Suntuubi-palvelussa käytetään evästeitä. Palvelua käyttämällä hyväksyt evästeiden käytön. Lue lisää. OK
1234567
891011121314
15161718192021
22232425262728
293012345

RSS

 Churchill - The Man of Blood (osa 1)
07.03.2013 14:38 | pelontorjunta

 

Säännöllisin ajoin esitetään suurelle yleisölle ja asiantuntijoille kysymys: "Kuka oli vuosisadan suurin henkilö?" Hyvin usein eteenkin anglosaksisissa maissa päästäänkin yksimielisyyteen. Väistämätön vastaus näyttää olevan: Winston Churchill. Kyllä. Esim. professori Harry Jaffa julisti jo vuosia sitten, että Churchill ei ollut vain 1900-luvun huomattavin henkilö vaan useiden vuosisatojen myös.

Tavallaan Churchill sopii vuosisadan henkilöksi sillä erityisesti 1900-luku oli paitsi hyvinvointivaltion kasvun myös tuhoisien sotien vuosisata. Winston Churchill oli päästä varpaisiin asti mies joka oli näissä toiminnoissa eräs keskeisimpiä henkilöitä. Sota tietenkin oli hänen elinikäinen intohimonsa, vaikka hän itse mainitsi toiminnan hyvinvointivaltion luomisessa erääksi suosikkisaavutuksistaan.

Jotta ymmärtäisimme millainen hän todella oli joudumme porautumaan sankarillisen julkikuvan taakse. Tavanomainen kuva Churchillistä, erityisesti hänen roolinsa toisessa maailmansodassa, oli Churchillin itsensä maalaama ja sen hän teki heti kun sota oli ohi. Viime vuosikymmeninä Churchill- legenda on hyväksytty kansainvälisissä instituutioissa ja tutkijoiden valtavirran keskuudessa. Churchillistä on tullut, kuten Christopher Hitchens totesi, "toteemi" paitsi amerikkalaisen establishmentin, New Dealin jälkeläisten, mutta myös uuskonservatiivisten vaikuttajien keskuudessa. Unohtamatta myöskään toimittajia ja kirjailijoita Wall Street Journalissa sekä leegiota "konservatiivisia" kolumnisteja kuten William Safire ja William Buckley. Ei ole poissuljettu että tällä vuosituhannella hänen bulldog-muotokuvastaan tehdään vielä jokin logo.

Epäilemättä vuonna 1940 Churchill näytteli muutaman kuukauden aikana rooliansa suorastaan erinomaisesti. Kuten sotahistorioitsija kenraalimajuri JFC Fuller totesi Churchillin sodanaikaisesta politiikasta:

"Churchill oli siihen sankarilliseen muottiin valettu mies, jossa hän raivopäänä oli aina valmis johtamaan kun kaikki näytti olevan turhaa ja oli parhaimmillaan kun asiat olivat pahimmillaan. Hänen lumoava retoriikkansa, hänen taistelutahtonsa ja hänen vaatimuksensa tuhota vihollinen vetosi ihmisen vaistoihin ja teki hänestä erinomaisen sodan johtajan. "

Historia toistaa itseään heittäessään Churchillin kaksintaisteluun Hitleriä vastaan. Ei siis ihme että hänen kuuluisin puheensa "taistelemme heitä vastaan rannoilla ... me taistella heitä vastaan kentillä ja kaduilla", oli plagioitu Ranskan johtajalta Clemenceaulta Ludendorffin suurhyökkäyksen ajalta ensimäisessä maailmansodassa, vaikka todellisuudessa uhka saksalaisten invaasiosta Britanniaan oli hyvin vähäinen (ja että Hitler todellisuudessa halusi Britannian kanssa rauhan). Muutaman kuukauden aikana vuonna 1940, Churchill näytteli roolinsa unohtumattomasti.

