Suntuubi-palvelussa käytetään evästeitä. Palvelua käyttämällä hyväksyt evästeiden käytön. Lue lisää. OK
31123456
78910111213
14151617181920
21222324252627
28293031123

RSS

 Ja kaiken keskellä on - lapsi!
29.01.2013 14:48 | pelontorjunta

 

Taloustiede on viime vuosina pyrkinyt selittämään syytä sille miksi monissa vielä äskettäin kovan talouskasvun maissa kuten Japanissa, Saksassa ja jopa USA:ssa on jouduttu uuteen tilanteeseen viimeistään 2000-luvulla: talous ei kasva joko ollenkaan tai huomattavasti hitaammin kuin oli aiemmin totuttu. Japanilla oli vielä 1970-luvulla jopa keskimäärin 7-8%:n vuotuinen talouskasvu. Saksassa n. 5%:n. 1990-luvun alussa Japanin talouskasvu käytännössä loppui kokonaan eikä Saksan tilanne ole eleellisesti parempi. USA:ssa on viimeisen 5 vuoden aikana havahduttu samaa asian eteen. Huolimatta hyvistä yrityksistä on lähes kaikissa länsimaissa sekä Japanissa talouskasvu heikentynyt. Eräissä maissa talouden kehitys on jo suorastaan negatiivista. Jotakin hyvin peruuttamatonta on tapahtunut. Se yleisesti käsitetään. Sen sijaan käänteen syistä vallitsee erimielisyys.

Talouskasvu on talouden tuottamien tavaroiden ja palvelujen arvon lisääntymistä. Sitä mitataan tavallisesti reaalisen bruttokansantuotteen (BKT) prosenttimuutoksella. Reaalinen tarkoittaa, että hintojen nousun eli inflaation vaikutus on otettu huomioon.

Talouskasvua mitataan bruttokansantuotteen (BKT) positiivisella %-muutoksella vuodessa. Mikäli BKT:n muutos on negatiivinen, niin tällöin kyseessä on talouden supistuminen, talouden taantuma tai mahdollisesti jopa talouslama. Luotettavampi mittari kansantuotteella on kuitenkin asukasta (capita) kohti laskettu bruttokansantuote, BKT per capita, sillä se kuvaa keskimääräistä rahassa arvotettua taloudellista transaktiota henkeä kohden vuodessa. Vastaavasti useimmiten maiden välisissä vertailuissa käytetään asukasta kohti lasketun BKT:n muutosta. Lähes poikkeuksetta BKT/capita -mittarit korjataan vielä ostovoimapariteetilla (PPP), jotta maiden väliset hintaerot tulisi huomioitua vertailuissa.

Koska talouskasvua mitataan BKT:n muutoksella, on sillä myös mittarina kaikki BKT:n hyvät ja huonot puolet. Talouskasvua käytetään usein hyvinvoinnin vertailuun, koska sen ajatellaan kuvaavan keskimääräisen elintason muutoksia. BKT per asukas on yksinään kuitenkin vajavainen hyvinvoinnin kuvaaja. Kuitenkin BKT:n ja muiden elintason mittareiden välinen korrelaatio on positiivinen ja voimakas. Korkea BKT/capita -taso (korkea bruttokansantuotteen taso asukasta kohden) korreloi positiivisesti mm. alhaisen lapsikuolleisuuden, korkean lukutaidon & koulutuksen tason ja korkean eliniän odotteen kanssa. Tiivistetysti voidaan sanoa, että korkea BKT:n taso liittyy myönteisesti muihin aineellisen elintason mittareihin kuten terveydenhuollon ja koulutuksen tasoon. Myös inhimillisen kehityksen indeksi HDI on kehitetty ottamaan huomioon edellä mainittuja tekijöitä, mutta sen käyttö on toiseksi vähäistä.

