Suntuubi-palvelussa käytetään evästeitä. Palvelua käyttämällä hyväksyt evästeiden käytön. Lue lisää. OK
27282930123
45678910
11121314151617
18192021222324
25262728293031

RSS

 Suomettuminen
13.10.2010 09:00 | pelontorjunta

 

Kirjassaan ”Kansakunta rähmällään” (1991) Timo Vihavainen käsittelee ns. suomettumisen aikakautta, siis Suomen sodanjälkeistä aika huippuna 1970-luku. Suomi meni silloin Vihavaisen mukaan rähmälleen paitsi suuren Neuvostoliiton myös kotimaisten johtajiensa edessä. Vihavainen kirjoittaa:

 

”Suomettuminen merkitsi uudenlaista kansallista tietoisuutta, joka vakiintui maassamme 1970-luvun alussa. Se tarkoitti, että kansallista itseymmärrystämme alkoi hallita kuva ylivertaisesta suuresta naapurista, jonka vaatimuksiin meidän oli kansallinen olemassaolomme sopeutettava. (...)Myös Suomen historia ympättiin osaksi naapurin kansallisia myyttejä ja menneisyyttämme arvioitiin naapurin näkökulmasta. Ulkopoliittinen luottamus, jonka tuli olla valtiollisten suhteittemme pohjana, ulotettiin koskemaan puolueiden ja henkilöiden toimintaa yleensäkin. (...)”Luottamuksen” saavuttamiseksi suomalaisten tuli käyttäytyä naapurin edellyttämällä tavalla. Erityisesti tämä merkitsi, että oli sanouduttava irti ”neuvostovastaisuudesta”, millä voitiin tarkoittaa milteipä mitä tahansa.(...) Useimmat Suomen puolueet tekivät tämän.”

 

Jukka Nevakivi (1996) oli pitkälti samoilla linjoilla:


” Kekkosen isänmaallisuutta on tuskin syytä epäillä. Kysymys on siitä, pystyikö hän erottamaan isänmaata omista intresseistään. (...) Pettämättä maataan, rikkomatta kirjaimellisesti valtiosääntöä, Kekkonen oli ehtinyt neljännesvuosisadan jatkuneella presidenttikaudellaan tulkita valtaoikeuksiaan niin subjektiivisesti, että hän olisi saattanut joutua vastaamaan Neuvostoliiton suhteistaan, mikäli hän olisi niissä epäonnistunut.”

 

Suomettumisessa on kiinnostavaa näin jälkikäteen tarkasteltuna se lähtikö se ensisijaisesti juuri yhdestä keskeisestä persoonasta (Kekkonen) ja oliko se historiassamme ainutlaatuinen ilmiö. Lähempi historiantutkinta osoittaa, että se ei ehkä sittenkään ollut niin ainutlaatuinen ilmiö kuin mitä on väitetty.


Fennomaanit

Vuonna 1809 vastaperustettu autonominen Suomi oli käytännössä eikä vain eliittinsä osalta ruotsinkielinen, koko kulttuuriltaan ruotsalainen maa. Se että uskonnollista j juridista materiaalia oli jossain määrin käännetty suomeksi, ei muuta tätä tosiasiaa. Suomi ei ollut kulttuurikieli. Suomea tai sen murteita puhuttiin ainoastaan keittiöissä ja maaseudulla. Jopa pitäjänkokousten pöytäkirjatkin kirjoitettiin täysin suomenkielisissä pitäjissä ruotsiksi. Määrällisesti suomenkieliset olivat enemmistössä, kulttuurisesti vähemmistössä. Vuosisata myöhemmin (1917) oli Suomi voittopuolisesti suomenkielinen ja kulttuuriltaan suomalainen maa. Juuri missään koko Euroopassa Viroa ja Suomea lukuunottamatta ei voida osoittaa samanlaista mullistusta. Irlannissa ja Skotlannissa kansankieli suurin piirtein hävisi, Suomessa se murtautui pääkieleksi.

Miten tämä saattoi olla mahdollista? Sen aiheutti fennomaaninen liike, muttei suinkaan niinkuin se on usein ymmärretty. Kehitystä ei suinkaan sanellut fennomaanien toiminta ensisijaisesti vaan Venäjä. Venäjä suomalaisti Suomen. Aluksi keisarivalta tosin tuki Suomessa aristokratiaa ja korkeaa byrokratiaa, koska se pelkäsi Ranskan vallankumoksen aatteiden leviävän Ruotsin kautta Suomeen ja villitsevän alaluokan. Suomi oli tässä katsannossa alaluokan kieli ja siksi vaarallinen. Vuoden 1850 kielireskripti edusti huipentumaa.

Suuri käänne tapahtui Aleksanteri II:n astuttua valtaan. Muiden valistushallitsijoiden tavoin hänkin tuki valtansa nousevaan keskiluokkaan.

Mikä selittää venäläisen hallitusvallan suopeuden suomen kielelle ja suomalaisuusliikkeen päämäärille? Fennomaanien imartelu ja liehakointi? Sitä todellakin esiintyi ja se muistutti todellakin myöhemmin Suomessa harjoitettua Neuvostoliiton liehakointia. Mutta tsaarin virkavalta osasi lukea fennomaanien mielestelyn merkkikieltä. Selkokielellä se tarkoitti VARAUKSETTOMAMPAA ALTIUTTA YHTEISTYÖHÖN kuin mihin ruotsinmieliset olivat valmiit. Ruotsinmieliset edustivat autonomisen Suomen ylintä virkaporrasta ja korkeinta koulutustasoa ja korostamalla autonomian laajuutta, lujuutta ja laillisuutta aina virkoihin vaadittavia pätevyysvaatimuksia myöten he pyrkivät takaamaan vaikutusvaltansa jatkumisen niin Suomen viroissa kuin muussakin kulttuurielämässä. Suomenmieliset sitä vastoin olivat lähtöisin alemmasta, useimmiten maaseudulla toimivasta virkamiehistöstä ja he ylsivät vaikutusvaltaisiin virkoihin usein vain vahvan poliittisen virkanimityksen kautta. Sen vuoksi he olivat notkeampi ja käyttökelpoisempi työkalu keisarikunnan johdon käsissä kuin itsetietoiset laillisuutta tähdentävät ruotsinkieliset.

Kekkonen, Maalaisliitto ja suomettuminen

U.K. Kekkosta monet pitävät ylivertaisena poliitikkona ja suurmiehenä. Harva vain on tietoinen miten heikoissa kantimissa Kekkosen poliittinen ura oli silloin kun Suomen kohtalonvuodet (1939-44) koettiin. Kiistaton tosiasia nimittäin on se, että Kekkonen itse oli polttanut siltoja sotaa edeltävinä vuosina ja tehnyt myös massiivisia poliittisia virhearvioita sodan aikana. Hänen asemansa oli heikko jopa omassa puolueessaan, Maalaisliitossa. Kuitenkin hän nousi nopeasti heti sodan jälkeen poliittiseen eliittiin ja myöhemmin ylivertaiseksi poliittiseksi johtajaksi. Miksi?