 

Opportunismia ja retoriikkaa

 

Tosiasiassa termi joka ennen vuotta 1940 parhaiten liittyi Winston Churchilliin oli "opportunisti". Hän oli kahdesti muuttanut puoluekantaansa; Konservatiiveista (Tory) Liberaaliksi ja sitten takaisin. Siirtymistään liberaaleihin selitettiin vapaakauppakysymykseen liittyväksi. Mutta vuonna 1930, hän möi koko vapaakaupan sekä jopa ruokatariffit ja julisti heittäneensä "Cobdenismin" pois ikuisesti. Kauppakamarin johtajana ennen ensimmäistä maailmansotaa hän vastusti varustautumista. Kun hänestä tuli meriministeri vuonna 1911, vaati hän suurempia ja suurempia talousarvioita, levitti villejä huhuja voimistuvista Saksan merivoimista, aivan kuten hän teki myös 1930-luvulla samantapaisilla väitteillä Saksan ilmavoimista. Hän hyökkäsi sosialismia vastaa ennen ja jälkeen maailmansodan, kun taas sodan aikana hän edisti sotasosialismia, jossa vaadittiin rautateiden kansallistamista ja hän totesi puheessaan:

"Meidän koko kansakunta on organisoitava, sosialisoitava, jos haluat käyttää tätä termiä. "

Churchillin opportunismi jatkui loppuun asti. Vuoden 1945 vaaleissa hän viittasi Hayekin ”Road To Serfdom” (Matka maaorjuuteen) -kirjaan ja yritti maalata työväenpuolueesta totalitaarisen vaikka Churchill itse vuonna 1943 oli hyväksynyt Beveridge-suunnitelmat sodanjälkeisestä hyvinvointivaltiosta ja keynesiläistä talousmallista. Läpi uransa hänen ohjenuoranaan oli kiivetä valtaan ja pysyä siellä.

Kaksi periaatetta oli hänelle läheistä. Toinen oli antikommunismi: hän oli varhainen ja kiihkeä bolshevismin vastustaja. Vuosien ajan hän leimasi nämä "saamarin paviaaneiksi" ja "likaisiksi Moskovan murhaajiksi." Hän ihaili ja arvosti Benito Mussolinia ja hänen saavutuksia (tai niin hän ajatteli). Hänen mielestä äärinationalismi ja sen sosiaalisen näkökulma purisi leninismiä vastaan. Churchill ylisti "fasismin voittoisaa taistelua leninismin eläimellisiä himoja vastaan" väittäen, että "se osoittautui tarpeelliseksi vastalääkkeeksi kommunismin myrkkyyn."

Kuitenkin tuli aika, jolloin Churchill teki rauhan kommunismin kanssa. Vuonna 1941 hän antoi varauksettoman tukensa Stalinille ja toivotti hänet liittolaisekseen syleillen häntä ystävänä. Churchillin sekä Rooseveltin käyttämä hellittelevä lempinimi Stalinista oli "Joe-setä". Vielä niinkin myöhään kuin Potsdamin konferenssissa hän toistuvasti oli maininnut Stalista: "Pidän siitä miehestä." Kun kiistattomat tiedot Neuvostoliiton teloittamista puolalaisista Katynissä paljastuivat kommentoi Churchill:

"Ei kannata parveilla kolmen vuoden takaisten hautojen ympärillä Smolenskissa."

Ollessaan kukistamassa Hitleriä vaikutti Churchill täysin tietämättömältä siitä vaarasta mikä Eurooppaa uhkasi kunnes oli jo liian myöhäistä. Huipentuma ihastuksessa tuli marraskuussa 1943 Teheranin konferenssissa, jolloin Churchill esitti Stalinille Ristiritareiden Miekan korkeaa arvomerkkiä. Ne jotka haluavat määritellä mitä sana "törkeys" tarkoittaa voisivat miettiä tätä episodia.

Näyttää siltä että vain hänen rakkautensa brittiläistä imperiumia kohtaan oli pysyvää. Jos Churchill ylipäätänsä seison minkään asian puolesta se oli ”Imperiumi”; hänen kuuluisa toteamuksena ettei tullut pääministeriksi johtaakseen valtakuntansa vararikkoon. Mutta juuri sen hän teki vain siksi että voisi tuhota Hitlerin.