Niin kutsuttu eläkepommi on ongelma vain tietyissä länsimaissa, joissa on olemassa toisen maailmansodan jälkeiset niin sanotut suuret ikäluokat. Suomen pankin pääjohtajan Erkki Liikasen arvion mukaan talouskasvu tulee hidastumaan Suomessa pitkällä aikavälillä. Väestönkasvun hidastuminen ja suurten ikäluokkien jääminen eläkkeelle vähentävät käytettävissä olevan työvoiman määrää, jolloin talouskasvu jää työn tuottavuuden kasvun varaan. Väestön ikääntyminen on erityisen suuri huolenaihe nimenomaan Suomessa, jossa on kookkaat suuret ikäluokat ja EU-maiden nopein väestön ikääntymisen vauhti. Asian korjaamiseksi on ehdotettu yksittäisen työntekijän työpanoksen lisäämistä työn tuottavuuden kasvun lisäksi yksittäisen työntekijän työhön käyttämän ajan määrää kasvattamalla. Eläkepommi tulee lisäämään kuntien vanhustenhoitomenoja.

 

”Kun väki vähenee niin pidot paranee”- vai paraneeko sittenkään?

 

Ei ole varmasti maailmassa pula taloustutkimuksista ja taloustiedettä harjoitetaan jotta löydettäisiin syy-seuraus suhteet niin kasvulle, kriiseille, taantumilla sekä ankarille talouslamoille. Monenlaista elvytyspolitiikkaa harjoittamalla voidaan hetkellisesti saada talouteen piristysruiske mutta pitemmän päälle muut tekijät alkavat kuitenkin painaa talouskasvua alaspäin. Toisen maailmansodan jälkeinen voimakas talouskasvu ei ollut pelkästään ”onnistuneen talouspolitiikan” ansioita vaikka ns. keynesiläisellä elvytyksellä pidettiin länsimaiden talouskasvu jokseenkin vakaana aina vuoteen 1973 asti. Ensimmäinen öljykriisi pysäytti jatkuvan kasvun vaiheen, mutta pysähdys oli tilapäinen. Kasvu jatkui myöhemmin 1980-luvulla osittain halventuneiden raaka-aineiden ja energian takia. Hitaan, lähes olemattoman talouskasvun vaihe alkoi vähitellen sitten 1990-luvulla. Ensin Japanissa, sitten Länsi-Euroopassa leviten sieltä sitten vuonna 2007 myös Yhdysvaltoihin. Nykyisin kasvu on enää vain murto-osa 30 vuoden takaiseen aikaan verrattuna. Miksi tämä kaikki tapahtui? Miksei valtava teknologinen buumi eteenkin informaatioteknologiassakaan kyennyt hiipumista estämään?

Tämän kysymyksen ratkaisemiseksi on syytä miettiä mitä länsimaisissa yhteiskunnissa tapahtui jo vuosikymmeniä ennen tätä. Suomessa kuulee usein vielä vanhan sanonnan jonka mukaan pidot vain paranevat kun väki vähenee. Itse asiassa länsimaissa ja Japanissa tapahtui suuri muutos eteenkin toisen maailmansodan jälkeisenä aikana suhtautumisessa sellaisiin instituutioihin kuin avioliittoon, parisuhteeseen, perheeseen – ja lapsiin.

 

Naisten ns. vapautuminen

 

Sodan jälkeisille vuosikymmenille oli ominaista naisten voimakas siirtyminen työelämään. Naiset rynnivät voimalla myös oppilaitoksiin mm. yliopistoihin niin että nykyisin heidän koulutusasteensa on jo selvästi miehiä parempi lähes kaikissa OECD- maissa. Monissa yliopistoissa on jo yli kaksi kertaa enemmän nuoria naisia kuin miehiä.

Naisten siirtyminen työelämään, kaupungistuminen, teknologinen kehitys ja muutamat muut keskeiset asiat johtivat siihen että sodan jälkeisinä vuosina Euroopassa, Japanissa ja Pohjois-Amerikassa koettiin ennennäkemätön talouskasvun kausi. Noin 4-5%:n vuotuinen talouskasvu oli yli sata kertaa suurempaa kuin mitä se oli ollut 1500-luvulla ja kymmenkertainen 1800-luvun alkupuoleen verrattuna.

