Suntuubi-palvelussa käytetään evästeitä. Palvelua käyttämällä hyväksyt evästeiden käytön. Lue lisää. OK
1234567
891011121314
15161718192021
22232425262728
2930311234

RSS

 Hitlerin suuri sosialistinen unelma
23.07.2013 14:24 | pelontorjunta

Huhtikuussa 1945, kun Adolf Hitler kuoli oman käden kautta Berliinissä, kukaan ei ollut paljon kiinnostunut siitä, mitä hän oli aikoinaan todella uskonut ja ajatellut. Tämä oli odotettavissa. Sota ei ole pohtimisen ja harkinnan aikaa, ja mitä Hitler oli tehnyt oli niin järkyttävää ja niin laajalti tunnettua kuolemanleireineen ja joukkohautoineen, että vähän tai ei lainkaan voitiin ja haluttiin kiinnittää huomiota kansallissosialismin ideologiaan. Sen ajatteleminen on aivan mahdotonta. Hitler, joka oli näyttänyt (oli näytetty) hyypiönä tai pellenä paljastettiin roistojoukon johtajana, ja niinpä hänestä ei haluttu juuri enempää tietääkään.

Mutta lähes 70 vuotta myöhemmin Hitleristä ja hänen ideologiastaan on paljonkin sanottavaa. Jopa roistolla voi olla syynsä ja motiivinsa. Ja niitä on eteenkin viimeisen parinkymmenen vuoden aikana alettu kaivaa esille ja vaikka ne eivät voi muuttaa tuomiota, rikastuttavat ja syventävät ne epåäilemättä sitä kuvaa jota meille on tarjottu. Hitlerin uskottujen kuten Albert Speerin julkaisemat muistelmat, hänen sota-aikaiset pöytäpuheet, poliittisen uran alkuvaiheista esille nousevat asiat sekä esim. Hermann Rauschningin ja Otto Wagenerin tarkasti dokumentoidut tai muistinvaraiset merkinnät Hitlerin näkemyksistä omalle sisäpiirilleen tai Joseph Göbbelsin henkilökohtaiset päiväkirjamerkinnät nostavat esiin kiinnostavia asioita.

Nykyisin on selvää ja hyvin perusteltua arvioida että Hitler ja hänen liittolaistensa uskoivat olevansa sosialisteja ja että muut, kuten demokraattisetkin sosialistit, olivat tästä asiasta samaa mieltä. Nimike kansallissosialismia ei ollut suinkaan mikään tekopyhä ja sattumanvarainen vaan itse asiassa tarkkaan harkittu ja looginen nimike tuolle aatteelle. Todisteet ennen vuotta 1945 olivat enemmän yksityisiä kuin julkisia, mikä on ehkä sinänsä jo. Julkisuudessa Hitler esiintyi/esitettiin aina marxilaisuuden vastustajana ja aikana jolloin Neuvostoliitto oli ainoa sosialistinen valtio maan päällä ja bolshevismin vastaisuus hänen suosionsa suuri tekijä, olisi hän ymmärrettävästi ollut haluton puhumaan mitä todella ajatteli. Hänen (väitetty ja todellinen) suuruudenhulluus olisi joka tapauksessa estänyt häntä kutsumasta itseään kenenkään opetuslapseksi. Se synnytti oudon ja ristiriitaisen allianssin nykyhistorioitsijoiden ja kuolleen diktaattorin mielen välille. Monet viimeaikaiset analyytikot ovat pilkuntarkasti kieltäytyneet tutkimasta Hitlerin syvimpiä poliittisia ja ideologisia ajatuksia. Niinpä he hyväksyvät enempiä kyselemättä kuten monet natsit 1930-luvulla iskulauseet "ristiretkestä marxilaisuutta vastaan" kuin yhteenvetona hänen näkemyksistään. Aikana, jossa fasismista on tullut haukkumasana (sille on perusteet) ei näytä olevan tarvetta todennäköisesti edes analysoida sitä syvästi.