Opportunismin lisäksi myös retoriikka oli hänen tuntomerkkinsä. Tämä lahjakkuus auttoi häntä hallitsemaan ihmisiä mutta se osoittautui myös kohtalokkaaksi. Monet jotka tunsivat Churchillin havaitsivat hänessä erikoisen piirteen. Vuonna 1917 Lordi Esher kuvaili asiaa näin:

”Hän käsittelee suuria aiheita rytmikkäällä kielellä ja joutuu nopeasti omien lauseittensa orjaksi. Hän pettää itseään muka ottamalla laajoja näkemyksiä mukaan kun hänen mielensä on kiinnittynyt kuitenkin vain suhteellisen pieniin osa-alueisiin”

Robert Menzies, toisen maailmansodan aikainen Australian pääministeri mainitsi Churchillistä:

"Hänen todellinen tyranniansa on tuo kimalteleva lause, niin houkutteleva, että hänen mielessään on hankalien tosiasioiden väistyttävä."

Eräs toinen kollega kirjoitti:

"Hän on ... niiden sanojen orja, joita hänen mielensä muodostaa ajatuksista .... Ja hän voi vakuuttua lähes jokaisesta totuudesta, jos se kerran on aloittanut villin matkansa hänen retorisesta koneestaan . "

Vaikka Winstonilla ei ollut ylipäätänsä periaatteita oli hänellä kuitenkin yksi joka pysyi aina: rakkaus sotaan. Se alkoi aikaisin. Lapsena hänellä oli valtava 1500 kappaleen kokoelma tinasotilaita joilla hän leikki monta vuotta kun useimmat pojat siirtyivät jo muihin asioihin. Ne olivat "kaikki brittejä", hän kertoi, ja hän taisteli näissä taisteluissa veljensä Jackin kanssa, jolla "sai olla vain värillisiä armeijoita ja joilla ei saanut olla tykistöä." Hän ei liittynyt yliopiston vaan Sandhurstin Kadettikouluun ja sinnekin hän pääsi ”rimaa hipoen”. "Siitä hetkestä kun Churchill lähti Sandhurstista ... hän teki kaikkensa päästäkseen taisteluihin, missä ikinä sota oli käynnissä." Kaikkien todisteiden mukaan ainoa asia mistä hän todella oli innoissaan oli sota. Muutamien harvojen kanssa hän rakasti sotaa, ”jopa pamahduksia", kuten hän niitä kutsui ja hän oli hyvin rohkea tulitaistelussa.

Vuonna 1925 Churchill kirjoitti:

"ihmiskunnan kertomus on sota."

Katastrofaalisella tavalla tämä ei tietenkään pidä paikkaansa. Sosiaalisen filosofian ja klassisen liberalismin peruskäsitteet olivat häneltä täysin hukassa. Erityisesti hän koskaan ymmärtänyt, kuten Ludwig von Mises selitti, että ihmiskunnan todellinen historia on kertomus kasvavasta sosiaalisesta yhteistyöstä ja työnjaosta. Rauha, ei sota, on kaiken isä. Sankarillemme rauhan vuodet olivat kuin "mitäänsanomaton rauhan ja latteuden taivas." Tämä oli mies, kuten tulemme näkemään, joka halusi enemmän sotia kuin oikeassa elämässä oli.

Kun hänet oli lähetetty Intiaan alkoi hän lukea innokkaasti ja viehättyi darwinismiin. Hän menetti kaiken mitä hänellä oli uskonnollisuuden rippeistä jäljellä. Hänestä tuli, hänen omien sanojensa mukaan, "materialisti" ja hartaasti hän vahvisti maailmankuvaansa, että ihmisen elämä on olemassaolon taistelua tavoitteena eloonjäänti. Tämän elämänkatsomuksen ja historian Churchill ilmaisi Savrola-romaanissaan. Oli täysin selvää että Churchill oli rasisti, mutta hänen rasisminsa oli syvempää kuin useimpien aikalaisten. On outoa, miten hänen kolkko darwinilainen näkemys, sodan keskeinen sija ihmiskunnan historiassa, ja hänen rasisminsa, samoin kuin hänen pakkomielteensä "suuriin johtajiin" muistutti hänen vihamiehensä Hitlerin olemusta.