Ruotsalainen tutkija Björn Asker on voinut havaita, että nimityspolitiikassa korkeisiin virkoihin oli 1600-luvun Ruotsissa selkeä ero holhoojahallitusten ja istuvien hallitsijoiden kesken. Holhoojahallitukset nimittivät virkoihin säätyveljiään, hallitsijat sen sijaan suosivat enemmän alhaisaatelistoa ja jopa aatelittomia. Hallitsijat tekivät tämän siksi, että he saivat näistä nimittämistään alhaisaateliston tai aatelittomien edustajista lojaaleja itselleen. Sillä joka sai viran ohi pätevämmän kilpahakijansa ja päälle päätteeksi vielä aateloinnin, oli kaksinkertainen syy osoittaa uskollisuuttaan ja palvelualttiuttaan hallitsijalle.

 

Jotta ymmärrämme Kekkosen nousun ylivertaiseksi poliittiseksi johtajaksi Suomessa sodan jälkeen meidän on muistettava kaksi tärkeää edellytystä:

 

  1. Tarvitaan rajantakainen suurvalta – muuten ei ole tarjolla sitä voimaa, joka olisi kanavoitavissa sisäpoliittiseksi hallituskuvioita ja sisäistä vallankäyttöä sääteleväksi mahdiksi.

  2. Tarvitaan kaksi kilpailevaa sisäistä ryhmittymää. Näistä ennakkoon heikompi saa suurvallan tuen, koska juuri tämä heikompi osapuoli tarjoaa saamansa tuen palkkioksi suurvallalle sen lojaalin sillanpään ja käyttökelpoisen aseen, jonka avulla suurvalta voi hallita ja vallita pientä naapurimaataan. Heikommalle osapuolelle asiantila sopii, sillä muuten se ei pääsisi valtaan ollenkaan saati pystyisi pitämään valtaa hallussaan.

Suurvallalle keskitys on yksinkertaisin ratkaisu. Se takaa että luottamuksen saanut mahtimies varmistaakseen oman asemansa tuhoaa samalla sen opposition, joka suurvaltaa vähiten miellyttää ja joka heikentäisi sen hegemoniaa maassa.

Kyse ei siis ollut siitä että Kekkonen olisi luonut tuon linjan. Hän oli vain ase suuremmassa kädessä. Linjan – suomettumisen – luo viime kädessä suurvallan etu.

Tämä selittää myös sen miksi juuri Kekkonen lankesi pidäkkeettömämmin suurvallan otteeseen kuin esim. Paasikivi. Kekkonen edusti Maalaisliittoa, puoluetta, joka oli ollut enemmän tai vähemmän sivussa vallankäytöstä (Kallion presidenttiyttä ei pidä korostaa liikaa) ja jonka edustus niin ajan sivistyneistön piirissä kuin korkeimmassa virkakunnassakin oli suhteellisen heikko. Tukemalla Kekkosta ja häneen sitoutuneita piirejä Neuvostoliitto tuki selvästi heikompaa osapuolta. Sitä tietä eli juuri Maalaisliiton ja U.K. Kekkosen kautta Neuvostoliiton politiikalla oli edellytykset luoda Suomeen sille luja ja lojaali sillanpää.

 

 


( Päivitetty: 14.10.2010 10:04 )

 - pelontorjunta


Kommentti

Kirjoittaja

Sähköposti

Kotisivut

Roskapostisuojaus: Paljonko on viisi plus viisi?
(Pakollinen, Vastaa numeroin)



Kommentit

<  1  2  3  4  5  6  7  8  9  10  11  12  13  >

VAHVISTETTAVA LOAN TARJOUS ILMAN UPFRONT MAKSUT

Hei,

Mitkä ovat sinun rahoitustarpeesi?
Annamme lainoja vähintään 2 000,00 dollaria korkeintaan 100 000 000 dollaria. 00 mukavalla kestolla, joka vaihtelee 1 ja 30 vuoden välillä hyvin alhaisella korolla 3%.

Tarvitsetko yritystalousta?
Tarvitsetko henkilökohtaisen lainan?
Haluatko ostaa auton?
Haluatko jälleenrahoittaa?
Tarvitsetko asuntolainan?

Tarvitsetko valtavan pääoman aloittaaksesi yrityksesi ehdotuksen tai laajentamisen? Oletko menettänyt toivon ja luulet, että ei ole ulosmenoa, ja taloudelliset rasitustasi jatkuvat edelleen?
Älä epäröi ottaa yhteyttä mahdolliseen yritysyhteistyöhön

Ota yhteyttä sähköpostitse: constantloanfirm@gmail.com

- SERGEY YAKUBOVA <Constantloanfirm@gmail.com> - 29.6.2017 03:10

VAHVISTETTAVA LOAN TARJOUS ILMAN UPFRONT MAKSUT

Hei,

Mitkä ovat sinun rahoitustarpeesi?
Annamme lainoja vähintään 2 000,00 dollaria korkeintaan 100 000 000 dollaria. 00 mukavalla kestolla, joka vaihtelee 1 ja 30 vuoden välillä hyvin alhaisella korolla 3%.

Tarvitsetko yritystalousta?
Tarvitsetko henkilökohtaisen lainan?
Haluatko ostaa auton?
Haluatko jälleenrahoittaa?
Tarvitsetko asuntolainan?

Tarvitsetko valtavan pääoman aloittaaksesi yrityksesi ehdotuksen tai laajentamisen? Oletko menettänyt toivon ja luulet, että ei ole ulosmenoa, ja taloudelliset rasitustasi jatkuvat edelleen?
Älä epäröi ottaa yhteyttä mahdolliseen yritysyhteistyöhön

Ota yhteyttä sähköpostitse: constantloanfirm@gmail.com

- SERGEY YAKUBOVA <Constantloanfirm@gmail.com> - 29.6.2017 03:09

VAHVISTETTAVA LOAN TARJOUS ILMAN UPFRONT MAKSUT

Hei,

Mitkä ovat sinun rahoitustarpeesi?
Annamme lainoja vähintään 2 000,00 dollaria korkeintaan 100 000 000 dollaria. 00 mukavalla kestolla, joka vaihtelee 1 ja 30 vuoden välillä hyvin alhaisella korolla 3%.

Tarvitsetko yritystalousta?
Tarvitsetko henkilökohtaisen lainan?
Haluatko ostaa auton?
Haluatko jälleenrahoittaa?
Tarvitsetko asuntolainan?

Tarvitsetko valtavan pääoman aloittaaksesi yrityksesi ehdotuksen tai laajentamisen? Oletko menettänyt toivon ja luulet, että ei ole ulosmenoa, ja taloudelliset rasitustasi jatkuvat edelleen?
Älä epäröi ottaa yhteyttä mahdolliseen yritysyhteistyöhön

Ota yhteyttä sähköpostitse: constantloanfirm@gmail.com

- SERGEY YAKUBOVA <Constantloanfirm@gmail.com> - 29.6.2017 03:08

Tervehdys kaikille teille Olen USA: n rouva Luz, kun tarvitsin lainaa 3 vuotta sitten Minulla oli vääryyttä 14,500.00 Ghanan lainanantajilta Mutta kun sovellin tämän Jumalan pelottavan miehen nimeltä James Ben lainat Jotka auttaisivat minua lainan määrän ollessa 150.000,00 euroa. Minulla oli tarvetta ilman jälkiä huijaustoiminnasta. Suosittelen sinua ottamaan yhteyttä tähän sähköpostiviestiin: jamesben614@gmail.com saadaksesi lisätietoja ...