Hyvin keskeiseksi yhteiskunnalliseksi normiksi muodostui perhe jossa molemmat vanhemmat kävivät töissä ja joissa oli korkeintaan kaksi lasta. Koulutuksen lisääntyminen, kaupungistuminen, työssäkäynti muutti koko käsitystä perheestä lopulta niin, että jopa tuosta normista yhä useampi lipesi. Väestömäärän pysyminen ennallaan edellyttäisi että jokainen synnytysikäinen nainen synnyttäisi keskimäärin 2.1 lasta. Jo 1960-luvulla tuo maaginen raja alitettiin jo useissa kehittyneissä maissa. Seuraavalla vuosikymmenellä lähes jokaisessa. Saksa, Japani, E-Korea, Italia ja Espanja alittivat jopa 1.4 syntyneen lapsen hedelmällisyysrajan. Vielä tässäkään vaiheessa poliittinen järjestelmä ei näyttänyt välittävät tästä mitään sillä väestön terveyden paraneminen, eliniän odotteen kasvu sekä siirtolaisuus korvasivat akuutin väestön vähenemisen.

Valitseva ideologinen ajattelu, eteenkin vasemmistossa mutta myös liberaalissa porvaristossa, suosi mahdollisimman matalaa syntyvyyttä. Korkea syntyvyys rinnastettiin köyhyyteen, takapajuisuuteen, primitiivisyyteen, edistyksen vastaisuuteen – siis suoranaiseen typeryyteen. Tätä ideologista mallia perusteltiin mm. väestöpommilla, luonnon saastumisella ja muilla ekologisilla uhkatekijöillä. Rooman Klubin sanoma 1970-luvun alussa tavoitti massat. Vallitsevia arvoja oli ”itsensä toteuttaminen”, ”naisten vapautuminen” ja monet muut itse asiassa merkille pantavan hedonistiset tavoitteet. Länsimaissa koko tapa ajatella perhettä muuttui. Kun aiemmin noin 75% talouksista oli sellaisia joissa oli lapsia niin nyt tuskin edes 30% talouksista on lapsiperheitä. Lapsiperheistä yhä suurempi osa on myös yksinhuoltajatalouksia.

Ideologia sinänsä tuskin sai muutosta aikaan sillä syntyvyyden lasku näytti olevan vääjäämätön seuraus vaurastumisesta, kaupungistumisesta sekä teknologian kehityksestä sekä koulutuksen lisääntymisestä. Punavihreä porvarillisella liberalismilla höystetty jargon vain jälkikäteen juhlisti jo muuttunutta käsitystä, jossa yksilö näytti nousevan keskeiseen sijaan, kun se ennen oli ollut nimenomaan perhe ja/tai suku.

 

Vanhat sanoivat: ”lapsi tuo leivän tullessaan”

 

Vanhassa agraariyhteiskunnassa arvot rakentuivat täysin toisella tavalla. Avioliitto oli nimenomaan normi jota ei kyseenalaistettu. Se ei usein rakentunut ainakaan pelkästään kahden aikuisen ihmisen rakkaussuhteeseen. Sen saneli järki ja ympäröivä yhteisö. Puolison oli syytä olla ”hyvä tekemään työtä”. Lapsettomuus oli yhteisön silmissä aikamoinen häpeä. Lapsi merkitsi tulevaa työvoimaa sekä myöhempää sosiaaliturvaa vanhuksille. Tämä on todellisuutta suuressa osassa maailman köyhimpiä maita myös tänään. Tällaisessa kulttuurissa kaikki rakentuu ikään kuin tiedostamatta lapsen ympärille vaikkei näissä yhteiskunnissa todellakaan lapsia hemmotella kuten vähälapsissa länsimaissa nykyisin. Mies ja nainen raatoivat pellolla ja metsissä ja tekivät sen itsensä ja nimenomaan lastensa takia. Joku lapsista peri maatilan ja jos mahdollista oli se voitiin jakaa useimmallekin lapselle. Mistään kvartaalitaloudesta ja lyhytjännitteisyydestä ei ollut tietoakaan.

Maapallon väestön varsinainen nopea kasvu alkoi aluksi juuri Euroopassa sekä valtaosaltaan eurooppalaisten asuttamissa merentakaisissa siirtokunnissa jo 1700-luvulla. Taloudellinen kasvu seurasi 1800-luvulla aluksi hitaammin ja sitten vuosisadan loppua kohden yhä nopeammin. Lisääntyvä väestö merkitsi paitsi kasvavaa työvoiman tarjontaa (joka hillitsi työvoimakustannusten liiallista nousua) myös kulutuskysynnän kasvua. Syntyi positiivinen kasvun kierre. Väestön huoltosuhde oli hyvä, sillä vaikka lapsia oli paljon oli huollettavia vanhuksia hyvin vähän. Niinpä sosiaaliturvan kustannukset olivat olemattomat. Ihmiset huolehtivat omista vanhuksistaan.