Jos Churchill ei ollut mukana sodassa, hän raportoi siitä. Hän loi aluksi mainetta sotakirjeenvaihtajana Kitchenerin operaatioissa Sudanissa sekä buurisodassa. Joulukuussa 1900 järjestettiin nuoren toimittajan kunniaksi - julkisuutta saaneista seikkailukirjoitusten ansioista - jopa illalliset Waldorf-Astoriassa. Mark Twain tutustui häneen. Lyhyessä satiirisessa puheessa Twain ovelasti ehdotti, että Churchill englantilaisen isänsä ja amerikkalaisen äitinsä puolesta olisi täydellinen angloamerikkalaisuuden edustaja.

 

"Uusi Liberalismi" – Winston sosialisoimassa Britanniaa

 

Hänen taustansa kuuluisan herttuan ja poliitikon poikana vei hänet parlamenttiin ja Konservatiiveihin. Hänen levoton kunnianhimonsa oli aluksi ainoa jolla hän erottautui muista. Mutta vuonna 1904 hän loikkasi liberaaleihin koska väitti ettei hyväksynyt konservatiivien ehdotusta suojatulleista. Kuitenkin Robert Rhodes James, yksi Churchilli ihailijoita paljasti:

”Arvoitiin [tuolloin], luultavasti oikein, että jos Arthur Balfour olisi vuonna 1902 antanut hänelle ministerin tehtävät ei Churchillissä olisi kehittynyt tällaista palavaa innostusta vapaakauppaan eikä liberalismiin.”

Clive Ponting toteaa:

”Koska hän oli jo hyväksytty Roseberyyn hän etsi tekosyytä loikata puolueesta joka näytti olevan haluton tunnistamaan hänen lahjojaan ja koska liberaalit eivät hyväksyneet protektionisteja puolueeseensa.”

Muoti-ilmiön aallossa, ilman periaatteita ja vallanjanoisena tuli Churchillistä pian ”uuden liberalismin” kannattaja joka oli hänen isänsä päivitetty versio ”Tory demokratiasta. ”

Konservatiivisten arvojen innokkaat kannattajat näyttävät unohtaneen että Churchill oli heidän karsastaman hyvinvointivaltion yksi pääarkkitehdeista Britanniassa. Modernin hyvinvointivaltion kehitys alkoi 1880-luvulla Bismarckin Saksassa. Englannissa käännekohtana oli Asquithin tulo pääministeriksi.

Vuoden 1906 vaaleissa Churchill voitti edustajanpaikan Manchesterissa. Hän palveli Henry Campbell-Bannermanin liberaalihallituksessa siirtokuntien alivaltiosihteerinä. Churchillistä tuli pian hallituksen ulkopuolisen hallinnon tärkein jäsen, ja kun Herbert Henry Asquithista tuli Campbell-Bannermanin seuraaja vuonna 1908, juuri kukaan ei yllättynyt Churchillin pääsystä hallitukseen kauppakomission puheenjohtajana.

Churchill "oli jo julistanut kääntymyksensä kollektiiviseen sosiaalipolitiikkaan" ennen siirtymistään kauppakomission puheenjohtajaksi. Hän hyppäsi mukaan muodikkaaseen sosiaali-engineering- termejä täynnä olevaan aikakauteen väittäen, että "kansa vaatii jyrkkiä korjaavia ja parantavia prosesseja." Valtion oli hankittava kanavia ja rautateitä, kehitettävä tiettyjä kansallisia teollisuudenaloja, 8 tunnin työpäiviä, progressiivisia veroja sekä taattava kansallinen vähimmäiselintaso. Winstonista oli tullut ”jonkin sortin sosialisti”.