Mitä hän todella ajatteli? Vaikka hänen tiedetään maininneen ettei hän paljasta syvimpiä ajatuksiaan kenellekään, niin jokainen ihminen joka puhuu, paljastaa samalla itsensä. Jokaisella on myös tarve edes hieman avata näkemyksiään. Hitlerilläkin oli tietty pieni sisäpiiri jolle hän avautui – tiettyyn rajaan saakka. Hänen yksityiset keskustelut, silloinkin kun ne eivät kaada hänen mainettaan kommunismin vastustajana, määrittelevät tosiasiassa hänen näkemyksensä varsin painavasti. Hermann Rauschning, danzigilainen natsi joka tunsi Hitlerin hyvin jo ennen vuotta 1933 kertoi Hitlerin yksityisesti ja syvällisesti tunnustaneen hänelle olevansa velkaa marxilaiselle perinteelle. "Olen oppinut paljon marxilaisuudesta", hän huomautti kerran, "enkä epäröi myöntää sitä". Hän oli ylpeä siitä miten paljon tietoa marxilaisista teksteistä hän oli hankkinut jo ennen ensimmäistä maailmansotaa ja myöhemmin Baijerin vankilassa vuonna 1924, epäonnistuneen Münchenin vallankaappauksen jälkeen.

Melkein samoihin aikoihin kun Hitler avautui Rauschningille (1939) kertoi hän Münchenin vallankaappauksen epäonnistumisen syistä toiselle sisäpiiriläiselle, uskotulleen Otto Wagenerille. Ongelmaksi muodostui Hitlerin mielestä Weimarin tasavallan poliitikot koska "ne eivät ole koskaan edes lukeneet Marxia" viitaten siihen, ettei kukaan joka ei ollut lukenut niin tärkeää tekijää voi ymmärtää nykymaailmaa. Hitlerin jatkoi keskustelua sanomalla että tämän ymmärtämättömyyden seurauksena Weimarin poliitikot kuvittelivat, että lokakuun vallankumous 1917 oli "venäläinen yksityinen asia", vaikka todellisuudessa se oli muuttunut koko ihmiskunnan historian! Hitler totesi Wagenerille että hänen ero kommunisteihin oli vähemmän ideologinen kuin taktinen. Saksan kommunistit jotka Hitler oli tuntenut ennen nousua valtaan, kertoi hän puolestaan Rauschningille, ajattelivat että politiikka tarkoitti puhumista ja kirjoittamista. He olivat pelkkiä pamflettien kirjoittajia, kun taas " minä olen pannut käytäntöön mitä nämä kaupustelijat ja kynän heiluttajat ovat arkana aloitelleet", lisäten paljastavasti, että "koko kansallissosialismi" perustui Marxiin.

Se on järisyttävä huomautus ja suorasukaisempi kuin mikään hänen puheistaan tai edes Mein Kampf, vaikka jopa omaelämäkerrassaan hän toteaa, että hänen oma oppi erottuu täysin marxilaisuudesta sen vuoksi, että se tunnustetaan rodun merkityksen - vaikka se helposti näyttää johdannaiselta. Asia on nimittäin niin, että Karl Marxin ja Friedrich Engelsin kirjoituksissa rotu ei suinkaan ollut näkymättömissä kuten myöhemmin tulemme havaitsemaan. Ja Hitler tiesi tämän. Hän oli lukenut Marxin tarkemmin kuin useimmat marxilaisuuden asiantuntijoina esiintyvät sillä hän oli lukenut myös ne Marxin näkemykset joista monet sosialistit tänään eivät ole edes tietoisia.

Ilman rotua, Hitler jatkoi, kansallissosialismi "ei voisi tehdä mitään muuta kuin kilpailla marxilaisuuden kanssa sen omalla kentällään". Marxismi oli internationalistinen. Proletariaatilla, kuten kuuluisa iskulause julistaa, ei ole isänmaata. Hitlerillä oli isänmaa, ja se oli hänelle kaikki kaikessa. Kansallissosialismi oli siis nimensä mukaisesti sosialismia jolla oli kansa, isänmaa. Bolshevismi ainakin väitti edustavansa kansainvälistä sosialismia, vaikka esim. Stalinin puhdistuksissa näkyi vahva etnisenkin puhdistuksen jälki.