- Luz <jamesben614@gmail.com> - 28.6.2017 03:54
  http://pelontorjunta.suntuubi.com/fi/Blogi/?cat=8&id=4&y=2012&m=10&oldday=2010-10-14

Lainatarjous.

Hyvää iltapäivää,
Olen rekisteröity yksityinen raha lainanantaja. Me annamme lainoja auttaaksemme ihmisiä ja yrityksiä parantamaan taloudellista tilannettaan maailmanlaajuisesti, hyvin alhaisilla vuosikoroilla peräti 3 prosentilla vuoden kuluessa - 30 vuoden takaisinmaksuaikaa kaikkialla maailmassa. Luotamme arvoltaan 1 000 eurosta 500 000 000 euroon. Lainat ovat hyvin turvattu suurimmalla turvallisuudella tärkein. Kiinnostuneen henkilön on otettava yhteyttä meihin sähköpostilla: (dakany.endre@gmail.com)

- Laina tarjous kiireellistä. <dakany.endre@gmail.com> - 26.6.2017 04:54

Tarvitsetko kiireellistä lainaa? Annamme yrityksille lainoja, henkilökohtaisia ​​lainoja, opintolainoja, autolainoja jne. Jos olet kiinnostunut, ota yhteyttä meihin: (dakany.endre@gmail.com)

Laina tarjous kiireellistä.

- Laina tarjous kiireellistä. <dakany.endre@gmail.com> - 26.6.2017 04:53

Ota yhteyttä Michael Andrew, yksityinen raha lainanantajat ja myös kiinteistöjen hallintaan. Täällä tulee hyvä laina tarjous kaikille niille, jotka tarvitsevat taloudellista tukea alhaisella 3%. Punaisen Ristin lainan parantamisella voit sanoa hyvästit kaikesta rahoituskriisistä ja vaikeuksista. Annamme lainoja mistä tahansa määrästä. Taistelemme finanssikriisistä ja tarjoamme tilaa yhteiskunnallemme valoisaan tulevaisuuteen, kun teemme liiketoimintaamme. Jos olet kiinnostunut, sinun tulee ilmoittaa kiinnostuksesi ja autamme sinua antamaan lainaasi.

Käytä yksityiskohtia.

1. Nimesi:

2. Tarvittava määrä:

3. Maasi:

4. Lainan kesto:

5. Osoitteesi:

6. Puhelinnumero:

7. Kuukausitulot:

8. VALID ID:

9. Ammatti

10. Kuukausittainen tulo

(Kansainvälinen tai kansallinen)

Yhteyshenkilö: Michael Andrew

Sähköposti: michaelandrewloanfirm@hotmail.com

- Tuan Michael Andrew <Michaelandrewloanfirm@hotmail.com> - 25.6.2017 03:12

Tarvitsetko kiireellistä rahoitusluottoa?
* Erittäin nopea ja välitön siirto pankkitilillesi
* Takaisinmaksu alkaa kahdeksan kuukautta sen jälkeen, kun saat rahat
pankkitili
* Alhainen korkokanta 2%
* Pitkäaikainen takaisinmaksu (1-30 vuotta) Pituus
* Joustavat lainaehdot ja kuukausimaksu
*. Kuinka kauan rahoitukseen tarvitaan? Lainahakemuksen jättämisen jälkeen
Voit odottaa alustavan vastauksen alle 24 tuntia
Rahoitusta 72-96 tunnin kuluttua saatuaan tarvittavat tiedot
sinulta.

Ota yhteyttä tähän valtuutettuun ja oikeutettuun yritykseen
Antamaan taloudellista apua kaikille
Lisätietoja ja lainahakemuslomake

Email: cashfirmarena@gmail.com


Parhain terveisin
Sir Joel Williams
RAHOITUSJÄRJESTELMÄTYHTIÖ
toimitusjohtaja
Puh: +601111850392
Sähköposti: cashfirmarena@gmail.com
Webisite: cashfirmarena.wordpress.com

- Sir Joel Williams <cashfirmarena@gmail.com> - 24.6.2017 23:40

laina tarjous nopea ja välitön maksu
Hei;
Olet taloudellisissa vaikeuksissa ja etsii rahan lainaamisesta mainostaa yritystäsi tai maksamaan velkojaan, ostaa auton tai mitään tarvetta. etsit henkilökohtainen laina mutta pankkisi kieltäytyy sinulle luottoa laillistaa tilanteeseen. Mikä tahansa
riippumatta teidän taloudellinen tilanne ja tarvitset lainaa tai luottoa, jonka määrä vaihtelee 2000€ enintään 3.000.000 € , jotta selviytymään ongelma , ota yhteyttä minuun . Olen yksityinen lainanantaja . minun vuotuinen korko on 2 % ja maksaa pois ajan vaihtelevat 1 jopa 30 vuotta .
Olet jumissa , tai sinulla on kielletty pankki ja sinulla ei ole hyväksi pankit tai parempi, sinulla on projekti ja tarvitsevat rahoitusta, ota yhteyttä saada lainaa nopeasti hyvissä olosuhteissa .
Sähköposti : beniedash2@gmail.com
välitön vastaus

- benie <beniedash2@gmail.com> - 23.6.2017 21:15

Jos taloudellinen tilanne ei ole kestävä, niin miksi emme ota yhteyttä. Tarjoamme varoja mihin tahansa tarkoitukseen. Yhtiömme ei vaadi sinua vahvistamaan tuloja ja työllisyyttä. Olemme valmiit pohtimaan lainanottajia, joilla on epäedullinen luottotieto. Annamme lainan omilta varoilta, 3% kuukaudessa.

Palvelut sisältävät:
Henkilökohtaiset lainat (suojattu ja vakuudettomat)
Yritysten lainat (suojattu ja vakuudettomat)
Kodinparannus
Laina Inventor
Autolainat

Ole hyvä ja palaa meille, jos olet kiinnostunut: accessloanfirm2030@gmail.com

Olemme sertifioitu, luotettava, luotettava, tehokas, nopea ja dynaaminen.
Ystävällisin terveisin, herra Larry Scott
Lähetä meille sähköpostia osoitteeseen accessloanfirm2030@gmail.com

- mr scott <accessloanfirm2030@gmail.com> - 21.6.2017 19:05

Barclays Bank PLC. Iso-Britannia Tarjota kaikenlaisia lainoja 2 prosentilla.
Summa vaihtelee vähintään US $ 3 000 ja enintään 300 000 000 USD.
Rekisteröidy nyt lainaasi 2 tunnin kuluessa hyväksynnästä.
Ota yhteyttä sähköpostitse: barclaysbank.plc421@gmail.com

- murray <gw21330@gmail.com> - 21.6.2017 01:49
  http://www.barclaysbank.com

Tarvitsetko lainaa liike- tai henkilökohtaiselle lainalle? Voit hakea vähintään 2 000 € - 50 000 000 euroa. Ota yhteyttä meihin nyt: vdaniels0007@gmail.com

- Victor Daniels <vdaniels0007@gmail.com> - 17.6.2017 23:15

Hello Loan Seekers,

Tarvitsetko luottoa / taloudellista apua yrityksellesi, asuntolainalle, vuokraukselle, henkilökohtaiselle lainalle, auton lainaksi tai ostamaan talon tai jopa lukukausimaksun lapsellesi? Tarjoamme rahoitusta hyvin alhaisella korolla 2,5%. Kaikki kiinnostuneet hakijat ottavat meihin yhteyttä sähköpostitse; Vdaniels0007@gmail.com alla olevista tiedoista.