Valtiojohtoinen kehitys sai Churchillin täydellisen hyväksynnän koska hän mainitsi:

”Menen kauemmas, haluaisin nähdä valtion aloittavan erilaisia uusia erilaisia kokeiluja. . . . Olen hyvin pahoillani, rautatiet eivät ole meidän [valtion] käsissämme. Voisimme [valtio] tehdä paremmin jotain kanavia.”

Churchillista tuli täydellinen huijarimainen poliittinen yrittäjä, innokas yhden jos toisen sosiaalisen elämänalan politisoija. Hän haukkui konservatiiveja puuttumisesta jopa "yhteiskunnalliseen suunnitelmiin, uudistuksiin tai jälleenrakentamiseen", kun taas kehui, että hän ja hänen liittolaisensa aikovat ehdottaa "leveää, kattavaa, toisistaan riippuvaisia sosiaalisen toiminnan järjestelmiä" johon sisällytetään "massiivisia lainsäädäntöehdotuksia ja hallinnollisia määräyksiä."

Churchillista tuli ammattiliittojen kannattaja ja tukija. On ironista että sen ammattiliittojen mahtavan ylivallan Britanniassa, jonka Margaret Thatcher purki oli suurelta osin ollut rakentamassa kaikkien ”kunnon konservatiivien” suuri idoli – Winston Churchill.

 

Ensimmäinen maailmansota

 

Vuonna 1911 Churchill tuli laivastoministeriksi ( Lord of Admiralty) ja nyt hän oli todella omassa elementissään. Luonnollisesti hän nopeasti liittoutui sotapuolueen kanssa kriisin liekkien alkaessa loimuta. Hänestä tuli heti sodan innokas kannattaja. Kun lopullinen kriisi puhkesi kesällä 1914 oli Churchill kabinetin ainoa jäsen joka tuki sotaa alusta alkaen. Asquith, hänen oma pääministerinsä, kirjoitti hänestä:

"Winston hyvin sotaisana ja vaatii välitöntä mobilisaatiota .... Winston kaikkine sotamaalauksineen kaipaa meritaisteluja aamun varhaisina tunteina ja Goeben-aluksen upottamista. Koko asia tekee minut surulliseksi. "

Sodan aattona 28. heinäkuuta 1914, kolme päivää ennen Saksan hyökkäystä Belgian, Churchill mobilisoi Britannian laivaston, maailman historian siihen mennessä suurimman. Ei ihme, että kun sota Saksan kanssa puhkesi, Churchill, toisin kuin jopa muut sotaa kannattavat brittipoliitikot, oli yhtä hymyä, ”rinta kaarella”.

Vihollisuuksien alettua oli Churchill innokkaasti ajamassa Saksan nälkäsaartoa. Tämä oli luultavasti tehokkain joukkotuhoase mitä millään sodan osapuolella oli. Ainoa ongelma oli, että kaikkien sodan osapuolten mielestäni, Britanniaa lukuunottamatta, se oli laitonta. Winstonille tällaiset asiat eivät koskaan herättäneet mitään tunnontuskia. Hän oli valmis rikkomaan sääntöjä aina silloin kun katsoi maansa olevan vaarassa ja hänen mielestään näin oli lähes aina.

Nälkäsaarrolla oli tiettyjä varsin epämiellyttäviä seurauksia. Noin 750000 saksalaisia siviilejä menehtyi sen seurauksena nälkään ja sairauksiin aliravitsemuksen takia. Vaikutus niihin jotka selvisivät hengissä oli ehkä aivan yhtä pelottava omalla tavallaan. Eräs historioitsija on todennnut kuinka "maailmansodan uhriksi joutuneesta nuorisosta tuli radikaalein kansallissosialismia kannattanut ryhmä." Saarto ja sen murtaminen antoi myöhemmin tekosyyn Wilsonille viedä USA sotaan vuonna 1917.