Silti yksityisesti, ja ehkä jopa julkisesti, Hitler myönsi, että kansallissosialismi perustui Marxiin. Oppikappaleen perusta ei ole oppikappale kuten rakennuksen perustus ei ole sama kuin rakennus, ja todellakin - monin tavoin kansallissosialismi perustui marxismiin. Sillä marxismi oli teoria historiasta, eikä kuten liberalismi tai sosiaalidemokratia, pelkkä asialista lainsäädäntöehdotuksia. Se oli teoria ihmisestä ja ihmiskunnasta, ei vain Saksan. Se oli myös historiaa, huumaava visio, joka väitti ymmärtävänsä koko menneisyyden ja tulevaisuuden ihmiskunnalle. Hitlerin löytö oli että sosialismi voisi olla sekä kansallista sekä kansainvälistä. Voisi olla myös kansallinen sosialismi. Näin hänen kerrottiin puhuneen toverilleen natsi Otto Wagenerille 1930-luvun alussa. Sosialismin tulevaisuus lepää "kansan yhteisöllisyydessä", ei kansainvälisyydessä, hän väitti, ja hänen tehtävänään oli "muuntaa Saksan kansa sosialismiin ilman että tapetaan vanhaa individualismia", mikä tarkoittaa yrittäjyyden ja liikkeenjohdon yhteiskuntaluokkia joita oli vielä liberalismin aikana jäljellä. Niitä tulisi käyttää, ei tuhota. Valtio voisi hallita omistamatta, yhden puolueen johtamana, talous voitaisiin suunnitella ilman että omistavia luokkia tuhottaisiin.

Toteutus oli ratkaisevaa. Luokkasota, kuten Venäjän sisällissota oli juuri osoittanut, saattoi tarkoittaa vain sitä että saksalaiset taistelevat saksalaisia vastaan, ja Hitler uskoi että oli olemassa nopeampi ja tehokkaampi reitti. Voisi olla sosialismi ilman sisällissotaa.

Kun individualismi oli päättynyt, hän kertoi Wagenerille, tehtävänä oli "löytää ja matkustaa tietä pitkin yksilöllisyydestä sosialismiin ilman vallankumousta". Marx ja Lenin olivat Hitlerin mukaan nähneet oikean tavoitteen, mutta valinneet väärän reitin - pitkän ja turhan kivuliaan reitin - tuhoamalla porvariston ja keskiluokan, Lenin oli tehnyt Venäjästä harmaan massan, he olivat menneet "keskimäärin alaspäin", ja että kansallissosialistinen valtio voisi kohottaa elintason korkeammaksi kuin kapitalismi oli koskaan kokenut. On selvää, että Hitler ja hänen liittolaistensa tarkoittivat heidän vaatimuksensa sosialismista otettavan vakavasti. Ja he ottivat sen itse vakavasti.

Lähes 70 vuotta on Hitleriä kuvattu, jos ei konservatiivina - sanassa on liian haaleita sävyjä - niin ainakin äärimmäisenä esimerkkinä oikeistolaisesta. On erittäin kyseenalaista, olisikohänen ystävänsä tunnistaneet Hitlerissä tuon kuvauksen. Omilla ajatuksillaan hän ei antanut näkyvyyttä vasemmalle tai oikealle, ja hän ei todennäköisesti nähnyt järkeä tuossa lineaarisen politiikan teoriassa. Koska hän oli ratkaissut kaikkien aikojen arvoituksen historian osalta, kuten hän kuvitteli, kansallissosialismi olisi ainutlaatuinen. Ainekset saattoivat olla monipuolisia ja tuttuja, mutta niiden yhteenveto oli hänen.