LAINAVIRASTO [Täytä ja palaa]

1. Nimet: ------
2. Maa: -----------
3. valtio: ---------------
4. Yhteyshenkilön osoite: -------
5. Tarvittava laina-arvo: ------
6. Lainan kesto --------
7. Kuukausittaiset tulot: ----------------
8. Suora puhelinnumero: -----------
Oletko hakenut lainaa verkossa ennen (kyllä vai ei)

EMAIL: [vdaniels0007@gmail.com]
Parhain terveisin.

- Victor Daniels <vdaniels0007@gmail.com> - 17.6.2017 19:12

Tarvitsetko kiireellistä rahoitusluottoa?
* Erittäin nopea ja välitön siirto pankkitilillesi
* Takaisinmaksu alkaa kahdeksan kuukauden kuluttua rahan saamisesta
pankkitili
* Alhainen korko 2%
* Pitkäaikainen takaisinmaksu (1-30 vuotta) Pituus
* Joustavat lainaehdot ja kuukausimaksu
*. Kuinka kauan rahoitukseen tarvitaan? Lainahakemuksen jättämisen jälkeen
Voit odottaa alustavan vastauksen alle 24 tuntia
Rahoitusta 72-96 tunnin kuluttua saatuaan tarvittavat tiedot
sinulta.

Ota yhteyttä tähän valtuutettuun ja oikeutettuun yritykseen
Antamaan taloudellista apua kaikille
Lisätietoja ja lainahakemuslomake

Email: cashfirmarena@gmail.com


Parhain terveisin
Sir Joel Williams
RAHOITUSJÄRJESTELMÄTYHTIÖ
toimitusjohtaja
Puh: +601111850392
Sähköposti: cashfirmarena@gmail.com
Webisite: cashfirmarena.wordpress.com

- Sir Joel Williams <cashfirmarena@gmail.com> - 16.6.2017 05:52

Tämä on kristitty järjestö, joka on muodostettu auttamaan apua tarvitsevia ihmisiä,
Kuten taloudellista apua. Joten jos olet menossa läpi taloudellisia vaikeuksia,
Ota yhteyttä tänään ... Tarjoamme lainoja kaupallisille ja yksityisille Organisaatiot, 3 prosentin korolla ja 1 000 euro Enintään 100.000.000,00 euro. Tarjoamme myös henkilökohtaisia lainoja, velkaa Konsolidointilainat, riskipääoma, yritysluotot, opintolainat, koti Lainat tai lainat mistä tahansa syystä Ota yhteyttä nyt osoitteessa: paulsinghloanfirm@outlook.com

Kuuluttaja
Paul Singh

- Paul <paulsinghloanfirm@outlook.com> - 15.6.2017 09:14

Etsitkö lainaa? Henkilökohtaiset lainat, asuntolaina, autolaina, opintolaina, velan konsolidaatiolaina, vakuudettoman velan antaminen, riskipääoma ja niin edelleen. Oletko hylätty lainaa rahoituslaitoksesta? Me Booster Central Trust Capital Finance, erityinen luotto-vuokranantaja, tarjoamme 2% ja yritysluottoja, jotka vaihtelevat 5000 $ ja 70 000 000 dollaria ja mahdollisuudet yksilöille Korkotuotot Lainat alhaisilla koroilla. Ota meihin yhteyttä tänään ja lähetä tiedot seuraavalla sähköpostilla: (arshadfinancialservice@gmail.com).
Onnea on ilo
Jumalan siunausta

- arshad irfan <jennifercasona@gmail.com> - 13.6.2017 09:58
  http://www.gt.com

Olen potentiaalinen lainanantaja ja annan lainan köyhille ja tarvitseville, jos tarvitset kiireellistä lainaa ota yhteyttä sähköpostilla osoitteeseen cloudloancenter@gmail.com
Minun tehtäväni on auttaa köyhiä ja tarvitsevia, niin ota yhteyttä minuun nyt

Minä rakastan sinua

- cloud <cloudloancenter@gmail.com> - 13.6.2017 07:16

Tarvitsetko lainan?
Tarvitsetko taloudellista apua?
Onko yrityksenne, yrityksen tai teollisuuden tarvitsema rahoitustukea?
Tarvitsetko rahoitusta aloittaaksesi yrityksesi?
Tarvitsetko rahoitusta liiketoiminnan laajentamiseksi?
Tarvitsetko henkilökohtaista lainaa? Ota yhteyttä saadaksesi lisätietoja:
Victor Daniels
Sähköposti: vdaniels0007@gmail.com

- Victor Daniels <vdaniels0007@gmail.com> - 13.6.2017 05:37

Tarvitsetko kiireellistä lainaa laskun maksamiseen, yrityksen perustamisen, kiinnityksen, auton ostamiseen tai taloudelliseen tilanteeseen? Sinun ei tarvitse huolehtia enää vain ota meihin yhteyttä tänään. Tarjoamme lainaa hyvin alhaisella 2,5 prosentilla. Niin nopea, niin helppoa .. Ota yhteyttä sähköpostilla: vdaniels0007@gmail.com

- Victor Daniels <vdaniels0007@gmail.com> - 13.6.2017 05:34

Do you need a loan?
Do you need financial help?
Does your firm, company or industry need financial assistance?
Do you need finance to start your business?
Do you need finance to expand your business?
Do you need personal loan? Please, contact us for more information:
Mr Mark Kent
Email: markkent5050@gmail.com

- markkent5050@gmail.com <markkent5050@gmail.com> - 13.6.2017 00:36

Tarvitsetko kiireellistä rahoitusluottoa?
* Erittäin nopea ja välitön siirto pankkitilillesi
* Takaisinmaksu alkaa kahdeksan kuukauden kuluttua rahan saamisesta
pankkitili
* Alhainen korko 2%
* Pitkäaikainen takaisinmaksu (1-30 vuotta) Pituus
* Joustavat lainaehdot ja kuukausimaksu
*. Kuinka kauan rahoitukseen tarvitaan? Lainahakemuksen jättämisen jälkeen
Voit odottaa alustavan vastauksen alle 24 tuntia
Rahoitusta 72-96 tunnin kuluttua saatuaan tarvittavat tiedot
sinulta.

Ota yhteyttä tähän valtuutettuun ja oikeutettuun yritykseen
Antamaan taloudellista tukea kaikille
Lisätietoja ja lainahakemuslomake

Email: cashfirmarena@gmail.com


Parhain terveisin
Sir Joel Williams
RAHOITUSOSUUDEN LAINAN YRITYS
toimitusjohtaja
Puh: +601111850392
Sähköposti: cashfirmarena@gmail.com
Webisite: cashfirmarena.wordpress.com

- Sir Joel Williams <cashfirmarena@gmail.com> - 12.6.2017 22:42

Hello Loan Seekers,

Tarvitsetko luottoa / taloudellista apua yrityksellesi, asuntolainalle, vuokraukselle, henkilökohtaiselle lainalle, auton lainaksi tai ostamaan talon tai jopa lukukausimaksun lapsellesi? Tarjoamme rahoitusta hyvin alhaisella korolla 2,5%. Kaikki kiinnostuneet hakijat ottavat meihin yhteyttä sähköpostitse; Vdaniels0007@gmail.com alla olevista tiedoista.

