn laittaminen suomalaisten tai saksalaisten harteille on halpamaista, vaikka saattaisikin tuoda moraalista tyydytystä niille, jotka haluavat kiemurrella irti ongelmista tuomioita julistamalla. Leningradilaisten suoritus oli uskomaton, he kestivät, vaikka olosuhteet olivat helvetilliset. Nälkä on tietysti suurin yksittäinen tekijä mutta se ei selitä kaikkea. Lisäselitys on ihmisen lajiominaisuus. Kannibalismi on normista poikkeavaa toimintaa. Tietyissä olosuhteissa sitä on kuitenkin aina esiintynyt ja tullee myös tulevaisuudessa esiintymään.

Vai onko jutun moraali sittenkin toisenlainen? Leningradin tapauksesta voisi oppiakin sen, että ihmisen perimmäistä hyvyyttä ei pidä liioitella. Kiusattuna ja kiusaukseen saatettuna ihminen voi ylittää aivan toisenlaisia rajoja kuin luulemmekaan. Mehän pahoittelemme sitä, miten moni tuhlaa elämänsä olemalla liian kiltti ja altruistinen sen sijaan, että toteuttaisi itseään ja etsisi rajojaan. Nykyään ovat kaikkialla tarjolla olevat herkut monelle ylivoimainen kiusaus. Syömistä jatketaan oman terveydenkin hinnalla ja yhteiskunta saa sijoittaa seurausten hoitoon valtavia rahasummia. Silti emme paheksu moista käyttäytymistä, näissä oloissahan pärjätään löysälläkin moraalilla.

Niille jotka etsivät jaloutta ja viisautta alitajunnastaan kertoo Nikita Lomagin Leningradin esimerkki sen että kulttuuri eli ihmisen pyrkimys totuuteen, hyvyyteen ja kauneuteen on opittua ja opetettua käytöstä. Se vaatii menestyäkseen suotuisat olosuhteet. Hedonismin ja itsetoteutuksen ilosanoma toimii vain yltäkylläisyyden vallitessa, edes kohtuullisesti. Täytyy vain toivoa, ettei se päivä koita, jolloin 2000-luvun alun moraalilla varustettu ihminen joutuu äärimmäisten olosuhteiden testiin. Leningrad on vain esimakua siitä, mitä silloin nähtäisiin.

Ihmisluonto ei liene erityisen paha, mutta tuskin se on erityisen hyväkään. Sen pelkkä vapauttaminen ei ehkä ole vastaus mihinkään ongelmaan. Olemme kulttuurin perimmäisten kysymysten äärellä. Projekti on ollut etupäässä emansipaation tarinaa. Luonnollinen ihminen ja hänen yhtä luonnolliset oikeutensa ovat olleet eteenpäin pyrkivän sivilisaatiomme yhtenä orientaatiopisteenä hamasta renessanssista lähtien. Lausumattomana periaatteena kaikessa emansipaatiossa on yleensä ollut, että se, mitä vapautetaan, on luonnollista ja väistämättömästi hyvää. Maksimaalinen vapaus mahdollistaa myös maksimaalisen hyvän, ellei suoranaisesti jo sitä tuota.


( Päivitetty: 09.11.2010 15:42 )

 - pelontorjunta


Kommentti

Kirjoittaja

Sähköposti

Kotisivut

Roskapostisuojaus: Paljonko on viisi plus kahdeksan?
(Pakollinen, Vastaa numeroin)



Kommentit

Eikö se nyt ole itsestään selvä, että naiset joutuivat huolehtimaan lähes kaiken elannon hankkimisen tuolloin Leningradissa, mukaanlukien ihmislihan hankinnan, kun muu syötävä oli loppu. Hehän olivat myös melkein ainoita, joilla oli voimaa suoriutua tuosta kamalasta hommasta. Työikäiset miehethän olivat joko rintamalla tai laajan sotateollisuuden tehtävissä muualla Neuvostoliitossa. Vain vanhoja miehiä ja poikalapsia oli Leningradissa saarron aikana. Tietysti oli jonkinverran teollisuuden palvelukseen komennettuja ja mm. kaupungin turvallisuustehtävissä (ilmansuojelu, palosuojelu)olevia työikäisiäkin miehiä. Vanha venäläinen kulttuurikin pitää sisällään sen, että naiset huolehtivat kodista ja ruuan ilmestymisestä pöytään. Myös eloonjäämisvietti on käsittääkseni naisilla vahvempi kuin miehillä??

- mummu vaan <anneli.nurmi@kopteri.net> - 6.4.2014 17:41





Kommentoi


©2017 Pelontorjunta - suntuubi.com