Oliko Churchill tosiasiallisesti järjestänyt Lusitanian upottamisen 7. toukokuuta 1915 vai ei on vielä epävarmaa. Viikkoa ennen katastrofia, hän kirjoitti Walter Runcimanille, kauppaministeriön puheenjohtajalle, että "tärkeintä oli houkutella puolueettomien maiden merenkulku meidän rannoille, toiveena erityisesti sotkea Yhdysvallat sotaan Saksan kanssa." Merkittävissä asemissa olevat henkilöt Britanniassa ja Amerikassa uskoivat että Saksan upottama Lusitania sotkisi Yhdysvaltojen sotaan.

Patrick Beeslyn tutkimus - "Room 40"- selvitti brittilaivaston tiedustelupalvelun toimintaa ensimmäisessä maailmansodassa. Beeslyn tutkimuksen tulokset sotivat jopa hänen omia ennakkokäsityksiä vastaan. Beesly toteaa:

”ellei uutta tietoa tulee päivänvaloon, olen vastahakoisesti päättelemässä, että oli olemassa salaliitto tietoisesti asettaa Lusitania vaaraan siinä toivossa, että jopa epäonnistunut hyökkäys veisi Yhdysvaltojen sotaan [Saksaa vastaan]. Tällainen salaliitto ei olisi voitu toteutua ilman Winston Churchillin lupaa ja hyväksyntää.”

Joka tapauksessa on varmaa, että Churchillin politiikka teki USA:n ja Saksan konfliktin todennäköiseksi. Lusitania oli matkustajalaiva joka oli täynnä sotatarvikkeita. Churchill oli antanut määräyksiä kauppa-alusten kapteeneillä hyökätä saksalaisten sukellusveneiden kimppuun jos ne kohtaavat saksalaiset ja saksalaiset olivat tietoisia tästä. Ja kuten Churchill korosti muistelmissaan oli puolueettomien maiden sotkemisen konfliktiin Saksan kanssa keskeinen osa sodankäyntiä maailmansodassa:

"On olemassa monenlaisia toimia sodassa, jotkut vain tapahtuu taistelukentällä ... . manööveri joka tuo liittolaisen taistelukentälle on yhtä käyttökelpoinen kuin sotaoperaatio joka tuo voiton suuressa taistelussa. "

Keskellä verisiä taisteluja Churchill oli energinen henkilö jonka aivoista lähti idea toisensa jälkeen. Joskus hänen oletuksensa toimi hienosti, joskus ei niin hyvin. Gallipolin tunnettu fiasko synkensi hänen nimensä vuosiksi ja siirsi hänet väliaikaisesti pois hallituksesta. Hänen reaktionsa oli tyypillinen. Vieraalleen hän sanoi osoittaen karttoja seinällä:

"Tämä on minun elämääni ... Kyllä, olen valmis kaikkeen tuottaakseni tappion sodassa saksalaisille. "

 

Sotien väliset vuodet

 

Muutaman seuraavan vuoden aikana Churchill oli eri ministerinä hallituksissa. Sotaministerinä hän oli kuitenkin siinä tehtävässä mihin hänen luonteenpiirteensä viittasi. Churchill ajoi ristiretkeä murskatakseen bolshevismin Venäjällä. Samoin siirtomaaministerinä hän oli valmis viemään Britannian sotaan Turkkia kanssa Chanakin tapauksen takia mutta Britannian lähettiläs Turkissa ei antanut Churchillin uhkavaatimusta ja lopulta ”viileämmät päättäjät” konfliktissa pääsivät voitolle ja yksi uusi turha sota vältettiin. Hän raivosi kun paikallisissa konflikteissa afgaaneja vastaan ei hyväksytty hänen ehdotuksiaan käyttää pommikoneita ja myrkkykaasuja ”uppiniskaisia arabeja vastaan”. Hän vastusti kiivaasti siirtokunnista tärkeimmän, Intian hallinnon autonomiavaatimuksia.