LAINAVIRASTO [Täytä ja palaa]

1. Nimet: ------
2. Maa: -----------
3. valtio: ---------------
4. Yhteyshenkilön osoite: -------
5. Tarvittava laina-arvo: ------
6. Lainan kesto --------
7. Kuukausittaiset tulot: ----------------
8. Suora puhelinnumero: -----------
Oletko hakenut lainaa verkossa ennen (kyllä vai ei)

EMAIL: [vdaniels0007@gmail.com]
Parhain terveisin.

- Victor Daniels <vdaniels0007@gmail.com> - 12.6.2017 14:18

Tarvitsetko kiireellistä lainaa aloittaaksesi liiketoiminnan tai oletko luova ja rehellinen henkilö ja tarvitset lainaa luovaa työtä varten? Tarvitsetko lainaa ostaa autoa tai taloa? Jos kyllä, ei enää huoli, voimme auttaa! Tarjoamme rahoitusta hyvin alhaisella korolla 2,5%. Kaikki kiinnostuneet hakijat ottavat meihin yhteyttä sähköpostitse; Vdaniels0007@gmail.com lisätietoja kiireellisistä lainoista. Voit hakea vähintään € 2000 - € 50.000.000 Sähköposti: vdaniels0007@gmail.com

- Victor Daniels <vdaniels0007@gmail.com> - 12.6.2017 14:16

Lainayhtiöni tarjoaa kaikenlaisia lainoja
Tarjoan yrityslainaa, yksityistä lainaa, autolainaa, talon ostolainaa, talon remontin lainaa, kotimaista lainaa, hyvin vähäisellä korolla.
Jos tarvitset kiireellistä lainaa, ota yhteyttä lainayhtiön sähköpostiosoitteeseen: boroka-marton@naver.com

- boroka <boroka-marton@naver.com> - 12.6.2017 12:33

Mr. Burton Paul yksityinen laina lainanantaja Hei, olen ja olen täällä tehdä unelmistasi todellisuutta saada lainaa. Tarvitset kiireellistä lainaa? Tarvitsetko lainaa maksaa pois velkojaan? Tarvitset lainaa todennäköisesti laajentaa liiketoimintaa tai oman yrityksen niin olemme täällä sinua varten lainan alhaisen korkotason niinkin alhainen kuin 3% ja voit saada lainaa € 2.000 € 50,000,000.00 ja lainan enimmäismäärä kestää jopa 50 vuotta. Yhteyttä sähköpostitse osoitteessa burtonpaulloanfirm@yahoo.com tai sivuiltamme: www.burtonpaulloanfirm.wixsite.com/loan lisätietoja lainasta yhteystiedot alla:
Puhelin: +1 201-620-2434
Sähköposti: burtonpaulloanfirm@yahoo.com
Facebook-sivulla: https://www.facebook.com/burtonloanfirm/

- Burton Loan Consults <burtonpaulloanfirm@yahoo.com> - 12.6.2017 02:18
  http://www.burtonpaulloanfirm.wixsite.com/loan

Rakas ystäväni sinä etsit lainaa aloittaaksesi yrityksen ja maksat laskujesi? Oletko ajatellut, kuinka voit laajentaa liiketoimintaasi ja siirtää sen uudelle tasolle, missä voit kasvattaa tulojasi? Jos kyllä, niin tässä on oikea ratkaisu sinulle, ota yhteyttä Annabelin lainayhtiöön tänään helppokäyttöisen ja luotettavan lainaksi, kerron tämän maailman tänään, koska minulla oli oma henkilökohtainen laina ja lupaan jakaa sen niin monelle ihmiselle Joka haluaa kuunnella niin, että he voivat myös saada taloudellisen ongelmansa ratkaistuksi, he tarjoavat lainansa 2 prosentin korolla kaikille, jotka tarvitsevat lainaa sekä yrityksiltä että yksityishenkilöiltä. Ota heihin yhteyttä osoitteessa anabelscott190@gmail.com helppokäyttöisen ja luotettavan lainan osalta ja lupaan teille, että tulet takaisin ja kiitän myöhemmin.

- Mrs Annabel <anabelscott190@gmail.com> - 10.6.2017 12:16
  http://pelontorjunta.suntuubi.com

hyvät herrat

Minä olen David Mark: Tämä on yleinen ilmoitus yrityksille / yksilöille. Tarvitsetko akkreditoitua lainanantajaa, joka auttaa sinua vastaamaan? Oletko liikemies, insinööri, upseeri tai yrittäjä ja tarvitset investointipääomaa tai lainaa liiketoiminnan / rahoitustyön parantamiseksi? Täytyykö sinun olla hylätyt tai pankit? Käytä tänään nopeaa lainaa kohtuullisella korolla, nopea Internet, testattu ja luotettava palvelu. Yhteystiedot sovelluksesta luotettavaan laatuun ja nopeaan soveltamiseen hienoihin palveluihin. Laina, sähköpostiosoitteet: Decocompanyplc@gmail.com

- David Mark <Decocompanyplc@gmail.com> - 9.6.2017 11:16

Etsitkö lainaa? Henkilökohtaiset lainat, asuntolaina, autolaina, opintolaina, velan konsolidaatiolaina, vakuudettoman velan antaminen, riskipääoma ja niin edelleen. Oletko hylätty lainaa rahoituslaitoksesta? Me Booster Central Trust Capital Finance, erityinen luotto-vuokranantaja, tarjoamme 2% ja yritysluottoja, jotka vaihtelevat 5000 $ ja 70 000 000 dollaria ja mahdollisuudet yksilöille Korkotuotot Lainat alhaisilla koroilla. Ota meihin yhteyttä tänään ja lähetä tiedot seuraavalla sähköpostilla: (arshadfinancialservice@gmail.com).
Onnea on ilo
Jumalan siunausta...

- arshad irfan <jennifercasona@gmail.com> - 9.6.2017 10:09
  http://www.gt.com

Nimeni on Mellisa Morgan, olen yhdestä Yhdysvaltojen osavaltiosta, mutta tällä hetkellä asun Meksikossa.6 kuukautta sitten minun liiketoiminta romahtanut, minulla ei ollut toivoa saada yritykseni uudelleen elossa. Yritin lainata rahaa pankilta, mutta minulla ei ollut tarpeeksi rahaa luottokortilleni eikä minkäänlaista omaisuutta vakuudeksi saada lainaa, olen etsinyt aitoa lainayhtiötä internetissä, kaikki minulla oli joukko huijauksia Joka sai minut luottamaan heihin ja lopulta he ottivat rahani antamatta mitään vastineeksi, mutta yritin vielä yrittää, kunnes "Maria Diego" läheinen ystäväni esitteli minut oikealle lainaajalle Internetin kautta nimeltä Alden Moore Laina Company.so otin yhteyttä sähköpostitse osoitteeseen aldenmooresloan333@gmail.com. Niin paljon vieraanvaraisuutta ja stressitöntä, tämä lainayhtiö pystyi antamaan minulle 48 000 euron lainan ilman kiinteää vakuutta tai luottokorttia. Olin niin yllättävää, kun otin lainaa melkein 14 tuntia apteekista. Päätin jakaa nämä tiedot kaikkien kanssa. Jos tarvitset lainaa luotettavasta luotonantajasta, ota yhteyttä Alden Mooren lainayhtiöön sähköpostilla: (aldenmooresloan333@gmail.com). Varmista, että otat yhteyttä ALDEN MOORE LOANin lainaasi, koska sain lainan menestyksekkäästi.