Hitlerin mieli oli monella tapaa vanhakantaisempi: ei keskiaikainen kokonaisuutena, kuten esimerkiksi viktoriaanisilla sosialisteilla Ruskilla ja William Morrisilla, vaan itseasiassa kiehtovalla tavalla paljon syrjäisemmässä menneisyydessä sankarillisine hyveineen. On hyvin laajalti unohdettu – ja tämä on tärkeää muistaa - että paljon samaa voidaan sanoa myös Karl Marxin ja Engelsin mielestä. Näiden kahden sosialismin ikoonin kirjoituksista löytyi tästä selviä todisteita. Sosialisteilla oli suorastaan myyttinen kaipuu sankarilliseen hyveelliseen menneisyyteen jonka juuri kapitalismi ja sen mukana ahneus oli tuhonnut.

Until its complete extermination or loss of national status, this racial trash always becomes the most fanatical bearer there is of counter-revolution, and it remains that. That is because its entire existence is nothing more than a protest against a great historical revolution… The next world war will cause not only reactionary classes and dynasties, but also entire reactionary peoples, to disappear from the earth. And that too is progress.”

–Friedrich Engels (from The Magyar Struggle)

On kysymys rodusta, ennen kaikkea, ja että noin 70 vuotta on estänyt sen että kansallissosialismi ymmärrettäisiin sosialismina. Proletariaatilla ei saata olla isänmaata, kuten Lenin sanoi. Mutta silti Karl Marxin mielestä olisi ollut rotuja, jotka joutuisivat väistämättä tuhotuksi (vallankumousprosessissa) . Tämän näkymän hän julkaisi tammi-helmikuussa 1849 artikkelissaan jonka Engels nimesi "Unkarin kamppailuksi". Marxilaisen lehden Neue Rheinische Zeitungin kohta muistuttaa sosialisteja Hitlerin noususta valtaan myöhemmin. Nyt on siten mahdollista arvioida, että Auschwitzilla oli sosialistisia vaikutteita. Marxilainen historia tarvitsee ja vaatii kansanmurhan syistä implisiittisesti sen väitteen, että feodalismin täytyy antaa tilaa kapitalismille, joka puolestaan korvautuu sosialismilla. Marxilaisen teorian mukaan rodut jotka ovat jääneet kaksi askelta jälkeen kehityksestä tuhoutuisivat vallankumouksessa, sillä ne olisivat kykenemättömiä vallankumoukseen. Engels kutsui näitä rotuja nimikkeellä ”racial trash” ja ne kuuluisivat hänen mielestään historian tunkiolle. Marxin ja Engelsin julkea rasismi ja värillisten sekä myös eurooppalaisten ”alempiarvoisten rotujen” halveksunta on asia jota vasemmistolaiset eivät halua uskoa. Mutta dokumentit puhuvat puolestaan.

Tämä julma näkymä, joka sukupolvea myöhemmin oli tarkoitus toteuttaa väkevästi mm. uudella pseudo-tieteellä, eugeniikkalla, oli jo vuosisadan ajalta tuttu osa sosialistista perinnettä, vaikka ymmärrettävästi Auschwitzin vapauttamisen jälkeen ovat sosialistit olleet innokkaita unohtamaan sen. Mutta on runsaasti todisteita kirjoituksissa kuten H.G Wellsin, Jack Londonin, Havelock Ellisin, Webbsin ja monien muiden siitä, että sosialismissa ei kaihdeta radikaaleja toimenpiteitä. Ajatus etnisestä puhdistuksesta oli sisällä ortodoksisessa sosialismissa ainakin vuosisadan ajan.

“The classes and the races too weak to master the new conditions of life must give way…. They must perish in the revolutionary holocaust.”