Vuonna 1924 Churchill loikkasi takaisin konservatiiveihin ja hänestä tehtiin valtiovarainministeri. Hänen isänsä samassa toimistossa oli aikoinaan todennut desimaaleista: ”mitä pirun pisteitä nuo ovat?” Churchillin kuuluisin teko oli palauttaa Britannia takaisin kultakantaan täysin epärealistisella sotaa edeltäneellä vaihtokurssilla ja hän toimillaan oli hyvin vakavasti vahingoittamassa Britannian vientikauppaa koko 1920-luvun ja hän turmeli kultakannan maineen, kuten Murray N. Rothbard huomautti. Tuskin kukaan on ollut eri mieltä AJP Taylorin Churchillille antamasta tuomiosta sillä hänen mielestään valtiovarainministeri

"ei ymmärrä taloudellisista perusteista mitään. Mikä merkitsee hänelle oli jälleen omistautuminen brittiläiselle suuruudelle jossa Englannin punta voi jälleen " katsoa dollaria kasvotusten " ja kuningatar Victorian päivät olisi palautettu. "

Tunnettu taloustieteilijä John Maynard Keynes kirjoitti hyvin sarkastisen näkemyksen (1925) Churchillistä ja kysyi: ”Miksi Churchill saattoi mennä tekemään jotain noin typerää?” Churchillin talouspoliittinen tietämättömyys sekä valuutan vaihtokurssin palauttaminen vanhalle sotaa edeltäneelle tasolle osoitti että hän ei käsittänyt imperiumin taloudellisen pohjan heikentymistä. Hän eli illuusiossa jonka mukaan sodan vuoksi mitään ei olisi muuttunut.

Toistaiseksi Churchill oli mukana politiikassa yli 30 vuotta mutta hän ei ollut saavuttanut mitään sellaista jolla hän olisi osoittanut suuruutensa. Kuuluisa on moderni mytologia joka väittää hänen ajaneen kovaa linjaa Hitleriä vastaan 1930-luvulla. Mutta on tärkeää ymmärtää, että Churchill oli ajanut kovaa linjan myös nöyryytettyä Weimar Saksaa vastaan. Hän tuomitsi kaikki liittoutuneiden aseistariisumissuunnitelmat jo ennen kuin Hitler tuli valtaan. Muiden kaltaistensa tavoin hän ajoi fantasiaa jonka mukaan Saksan pitäisi raahata Versaillesin kahleita maailman tappiin asti. Kävikin sitten niin että mitä Britannia ja Ranska kieltäytyivät myöntämästä demokraattiselle Saksalle joutuivat ne myöntämään myöhemmin Hitlerille. Jos useimmat eivät halunneet kuunnella Churchilliä oli heillä siihen perustellut syynsä. Hän oli yrittänyt lietsoa hysteriaa liian usein ennenkin: ristiretken puolesta bolshevikkeja vastaan, vuoden 1926 yleislakon aikana, Intian itsenäistymisen kuolettavista vaaroista, kruunusta luopumisen kriisin vaaroista. Miksi maksaa vaivaa huomioimalla hänen uusimpia harhojaan?

Churchill loi jo uransa alkuvuosina voimakkaat kontaktit sionistiseen painostusjärjestöön nimeltään Focus. Churchill näki tässä liikkeessä mahdollisuuden tehdä Palestiinan juutalaisista eräänlainen läntinen tukikohta Lähi-Itään. Järjestö jolla oli huomattavia taloudellisia tukijoita kuten Sir Robert Mond (useiden kemiallisten yritysten johtaja) ja Sir Robert Waley-Cohn (Shellin toimitusjohtaja), tukivat Churchilliä taloudellisesti ja poliittisesti. Samalla hän loi tämän ryhmän kautta uusia kontakteja.