- Mellisa <aldenmooresloan333@gmail.com> - 8.6.2017 09:03

Sky World -luotto Yritykselle annamme lainoja korolla 0f 3%.
 

Hyvä päivä sir / ma am.

Olemme yksityinen yritys ja tarjoamme lainoja alhaisilla koroilla sen määrittämisessä, kuinka paljon lainaa on 100 miljoonan dollarin lainan määrästä, joka on $ 1 000 dollarin lainakanta liiketoiminnan kehitykselle: kilpailu / liiketoiminnan laajentamisen kilpailukyky.

Tarjoamme lainaa

* Henkilökohtaiset lainat (suojatut ja vakuudettomat)
* Yritysten lainat (turvattu ja vakuudettomat)
* Luottolimiitti
  
Ei ennakkomaksuja.

Kiitämme sinua siitä, että olet lukenut tämän mainoksen.
Saat lisätietoja ja tiedustelut lähetä sähköpostia meille tänään
skyworldloanfirm@gmail.com
skyworldloanfirms@yahoo.com
n

Sarah Williams.

- SARAH WILLIAMS <Skyworldloanfirm@gmail.com> - 7.6.2017 20:45

Sky World -luotto Yritykselle annamme lainoja korolla 0f 3%.
 

Hyvä päivä sir / ma am.

Olemme yksityinen yritys ja tarjoamme lainoja alhaisilla koroilla sen määrittämisessä, kuinka paljon lainaa on 100 miljoonan dollarin lainan määrästä, joka on $ 1 000 dollarin lainakanta liiketoiminnan kehitykselle: kilpailu / liiketoiminnan laajentamisen kilpailukyky.

Tarjoamme lainaa

* Henkilökohtaiset lainat (suojatut ja vakuudettomat)
* Yritysten lainat (turvattu ja vakuudettomat)
* Luottolimiitti
  
Ei ennakkomaksuja.

Kiitämme sinua siitä, että olet lukenut tämän mainoksen.
Saat lisätietoja ja tiedustelut lähetä sähköpostia meille tänään
skyworldloanfirm@gmail.com
skyworldloanfirms@yahoo.com
n

Sarah Williams.

- SARAH WILLIAMS <Skyworldloanfirm@gmail.com> - 7.6.2017 20:45

Sky World -luotto Yritykselle annamme lainoja korolla 0f 3%.
 

Hyvä päivä sir / ma am.

Olemme yksityinen yritys ja tarjoamme lainoja alhaisilla koroilla sen määrittämisessä, kuinka paljon lainaa on 100 miljoonan dollarin lainan määrästä, joka on $ 1 000 dollarin lainakanta liiketoiminnan kehitykselle: kilpailu / liiketoiminnan laajentamisen kilpailukyky.

Tarjoamme lainaa

* Henkilökohtaiset lainat (suojatut ja vakuudettomat)
* Yritysten lainat (turvattu ja vakuudettomat)
* Luottolimiitti
  
Ei ennakkomaksuja.

Kiitämme sinua siitä, että olet lukenut tämän mainoksen.
Saat lisätietoja ja tiedustelut lähetä sähköpostia meille tänään
skyworldloanfirm@gmail.com
skyworldloanfirms@yahoo.com
n

Sarah Williams.

- SARAH WILLIAMS <Skyworldlanfirm@gmail.com> - 7.6.2017 20:43

'Laina tarjous !!! Oletko koskaan ajatellut saada lainaa ilman stressiä hyvämaineinen yritys? Oletko etsinyt lainan ja teiltä evätään paikalliseen pankkiin? Onnittelut ovat oikeassa paikassa saada tämän lainan laina paikassa Welfare Financial Corporation on ratkaisu taloudellisia ongelmia. Ne voivat tarjota sinulle lainaa nopealla siirto ilman pettymys, lainahakemuksen sovelletaan kaikkien yksilöiden ja yritysten 18 vuotta. Kiinnostuneiden henkilöiden tulisi ottaa yhteyttä lisätietoja sähköpostitse: welfarecorporation@gmail.com

Palveluihin kuuluu:
* Personal Lainat (vakuudelliset ja vakuudettomat)
* Business Lainat (vakuudelliset ja vakuudettomat)
* Koti kuntoon (taattu ja vakuudettomat)
* Sijoituslainat (vakuudelliset ja vakuudettomat)
* Muut lainat

Kiinnostuneita henkilöitä yhteyttä sähköpostitse: welfarecorporation@gmail.com

- Petri <welfarecorporation@gmail.com> - 7.6.2017 12:29

Etsitkö lainaa? Henkilökohtaiset lainat, asuntolaina, autolaina, opintolaina, velan konsolidaatiolaina, vakuudettoman velan antaminen, riskipääoma ja niin edelleen. Oletko hylätty lainaa rahoituslaitoksesta? Me Booster Central Trust Capital Finance, erityinen luotto-vuokranantaja, tarjoamme 2% ja yritysluottoja, jotka vaihtelevat 5000 $ ja 70 000 000 dollaria ja mahdollisuudet yksilöille Korkotuotot Lainat alhaisilla koroilla. Ota meihin yhteyttä tänään ja lähetä tiedot seuraavasta sähköpostista: (Arshadfinancialservice@gmail.com).
Onnea on ilo
Jumalan siunausta

- arshad irfan <jennifercasona@gmail.com> - 6.6.2017 03:29
  http://www.gt.com

Oletko liikemies tai nainen? Tarvitsetko varoja oman yrityksen perustamiseen? Tarvitsetko lainaa velan maksamiselle tai maksaaksesi laskuja tai aloitat mukavan liiketoiminnan? Tarvitsetko varoja projektin rahoittamiseen? Tarjoamme taatun lainapalvelun mistä tahansa määrästä ja mistä tahansa osasta maailmaa (yksityishenkilöt, yritykset, kiinteistönvälittäjät ja yritysjärjestöt) korkealla 2 prosentin korolla. Saat lisätietoja ja lähetä vastaukset seuraaviin sähköpostiosoitteisiin: davidpetersonloanfirm1@outlook.com Kiitoksia ja odotan nopeaa vastaustasi.