-Karl Marx (from The People’s Paper, April 16, 1856)

 

Näin sosialistinen älymystö länsimaissa oli ensimmäiseen maailmansotaan saavuttaessa julkisesti jo sitoutunut rodun puhtauteen ja valkoisten ylivaltaan eikä vähemmän sitoutunutta väkivaltaan. Sosialismi tarjosi heille valtakirjan, ja luvan tappaa ja toteuttaa kansanmurhia. Vuonna 1933 esipuheessa On the Rocks, Bernard Shaw esitti julkisesti tyytyväisyytensä joukkotuhon periaatteesta jonka Neuvostoliitto oli jo hyväksynyt. Sosialistit voivat nyt ylpeinä todeta, että oli vihdoin löytynyt rohkeutta toimia, vaikka joistakin silti tuntui, että tällainen toiminta olisi pidettävä salassa. Vuonna 1932 Beatrice Webb huomautti teekutsuilla "erittäin huonosta tilanteen hallinnasta" kun eräiden brittiläisten Ukrainassa vierailleiden annettiin nähdä karja-autoja jotka olivat täynnä nälkää näkeviä "valtion vihollisia" paikallisella asemalla. "Naurettavaa antaa näyttää se", sanoi Webb, etevä neuvostojärjestelmän ihailija. "Englanti on aina niin tunteellinen" ja lisäsi varmuudella: "Et voi tehdä munakasta rikkomatta munia." Muutamaa vuotta myöhemmin, vuonna 1935, sosiaalidemokraattinen hallitus Ruotsissa aloitti oman rodunjalostuksen ohjelmansa pakkosterilisoimalla romaaneja, ”takapajuisia” sekä huonokuntoisia ja jatkoi ohjelmaa vielä sodan jälkeenkin.

Väite, että Hitler ei todellakaan ollut sosialistinen, koska hän toteutti kansanmurhan viittaa monumentaaliseen epäonnistumiseen historiallisen muistin ylläpitämisessä. Vain sosialistit tuona kyseisenä ajanjaksona kannattivat tai harjoittivat kansanmurhia, ainakin Euroopassa, ja poliittisen uransa ensimmäisinä vuosina Adolf Hitler oli ylpeän tietoinen siitä. Viitatessaan omalle puolueelleen, NSDAP:lle, Münchenissä elokuussa 1920 hän sitoutui sosialistien rasismille:

"Jos olemme sosialisteja, meidän on ehdottomasti oltava juutalaisvastaisia - ja päinvastoin, tässä tapauksessa materialismi ja mammona ovat ne jota pyrimme vastustamaan.”

Suurten suosionosoitusten jälkeen Hitler jatkoi:

"Miten niin sosialistina, et voisi olla antisemiitti?"

Kysymys ymmärrettiin laajalti, ja on huomattavaa, että kukaan Saksan sosialisti vuonna 1930 tai aikaisemmin ei koskaan pyrkinyt kieltämäänä Hitlerin oikeutta kutsua itseään sosialistiksi rotupolitiikassa. Aikana, jolloin sosialistinen perinne kansanmurhasta oli tuttu, tuollainen olisi kuulostanut järjettömältä. Tämä perinne, se on tärkeää havaita, oli juuri ainutlaatuinen. Euroopan vuosisadalla joka alkoi 1840-luvulta alkaen Engelsin artikkelista 1849 aina Hitlerin kuolemaan asti, jokainen joka kannatti kansanmurhaa (luokkien ja rotujen hävittämistä) kutsui itseään sosialistiksi, ja eikä poikkeuksia ole juuri löytynyt.

Ensimmäiset reaktiot kansallissosialismiin Saksan ulkopuolella on nykyisin unohdettu. Ne olivat erittäin sekavia koska fasismin nousu Euroopassa tuli vasemmistolle yllätyksenä. Sitä ei oltu marxilaisten raamatussa ennustettu ja näin hämmästys oli luonnollista. Mistä se oli tullut? Harold Nicolson, demokraattinen sosialisti ja vuoden 1935 jälkeen Englannin parlamentin jäsen, opiskeli tunnollisesti tämän asian kanssa ja päätteli viisaasti vuonna 1932 että fasismi (italialainen) oli eräänlaista puolisotilaallista sosialismia; vaikka se tuhosi vapauden, hän totesi päiväkirjassaan, "se on varmasti sosialistinen kokeilu, kun se tuhoaa yksilöllisyyttä". Moskovan näkemyksessä fasismi oli viimeinen vaihe kapitalismissa. Richard huomautti 1934 BBC:ssä, että monet opiskelijat natsi-Saksassa uskoivat "kaivavansa perustukset uudelle saksalaiselle sosialismille".