Malthusilainen teoria jonka mukaan ihmiskunta on tuomittu ikuiseen köyhyyteen ja kurjuuteen väestönkasvun ja ravinnon riittämättömyyden vuoksi ei romahtanut suinkaan 1900-luvulla vaan jo paljon aikaisemmin. Koko 1800-luku oli taloudellisen kasvun ja ihmisten jonkinasteisen vaurastumisen vuosisata. Euroopassa nälkäkatastrofit päättyivät oikeastaan jo 1860-luvulla. Suomen nälkäkatastrofi (rauhan aikana) oli lajissaan viimeisiä Euroopassa.

Olivatko vanhat sittenkin oikeassa uskoessaan että syntynyt lapsi tuo maailmaan tullessaan mukanaan leivän – siis talouskasvun?

 

Afrikka

 

Tässä vaiheessa useimmat heittävät vastineeksi surulliset esimerkit niin takavuosien Intiasta, Bangladeshista kuin nykyisestä Afrikastakin. Todellisuudessa kaikissa näissä nopean väestönkasvun maissa nälkäkatastrofit ovat vähentyneet. Intiassa ja Bangladeshissa ne ovat jokseenkin päättyneet kokonaan. Afrikassakin ne ovat suhteellisesti huomattavasti vähentyneet.

Se kuva mikä länsimaalaisilla on Afrikasta on syvästi pessimistinen, kyyninen, synkkä – poliittisesti paapovan punavihreän ajattelun tuote. Suomen väestöstä kuoli hirvittävänä nälkävuonna 1696-97 peräti n. 30%. Vielä 1860-luvun nälkäkatastrofissa kuoleman viikate niitti peräti 8% väestöstä. Afrikassa edes pahimmatkaan nälkäkatastrofit eivät ole olleet viime vuosikymmeninä noin julmia. Huolimatta noin 2,5%:n keskimääräisestä vuotuisesta väestönkasvusta Afrikka näyttää selviämän. Malthusin teoria kaatui myös Afrikassa.

2000-luku on näyttämässä länsimaille uudet Afrikan kasvot. Viime vuosina 10 nopeimmin kasvavasta maailman taloudesta jopa 7 on ollut Saharan eteläpuolisen Afrikan maita. Kasvu ei ole suinkaan johtunut vain raaka-aineiden hinnan noususta. Suurin tekijä on ollut Afrikan kaupankäynnin ja talouden yleisessä vilkastumisessa. Afrikan matkapuhelinmarkkinat ovat maailman nopeimmin kasvavat. Kasvu alkoi myös usein ennen kuin paljon puhuttu Kiinan harjoittama taloudellinen yhteistyö edes kunnolla käynnistyi Afrikan maiden kanssa. Afrikka hyötyy uudesta teknologiasta (mobiilit ja aurinkopaneelit) mutta se hyötyy nyt ennen kaikkea siitä kaivoksesta joka eteenkin läntisissä maissa on tyhjenemässä – Afrikalla on työvoimaa, lapsia, nuoria, kasvavaa kysyntää ja nälkä menestyksen perään. Kuinka moni suomalainenkaan tietää siitä, että Afrikasta saatetaan löytää innovatiivisempia mobiilisovelluksia kuin Suomesta? Kuinka moni tietää että Afrikka on alkanut viemään mobiilisovelluksia muihin maihin - Aasiaan ja jopa Itä-Eurooppaan. Kuinka moni tietää että työttömyyden runteleman Portugalin nuoria on hakeutunut kymmeniä tuhansia töihin esim. Angolaan ja Mosambikiin?

On suorastaan järjelle käsittämätöntä kuinka nälän, mm. AIDS:n sekä rikollisuuden keskeltä nousee Saharan eteläpuolinen Afrikka maailman kiinnostavimmaksi uudeksi taloudelliseksi tekijäksi. Miten tuo kaikki on selittävissä?

 

Korrelaatio väestönkasvun ja talouskasvun välillä?