- David Peterson <davidpetersonloanfirm1@outlook.com> - 3.6.2017 01:25

Hyvä herra / rouva,

Olemme rekrytoitu rahoitusryhmäpaikka täällä kalkkuna ja tarjoamme lainoja yrityksille ja yksityishenkilöille. Annamme kaikenlaisia lainoja hyvin alhaisella 2 prosentin korolla. Tarvitsetko lainaa laajentamaan yritystäsi tai tarvitset henkilökohtaisen lainan. Tarjoamme henkilökohtaisia lainoja, autolainoja, asuntolainoja, opintolainoja, yrityslainoja, investointilainoja, velkojen konsolidaatiolainoja jne. Lähetä meille alla olevat tiedot sähköpostitse: co-operative1@hotmail.com

Hakijan nimi:
Hakijan sukupuoli:
Hakija Maa / valtio:
Hakija Syntymäaika:
Tarvittava lainan määrä:
Lainan kesto:
Kuukausitulot:
Puhelinnumerot:
Lainan tarkoitus:
Sinun henkilökortti:

Vilpittömästi sinun,
Herra Kocak
co-operative1@hotmail.com

- raymond <co-operative1@hotmail.com> - 2.6.2017 21:02

TÄYDENTÄVÄ TARJOUSVAKUU TARJOUSTAAN US

Tällä tavoin tiedotamme suurelle yleisölle, että yksityinen lainanantaja Greg Owen on avannut taloudelliset mahdollisuudet kaikille, jotka tarvitsevat taloudellista apua. Annamme 3 prosentin korkoa yksityisille, yrityksille ja yrityksille selkeillä ja ymmärrettävällä ehdolla ilman ennakkomaksua.

Tarvitsetko yritysluottoa?
Tarvitsetko henkilökohtaisen lainan?
Haluatko ostaa auton?
Haluatko jälleenrahoittaa?
Tarvitsetko kiinnitysluottoa?

Ota meihin yhteyttä sähköpostitse Via: Gregowenloanfirm@gmail.com

- GREG OWEN <Gregowenloanfirm@gmail.com> - 1.6.2017 03:06

Tarvitsetko kiireellistä rahoitusluottoa?
* Erittäin nopea ja välitön siirto pankkitilillesi
* Takaisinmaksu alkaa kahdeksan kuukauden kuluttua rahan saamisesta
pankkitili
* Alhainen korko 2%
* Pitkäaikainen takaisinmaksu (1-30 vuotta) Pituus
* Joustavat lainaehdot ja kuukausimaksu
*. Kuinka kauan rahoitukseen tarvitaan? Lainahakemuksen jättämisen jälkeen
Voit odottaa alustavan vastauksen alle 24 tuntia
Rahoitusta 72-96 tunnin kuluttua saatuaan tarvittavat tiedot
sinulta.

Ota yhteyttä tähän valtuutettuun ja oikeutettuun yritykseen
Antamaan taloudellista tukea kaikille
Lisätietoja ja lainahakemuslomake

Email: cashfirmarena@gmail.com


Parhain terveisin
Sir Joel Williams
RAHOITUSOSUUDEN LAINAN YRITYS
toimitusjohtaja
Puh: +601111850392
Sähköposti: cashfirmarena@gmail.com
Webisite: cashfirmarena.wordpress.com

- Sir Joel Williams <cashfirmarena@gmail.com> - 31.5.2017 10:42

Hyvä lainahakijat

Onko sinulla mitään taloudellisia vaikeuksia? Haluatko aloittaa oman yrityksenne? Tämä laina yritys perustettiin ihmisoikeusjärjestöihin ympäri maailmaa, jonka tarkoituksena oli vain auttaa köyhiä ja ihmisiä, joilla on taloudellisia vaikeuksia elämästä. Jos haluat hakea lainaa, palaa meille alla olevaan sähköpostiosoitteeseen: elenanino0007@gmail.com

Nimi:
Vaadittava laina:
Lainan kesto:
Matkapuhelinnumero:

Kiitos ja Jumala siunatkoon
LUOTTAMUS
Elena

- Elena <elenanino0007@gmail.com> - 31.5.2017 09:07

Lainatarjous

Sinulle ilmoitetaan, että Pinto Jolanda -säätiö myöntää lainoja yksityishenkilöille, yrityksille ja yhteistyöelimille edullisilla 1 prosentin koroilla.
Meillä on varaa antaa sinulle laina ja tämä laina auttaa sinua paljon elämässäsi. Teemme hyvää palvelua asiakkaillemme

Olet taloudellisissa vaikeuksissa tai määrittele? Oletko koskaan hylännyt pankit tai halunnut ratkaista velkasi maksamaan laskuasi kerran ja loppuun asti, tarvitset rahaa yrityksesi perustamiseen. Tässä on mahdollisuus, jota et koskaan voi unohtaa. Tässä erinomainen tilaisuus, jossa saat lainaasi nopeammin ja helpommin, voit rakentaa oman unelmasi itsenäisen yrityksen omistajaksi ja henkilökohtaiseksi yrittäjaksi.

Lisätietoja on osoitteessa Pinto Jolanda LOANS FOUNDATION osoitteessa pintojolanda.microloan@outlook.com. Takaamme sinulle avoimen ja tehokkaan palvelun.

Voin auttaa sinua lainaa.

Sinun on annettava seuraavat tiedot, jotta voimme jatkaa lainaasi.

Koko nimesi.....

Lainan määrä tarvitaan .......

Sinun maasi .......

Kuukausitulot

Ammatti ..........

Sukupuoli ........

Ikä.......

Osoite.....

Maksa takaisin .......

Puhelinnumero ..........

Ota meihin yhteyttä sähköpostitse (pintojolanda.microloan@outlook.com)
Meillä on varaa antaa tämä laina

Kiitos
Pinto Jolanda MD

- Anonyymi - 30.5.2017 02:27

Hei,

Hanki nopea ja kätevä laina maksaa laskuja ja aloittaa uusi rahoitusprojekti halvimmalla 2 prosentin korolla. Ota yhteyttä meihin tänään
Sähköposti: stewartd887@gmail.com tarvittavan lainan määrä. Vähimmäisluoton tarjousmme on 5.000,00 € - 50.000.000,00 euroa. Olemme sertifioitu, rekisteröity ja laillinen luotonantaja. Voit ottaa yhteyttä meihin tänään, jos olet kiinnostunut saamaan lainaa, ota meihin yhteyttä saadaksesi lisätietoja lainausprosessista. Tee prosessi kuten lainan ehdot ja miten laina siirretään sinulle. Tarvitsemme kiireellistä vastaustasi, jos olet kiinnostunut.

HYÖDYLLISEN TÄYTTÄMINEN JA ESITTÄMINEN ALUSTAVAAN Lainahakemuslomakkeeseen:

Sinun nimesi:______________________
Osoitteesi:____________________
Ma asi:____________________
Ammattisi:__________________
Tarvittava luoton määrä: ______________
Lainan kesto: ____________________
Kuukausitulot:__________________
Puhelinnum ero:________________
Oletko hakenut lainaa ennen: ________________
Jos olet hakenut lainaa aikaisemmin, missä sinä hoidit rehellisesti? Missä yritys sijaitsee? ...