Sisällissodan puhjettua Espanjassa vuonna 1936 olivat jo monet intellektuellit lännessä varmoja, että Stalin edusti vasemmistoa ja Hitler oikeistoa. Tämä äkillinen muutos on selitettävissä vain siten että kiusallinen uusi tilanne helpoimmin sysäsi sivuun epämukavat tosiasiat ja riitasoinnut. Selitys jonka mukaan on olemassa ”poliisit ja rosvot” tai ”cowboyt ja intiaanit” - on usein riittävän tyydyttävä. Molotov-Ribbentrop-sopimusta tuskin nähtiin yrityksenä palauttaa yhtenäisyys sosialismiin. Se nähtiin vain kyynisenä lumeavioliittona.

Sodan puhkeamiseen mennessä ajatus Hitleristä minkäänlaisena sosialistina oli lähes kokonaan kuollut. Yksi outo poikkeus tästä löytyi mutta sitäkin merkittävämpi ja kiinnostavampi. Kirjallisesti sitoutuneena sosialistina heti Ranskan romahdettua vuonna 1940, kirjoitti George Orwell (”Leijona ja yksisarvinen”) katastrofin osoittaneen lopullisesti että "suunnitelmatalous on vahvempi kuin suunnittelematon talous ", vaikka hänellä ei ole epäilystäkään siitä, että Hitlerin voitto oli tragedia Ranskalle ja ihmiskunnalle. Kansallissosialistit olivat ottaneet niin paljon sosialismista piirteitä että se oli tehnyt Saksasta voimakkaan käymään sotaa. Hitler oli jo päässyt Orwellin mielestä lähelle Saksan sosialisoimisessa.

"Sisäisesti on Saksalla paljon yhteistä sosialistisen valtion kanssa."

Nämä sanat on kirjoitettu juuri ennen Hitlerin hyökkäystä Neuvostoliittoon. Orwell uskoi, että Hitler olisi jäävä historiaan "miehenä, joka teki Lontoon Cityn naurettavaksi" pakottamalla rahoittajat huomaamaan, että suunnittelu toimii ja että talouden vapaus taas ei. Hitlerin talouspolitiikka kiristi rikkaiden verotusta ja leikkasi voittomarginaaleja sekä pakotti yritykset toisensa jälkeen valtiojohtoisen talouden natsipuolueen määrittelemään viitekehykseen. Tunnettu taloustieteilijä John Maynard Keynes näki natsien toimineen täysin oikein katkaistessaan tuhoisan talouden syöksykierteen lisäämällä mm. julkista kulutuskysyntää.

Wagenerin muistelmat jossa hän tuo esille Hitlerin esittämät näkemykset piirtävät kuvan miehestä jolla oli tarjolla muiden aikakauden sosialistien tavoin visio tulevaisuudesta, joka kokoaa yhteen useita säikeitä, jotka kerran tekivät utopistisesta sosialismista vastustamattoman houkuttelevan. Siihen sekoittuu, kuten viktoriaanisen ajan sosialismissa oli tehnyt, voimakas taloudellinen radikalismi sekä romanttinen innostus kadonnutta aikaa kohtaan ennen kuin kapitalismi oli tuhonnut sankaruuden ja ennen kuin ikävä ahneus alkoi uhata perinteisiä instituutioita kuten perhettä ja heimoa.