Vaikka olikin konservatiivinen kansanedustaja, alkoi Churchill ruoskia konservatiivisia hallituksia. Ensin Baldwinin ja sitten Chamberlainin väitetystä sokeudesta natsien muodostamaan uhkaan. Hän itse liioitteli huomattavasti Saksan asevarustelun laajuutta ja vääristeli Saksan pommikonetuotannon määriä. Churchillin valheiden tarkoitus oli osoittaa saksalaisen suunnittelevan hyökkäystä Britanniaan, joka ei itse asiassa koskaan ollut Hitlerin aikomus (Saksan ilmavoimien strategia oli tukea maavoimien operaatioita). Siihen aikaan Churchill pyrki edistämään ahkerasti suuren liittokunnan muodostumista. Se olisi käsittänyt Britannian, Ranskan, Neuvosto-Venäjän, Puolan ja Tšekkoslovakian. Koska Puola, jonka puna-armeija melkein valtasi vuonna 1920, hylkäsi kaiken liittoutumisen Neuvostoliiton kanssa ja koska Stalinille ainoa käytävä Saksaan oli Puolan kautta, Churchillin suunnitelma oli täysin arvoton.

Ironisesti tällä ennakoivalla rummutuksella Saksaan vaarasta olisikin ollut jotain katetta väitteelle hänen kaukonäköisyydestään mutta Churchillin piti pilata tämäkin ansio. Syksyllä 1937 hän nimittäin esitti:

”Kolme tai neljä vuotta sitten olin itsekin kovin levoton. . . . Huolimatta riskit jotka odottavat toteutumistaan, uskon että suurimittainen sota ei ole välittömästi uhkaamassa ja olen edelleen sitä mieltä, että on olemassa hyvät mahdollisuudet ettei suursotaa käydä meidän elinaikanamme. . . . En aio teeskennellä, että jos minun piti valita kommunismin ja natsismin, valitsisin kommunismin.”

Huolimatta kaikesta hölynpölystä Churchillin ns. "kaukonäköisyydestä", liennytyspolitiikan vastustamisesta 30-luvun aikana, on ilmeistä että Chamberlain hallituksen linja - nopea varustautuminen sekä samanaikainen valmius testata diplomaattiset mahdollisuudet rauhaan Saksan kanssa – oli selvästi realistisempi kuin Churchillin kaavailut. Yleinen mytologia on niin kaukana historiallisesta totuudesta, että jopa kiihkeä Churchillin myötäilijä Gordon Craig tuntee velvollisuudekseen kirjoittaa:

”On kohtuullisen tunnettu asia tänään että Churchill oli usein tietämätön ja hänen väitteensä saksalaisten vahvuuksista liioiteltuja ja hänen vaihtoehtonsa niin epäkäytännöllisiä, että hänen painotuksensa ilmavoimista oli aiheeton.”

Kuten muuan brittiläinen historioitsija on myöhemmin todennut:

"On syytä muistaa, että 1930-luvulla Churchill ei vastustanut Italian ja Japanin lepyttelypolitiikkaa."

On myös syytä muistaa, että Churchilliä edeltäneet hallitukset loivat ne mahdollisuudet että Churchill saattoi voittaa ”Battle of Britainin”. Clive Ponting on havainnut kuinka

”Baldwinin ja Chamberlain hallitukset. . . olivat mahdollistaneet sen että Britannia oli ensimmäinen maa maailmassa joka otti käyttöön täysin integroidun ilmapuolustusjärjestelmän perustuen tutkaohjaukseen, jolla suunnattiin torjuntahävittäjät viholliskoneita vastaan. . . Churchillin panos oli ollut vuodattaa halveksuntansa tutkahankintaa vastaan hänen ollessa oppositiossa 1930-luvulla.”


( Päivitetty: 02.04.2013 20:02 )

 - pelontorjunta


Kommentti

Kirjoittaja

Sähköposti

Kotisivut

Roskapostisuojaus: Paljonko on viisi miinus neljä?
(Pakollinen, Vastaa numeroin)



Ei kommentteja




©2017 Pelontorjunta - suntuubi.com