 

Itse asiassa demografisen ja taloudellisen tekijän keskinäinen riippuvuus on tiedetty jo kauan. Adam Smith, historian huomattavimpia talousajattelijoita, koko nykyisen taloustieteen keskeinen luoja, näki selvästi kuinka väestönkasvu on hyvin keskeinen tekijä vaurauden luomisessa.

Toisen maailmansodan jälkeen eteenkin tilastomatematiikan kehitys mahdollisti tutkia talouskasvua eri mittareilla. Mutta vasta 1980-luvun lopulla havaitsivat ensimmäiset tutkijat merkittävän korrelaation talouskasvun ja väestökehityksen välillä. Näistä tutkijoista yksikään ei ollut taloustieteilijä. He kaikki olivat väestötutkijoita.

Nämä tutkijat vertasivat väestötilastoja ja taloudellista kulutusta ja havaitsivat että noin 48 vuotta sen jälkeen kun syntyvyys kääntyy pysyvään laskuun tapahtuu vastaavanlainen kulutuksen ja investointien kasvun taittuminen ja suoranainen väheneminen. Japani hyötyi ensimmäisenä sodan jälkeen talouskasvusta koska sillä ei ollut ns. vauvabuumia mutta sillä oli aiemmin syntynyttä väestöä työvoimana. Vuonna 1990 Japanin talouskasvu, kulutuskysyntä ja investoinnit pysähtyivät kuin seinään. USA:n väestötilastot osoittavat kuinka 1960-luvun alussa syntyvyys kääntyi selvään laskuun. Vuonna 2008 maa ajautui talouslamaan finanssikriisin takia. Sen jälkeen odotettua talouskasvua (n. 3-4% vuosittain) ei ole tullut. Vuonna 2013 USA:ta uhkaa edelleen talouden epätasapaino, julkisen sektorin vajeet. Ja USA on kuitenkin hyötynyt latinalaisesta Amerikasta ja Aasiasta virranneesta siirtolaisuudesta. Mutta nyt myös latinomaiden syntyvyys on voimakkaassa laskussa. Samoin on käynyt USA:n oman latinoväestön syntyvyyden kanssa. Kovan talouskasvun Kiina joutuu 2020-luvulla kohtaamaan myös yhden lapsen perhepolitiikan ikävät seuraukset. Odotettavissa on Kiinan talouskasvun huomattava hiipuminen.

Euroopan osa on vielä synkempi. Jo nyt väestö vähenee useimmissa itäisen Euroopan maissa. Syntyvyys on jopa 40% alle bruttouusiutumisluvun. Pahimmat talouslaman runtelemat EU-maat (Kreikka, Espanja, Italia, Portugali) ovat niitä joissa syntyvyys on ollut jo pitkään todella matalalla tasolla. Surkea huoltosuhde, kasvavat alijäämät, lisääntyvät terveydenhuollon kustannukset, sosiaalimenot, odotettavissa oleva heikko, jopa negatiivinen kulutuskysyntä ja investointitaso murtavat nuo taloudet. Pohjoisen Euroopan astetta parempi tilanne johtuu osittain siitä, että näissä maissa syntyvyys on ollut jo vuosikymmeniä 20-30% korkeampi kuin eteläisissä maissa. Liian matala se tosin on myös Britanniassa ja pohjoismaissa.

 

Liberaalin pillerisukupolven suuri harha?

 

Länsimaiden osalta tilannetta pahentaa myös avioerokulttuurin tavaton yleistyminen joka johtaa yksinhuoltajaperheiden lisääntymiseen. Tutkimusten mukaan näissä perheissä kasvaneilla lapsilla on selvästi enemmän ongelmia koulussa ja myöhemmin elämässä kuin sellaisissa perheissä joissa oli kaksi vanhempaa ja joissa ei ollut tapahtunut avioeroa. Eikä tässä kaikki. On myös havaittu ilmiö jossa eteenkin pitkälle koulutetut akateemiset naiset ovat kaikkein haluttomampia synnyttämään lapsia. Kärjistäen: ne joilla olisi parhaimmat edellytykset tarjoamaan lapsille hyvä kasvuympäristö eivät synnytä, ne joilla on heikommat taloudelliset edellytykset synnyttävät. USA:ssa yli 25%:lla koululaisista on nykyisin jo hyvin heikot oppimislähtökohdat juuri perhetaustojen vuoksi (köyhät yksinhuoltajaperheet).