Sosialismi, kertoi Hitler kertoi Wagenerille pian noustuaan valtaan, ei ollut uusi keksintö ihmisen hengisessä kehityksessä, ja muistutti Jeesuksesta ”sosialistina”. "Olemme ensimmäiset jotka kaivavat haudasta nämä opetukset." Jeesuksen "sosialistisuus" oli muutenkin yleinen näkemys aikansa eurooppalaisilla sosialisteilla. Hitlerin oma ihanne oli "kansojen sosialismi" eikä Marxin ja Leninin kansainvälinen sosialismi. Hän kertoi Wagenerille että ainoa ongelma aikakaudelle oli vapauttaa työvoima ja korvata pääoman valta työvoimasta työvoiman vallalla pääomasta.

Nämä ovat kiistatta sosialistisia näkemyksiä ja jos Wagener julkaisi Hitlerin näkemykset uskollisesti ne eivät jätä mitään epäilystä johtopäätökselle että Hitler oli epäsovinnainen marxilainen, joka tiesi lähteistä (Marxin kirjoituksista) ja tiesi kuinka epäsovinnainen oli se tapa jolla hän käsittelee niitä. Hän oli toisinajattelija-sosialisti. Hänen ohjelmansa oli samanaikaisesti toisaalta nostalginen ja toisaalta radikaali. Se pyrki saavuttamaan jotain, jossa kristityt olivat (Hitlerin mukaan) epäonnistuneet ja jota kommunistit ennen häntä olivat yrittäneet ja tunaroineet. "Mitä marxilaisuus, leninismi ja stalinismi epäonnistuivat saavuttaa", hän kertoi Wagenerille, "me olemme asemassa jossa sen saavutamme."

Se oli kansallissosialistinen visio. Viettelevä, samalla perinteisiä ja uusia aineksia sisältävä. Kuten kaikki sosialistiset näkemykset yleensä myös kansallissosialismi oli pohjimmiltaan moraalista, ja sen taloudelliset ja rotunäkemykset politiikassa nähtiin perustuvan universaaleihin moraalilakeihin. Aikaa myöten kansallissosialismin visiot unohdettiin sillä ne oli kiteyttänyt ja toteuttanut roisto ja klovni, jonka luomus tuhoutui sodassa. Tutkijoiden kiinnostus loppui.

Tutkimuksen kannalta tämä oli valitettavaa. Hullu ja mielipuoli joka tapauksessa kerran tarjosi tulevaisuuden vision, joka oli tehnyt viktoriaanisen ajan opin historiasta miljoonille niin jännittäväksi. Meidän aikana, kun sosialismi kokonaisuutena on kärsinyt tappion ideologiana, tuota jännitystä on epäilemättä vaikea enää vallata takaisin. Jotta voisi kokea sen uudelleen, mielikuvituksessa, voitaisiin katsoa esimerkiksi merkintää Göbbelsin päiväkirjoista. 16. kesäkuuta 1941, viisi päivää ennen kuin Hitler hyökkäsi Neuvostoliittoon, Göbbels iloitsi päiväkirjassa tulevasta voitosta bolshevismista. Ei olisi tulossa tsaarien palauttaminen valtaan, hän huomautti itselleen, kun Venäjä olisi vallattu. Mutta juutalainen bolshevismi revittäisiin juuriltaan Venäjällä ja "oikea sosialismi" - "Der Echte Sozialismus"- istutetaan paikalleen. Göbbels oli valehtelija, se on täysin varmaa, mutta kukaan ei voi milloinkaan selittää, miksi hän olisi valehdellut itselleen omassa yksityisessä päiväkirjassaan. Ja lopun elinaikansa hän uskoi, että sosialismi oli sitä mitä kansallissosialismi oli.


( Päivitetty: 24.07.2013 07:58 )

 - pelontorjunta


Kommentti

Kirjoittaja

Sähköposti

Kotisivut

Roskapostisuojaus: Paljonko on kahdeksan plus kolme?
(Pakollinen, Vastaa numeroin)



Kommentit

lol vammasta

- vammanen <homo69@gaymail.gay> - 13.2.2014 11:37





Kommentoi


©2017 Pelontorjunta - suntuubi.com