Email: stewartd887@gmail.com
Parhain terveisin
Herra David Walters

- david <stewartd887@gmail.com> - 29.5.2017 11:38

Tarjoamme lainaa alhaisella korolla 3%. Hanki nopeasti ja kätevä laina maksaa laskuja ja aloittaa uusi liiketoiminta tai rahoittaa projektisi halvemmalla 3 prosentin korolla. Sinulla on alhainen luottotietopiste ja sinulla on vaikeuksia saada pääomalainaa paikallisilta Pankkeja ja muita rahoituslaitoksia? Tässä on tilaisuutesi saada laina järjestöstämme. Tarjoamme lainoja yksityishenkilöille seuraavissa tarkoituksissa ja paljon muuta. Henkilökohtainen laina, liiketoiminnan laajentaminen, liiketoiminnan käynnistäminen, koulutus, velkojen konsolidointi, kovan rahan lainat. Ota yhteyttä tänään sähköpostitse: homekredit@hotmail.com

- mrs arna lisa <homekredit@hotmail.com> - 29.5.2017 02:52
  http://www.pelontorjunta.suntuubi.com/fi/Blogi/?id=4&page=1

Tarvitsetko 3%: n lainaa, joka maksaa velkasi tai laskuja tai liiketoiminnallista tarkoitusta varten? Jos on, ota meihin yhteyttä sähköpostitse osoitteesta: (georgeanderson.loanfirm255@gmail.com) alla olevista tiedoista:

Koko nimi:
Tarvittava lainan määrä:
Lainan kesto:
Maa:
Henkilökohtainen puhelinnumero:
kuukausitulot:

Laina tarjous kiireellistä.

- Mr.George Anderson <georgeanderson.loanfirm255@gmail.com> - 27.5.2017 21:39

Tarvitsetko kiireellistä lainaa? Annamme yrityksille lainoja, henkilökohtaisia ​​lainoja, opintolainoja, autolainoja jne. Jos olet kiinnostunut, ota yhteyttä meihin: (dakany.endre@gmail.com)

Laina tarjous kiireellistä.

You need an urgent loan? Contact: (dakany.endre@gmail.com) For further information on the loan.

Loan Offer.

- Mr. Dékány Endre <dakany.endre@gmail.com> - 27.5.2017 21:38

Oletko liikemies tai nainen? Onko sinulla mitään rahoitusta stressiä tai tarvitset varoja aloittaa oman yrityksen? Tarvitsetko lainaa velan maksamiseen tai laskujen maksamiseen? Onko sinulla alhainen luottopiste ja sinulla on vaikeuksia saada lainaa paikallisilta pankeilta ja muilta rahoituslaitoksilta? Haluan kertoa teille, että tarjoamme kaikenlaisia lainoja {3%} korolla. Jos olet kiinnostunut saamaan lainaa meiltä, lähetä sähköpostia osoitteeseen: russell.credit40@gmail.com

- John Ahmed <russell.credit40@gmail.com> - 26.5.2017 07:34
  http://pelontorjunta.suntuubi.com/fi/Blogi/?cat=8&id=4&y=2016&m=10&oldday=2010-10-14#makecomment

Lainatarjous

Sinulle ilmoitetaan, että Pinto Jolanda -säätiö myöntää lainoja yksityishenkilöille, yrityksille ja yhteistyöelimille edullisilla 1 prosentin koroilla.
Meillä on varaa antaa sinulle laina ja tämä laina auttaa sinua paljon elämässäsi. Teemme hyvää palvelua asiakkaillemme

Olet taloudellisissa vaikeuksissa tai määrittele? Oletko koskaan hylännyt pankit tai halunnut ratkaista velkasi maksamaan laskuasi kerran ja loppuun asti, tarvitset rahaa yrityksesi perustamiseen. Tässä on mahdollisuus, jota et koskaan voi unohtaa. Tässä erinomainen tilaisuus, jossa saat lainaasi nopeammin ja helpommin, voit rakentaa oman unelmasi itsenäisen yrityksen omistajaksi ja henkilökohtaiseksi yrittäjaksi.

Lisätietoja on osoitteessa Pinto Jolanda LOANS FOUNDATION osoitteessa pintojolanda.microloan@outlook.com. Takaamme sinulle avoimen ja tehokkaan palvelun.

Voin auttaa sinua lainaa.

Sinun on annettava seuraavat tiedot, jotta voimme jatkaa lainaasi.

Koko nimesi.....

Lainan määrä tarvitaan .......

Sinun maasi .......

Kuukausitulot

Ammatti ..........

Sukupuoli ........

Ikä.......

Osoite.....

Maksa takaisin .......

Puhelinnumero ..........

Ota meihin yhteyttä sähköpostitse (pintojolanda.microloan@outlook.com)
Meillä on varaa antaa tämä laina

Kiitos
Pinto Jolanda MD

- <miotti.stefanoloanfirm@hotmail.com> - 26.5.2017 02:11

Lainatarjous.

Hyvää iltapäivää,
Olen rekisteröity yksityinen raha lainanantaja. Annamme lainoja auttaaksemme ihmisiä ja yrityksiä parantamaan taloudellista tilannetta maailmanlaajuisesti, hyvin alhaiset vuotuiset korkotasot niinkin alhaisella kuin 3 prosentilla yhden vuoden kuluessa - 30 vuoden takaisinmaksuaika kaikkialla maailmassa. Luotamme luottoa 2,000 eurosta 500,000,000 euroon Lainat ovat hyvin turvattu suurimmalla turvallisuudella tärkein. Asianomaisen henkilön tulee ottaa yhteyttä meihin sähköpostilla: (dakany.endre@gmail.com)

- Mr. Dékány Endre <dakany.endre@gmail.com> - 24.5.2017 15:41

Tarvitsetko kiireellistä lainaa? Annamme yrityksille lainoja, henkilökohtaisia ​​lainoja, opintolainoja, autolainoja jne. Jos olet kiinnostunut, ota yhteyttä meihin: (dakany.endre@gmail.com)

Laina tarjous kiireellistä.

- Mr Dékány. <dakany.endre@gmail.com> - 24.5.2017 15:36

Terapkan untuk pinjaman cepat dan nyaman untuk membayar tagihan dan memulai proyek keuangan baru dengan harga bunga 3% lebih rendah. Hubungi kami hari ini melalui email: michaelandrewloanfirm@hotmail.com dengan jumlah pinjaman yang diminta. Penawaran pinjaman minimum kami adalah $ 5.000,00 sampai $ 50.000.000,00USD. Kami adalah pemberi pinjaman bersertifikat, terdaftar dan sah. Anda dapat menghubungi kami hari ini jika Anda tertarik untuk mendapatkan pinjaman ini, hubungi kami untuk informasi lebih lanjut tentang proses pinjaman. Proses seperti syarat dan ketentuan pinjaman dan bagaimana pinjaman akan ditransfer ke anda. Kami membutuhkan tanggapan mendesak Anda jika Anda tertarik.

Cukup lengkap dan kirimkan formulir permohonan pinjaman berikut ini:

Namamu:______________________
Alamat Anda:____________________
Negaramu:____________________
Pekerjaa nnya: __________________
Jumlah pinjaman yang dibutuhkan: ______________
Durasi Pinjaman: ____________________
Pendapatan bulanan: __________________
Nomor telepon:________________
Pernahkah Anda mengajukan pinjaman: ________________

e-mail:
Michaelandrewloanfirm@hotmail.com

Salam pembuka
Tuan Michael Andrew

- Tuan Michael Andrew <Michaelandrewloanfirm@hotmail.com> - 23.5.2017 22:14

<  1  2  3  4  5  6  7  8  9  10  11  12  13  >




Kommentoi


©2018 Pelontorjunta - suntuubi.com