Tilanne on kiinnostava. Darwinin ja evoluutioteorian mukaan vahvempien pitäisi syrjäyttää heikoimmat. Soveliaat korvaavat ei-soveliaat. Jos näin on niin miksi ihmisten osalta tämä näkyy siinä että älykkäät, koulutetut, varakkaat eivät halua lisääntyä? Miksi sosiaalisesti heikommassa asemassa olevat synnyttävät? Jo nyt tiedämme että joukossamme on ihmisiä jotka haluavat että lapsia syntyy. Hyvin usein he ovat uskonnollisia ihmisiä: ortodoksijuutalaisia, fundamentalistikristittyjä ja muslimeja. Ihmiskunta ei siis suinkaan ole katoamassa mutta katoaako ne jotka ovat maallistuneita? Evoluutioteorian kannalta nykyinen ihmisten maailma on kiinnostava poikkeus. Vai onko se poikkeus? Hoitaako evoluutiokehitys pois sen väestöaineksen joka ei edes käsitä niinkin keskeistä asiaa kuin väestön lisääntymisen tai edes jonkinasteisen uusiutumisen välttämättömyyden?

 

Länsimaiden tulevaisuus?

 

Hyvin monet merkit viittaavat siihen suuntaan jossa häämöttää länsimaiden (Eurooppa ja Pohjois-Amerikka) taloudellisen ja ehkä sitä kautta myös kulttuurisen painoarvon hiipuminen. Sellaiset yhteiskunnat jotka eivät kykene ylläpitämään edes väestönsä uusiutumista muuta kuin siirtolaisuuden avulla eivät kykene ylläpitämään omaa taloudellista hegemoniaansa. Länsimaiden osalta lienee edessä Rooman Imperiumin kohtalo. Jo Julius Cesar valitteli aikoinaan sitä kuinka roomalaisista on tullut niin hedonistisia etteivät he halua lisääntyä ja niinpä yhä suurempi osa suurvallan väestöstä tulee olemaan vieraita kansoja. Länsimaissa vallitseva monikulttuurisuusajatus on todellisuudessa selvä reaktio siihen mitä on jo tapahtumassa. Vastuu väestön uusiutumisesta jätetään uusille kulttuurienklaaveille sillä kantaväestö on norminsa ja arvonsa jo valinnut. Eurooppa muuttuu, samoin USA. Millaiseksi sen tietävät vasta tulevat sukupolvet. Mutta se on varmaa että syy länsimaisen kulttuurien todennäköiseen hiipumiseen on nyt tiedossa. Edistyksellisyyden nimissä huuhtoutui nimittäin lapsi. Sen mukana menee taloudellinen kasvu ja taloudellisen kasvun mukana myös yhteiskunnan rakenteet. Sellaisena kuin olemme länsimaisen kulttuurin ymmärtäneet tulee se näin ollen marginalisoitumaan, muuttumaan arvottomaksi ja todennäköisesti häipymään maailmankartalta kokonaan.

Harva ihminen eteenkin postmodernissa läntisessä maailmassa usein pysähtyy ajattelemaan miksi mies nosturissa, tehtaassa, rakennustyömaalla, miksi nainen sairaalassa, tehtaassa, toimistossa, kaupassa ym. tekee työtä. Tekeekö hän vain ja ainoastaan "itseään toteuttaen" ja omien kyltymättömien halujensa tyydyttämiseksi saatavan tulon takia? Tuskin. Näin ei hänen pitäisi toimia. Ei ainakaan pääsääntöisesti. Kulttuurimme keskiössä seisoo lapsi. Vain hänen vuoksi kannattaa ponnistella ja yrittää. Jos kultuurimme keskiössä ei seiso lasta on sellainen kulttuuri muuttunut täysin arvottomaksi ja joutaakin joutua muitten kulttuurien syrjäyttämäksi. 

 


( Päivitetty: 29.01.2013 15:07 )

 - pelontorjunta


Kommentti

Kirjoittaja

Sähköposti

Kotisivut

Roskapostisuojaus: Paljonko on yksi plus kahdeksan?
(Pakollinen, Vastaa numeroin)



Ei kommentteja




©2017 Pelontorjunta - suntuubi.com