Suntuubi-palvelussa käytetään evästeitä. Palvelua käyttämällä hyväksyt evästeiden käytön. Lue lisää. OK
2930311234
567891011
12131415161718
19202122232425
2627282930311

RSS

 Etelä-Afrikka – palava rengas kaulassa
09.08.2013 15:11 | pelontorjunta

Kuva: "Uusi Etelä-Afrikka". Jacob Zuma (vas. alh), lisääntyvää väkivaltaa ja köyhyyttä sekä Nelson Mandela ja Bono (oik. ylh)

Kuvittele miten reagoisit jos Suomen tasavallan presidentti Sauli Niinistö tai nykyinen pääministeri Jyrki Katainen avaisivat ja päättäisivät vaalikampanjansa laulamalla riehakkaasti laulua jonka nimi on ”Tuokaa minulle minun konekiväärini”, hilluisivat ja huojuisivat villinä puolelta toiselle hypnoottisen kuoron säestäessä tässä uhkaavassa spektaakkelissa. Ja miltä tuntuisi jos pääministerimme väitettäisiin ottaneen rahaa kampanjaansa joltakin kolmannen maailman öljyvaroilla rikastuneelta despootilta ja jos häntä syytettäisiin 783 eri tapauksista jotka liittyvät petoksiin, kiristyksiin, häikäilemättömiin veronkiertotapauksiin, syytöksiin raiskauksista ja kun samaan aikaan hänen pelottavat kannattajansa uhkailisivat ja ahdistelisivat oikeustalojen ulkopuolella tutkijoita ja tuomareita? Millä tavalla reagoisit jos tästä kaikesta huolimatta pääministerin puolue olisi vaalien varma ja ylivoimainen voittaja selvällä noin 2/3 äänienemmistöllä, syytteet hylättäisiin koska niitä ei edes haluttu tutkia ja hänen valtansa olisi näin legitimoitu?

Jos kykenet hahmottamaan tämän kaiken voivan tapahtua myös Suomessa niin silloin sinulla on aavistus siitä mitä Etelä-Afrikassa on viime vuosina tapahtunut. Paitsi, että se on jotain vielä kamalampaa. Nopeasti realisoituva katastrofi on suuri häpeä ja järkytys miljoonille rehellisille mustille ja valkoisille ihmisille Etelä-Afrikassa ja niille harvoille jotka Etelä-Afrikan ulkopuolella ovat vaivautuneet asiaa miettiä.

Se on myös tragedia koko Afrikalla joka on halunnut toivoa jo kauan. Ja se on myös julma uutinen sivistyneelle maailmalle joka ei enää tarvitse yhtään surkeasti epäonnistunutta valtiota. Kuitenkin on jokseenkin varmaa että tällaisten uutisten kertomisesta jokainen saa niskaansa syytöksen pelottelusta ja pessimismin lietsomisesta ihmisten keskuuteen. Myös on luultavaa että syytös rasismista odottaa niitä jotka tuovat esille tuon kaukaisen mutta maailmanpoliittisesti huomattavan tärkeän maan katastrofia enteilevistä tulevaisuuden näkymistä.

Miksi? Miksi kaikki Nelson Mandelan tunteelliset, herkät ja hyväuskoiset ihailijat Suomessa, Euroopassa ja kaikissa länsimaissa antoivat ”Uudelle Etelä-Afrikalle” luvan vapaasti mennä menojaan rotuerottelupolitiikan, Apartheid-järjestelmän, lakkauttamisen jälkeen? He halusivat uskoa että tämä kompleksinen ja tärkeä kansakunta oli tullut eräänalaiseksi maanpäälliseksi paratiisiksi missä kaikki kyyneleet oli pyyhitty ja kaikki ongelmat oli ratkaistu.

 

Nelson Mandela – myytti ja todellisuus

 

Vuonna 1918 syntynyt Nelson Rolihlahla Mandela , xhosa-kansan thembu-heimoon kuuluva eteläafrikkalainen poliitikko, joka toimi aiemmin myös asianajajana on epäilemättä eräs kuuluisimpia 1900-luvun poliittisia hahmoja. Etelä-Afrikassa hänet tunnetaan usein xhosankielisellä klaaninimellä Madiba tai nimellä tata, joka tarkoittaa khosaksi "isää". Hän oli keskeinen henkilö siinä prosessissa jossa Etelä-Afrikka siirtyi vuonna 1948 käyttöön otetusta apartheid-järjestelmästä pois kohti kaikkia yhteiskuntaryhmiä koskenutta demokratiaa.

Kuten lähes aina juuri tällaisten ”suurten” poliitikkojen ympärille rakennetaan ennemmin tai myöhemmin varsinainen myyttien ja uskomusten mahtava kudos. Mandela itse oli persoonana varsin kunnollinen mutta poliittisesti tehoton ja naiivi. Hänen roolinsa politiikassa oli olla keulakuva ja viikunanlehti uudelle järjestelmälle Etelä-Afrikassa. Maailma joko unohti tai sitten antoi anteeksi hänen jatkuvat ystävyyssuhteet eräiden maailman pahimpien despoottien kanssa sekä sen tekopyhän hutiloinnin joka ympäröi häntä.

Kun katsomme nyt tätä haurastuvaa vanhusta ja sitä groteskia joukkoa josta hänen seuraajansa on valittu ( Tabo Mbeki ja Jacob Zuma) olisi kiinnostavaa tietää mitä hän itse miettii kun hänen on pitänyt olla tukemassa sitä kehitystä mihin se on hänen rakkaassa maassaan johtanut. Monet hänen hyväuskoiset ystävänsä – ne jotka ovat myöntäneet Etelä-Afrikan taloudellisen, kulttuurillisen ja demokraattisen vajoamisen kohti pimeyttä - yrittävät kiemurrella irti koukusta uskottelemalla itselleen Mandela olevan jo niin huonossa kunnossa ettei hän edes tajua todellisuudesta mitään. Jos näin olisikin nyt (mitä voidaan epäillä) niin varmasti näin ei ollut 1990-luvun lopulla ja 2000-luvun alussa kun ensimmäiset uhkaavat merkit olivat jo näkyvissä.

 

Apartheid-aikakauden vaietut asiat

 

Se miksi Etelä-Afrikka siirtyi toisen maailmansodan jälkeen rotuerottelupolitiikkaan johtui vuoden 1948 vaalien suuresta käänteestä jossa kansallismieliset buurit nousivat valtaan. Tällä nationalistisella puolueella oli ollut jo kauan kauna eteenkin Britanniaa vastaan ja päätavoite oli juuri irrottaa Etelä-Afrikka brittiläisesti imperiumista. Puolueen natsisympatiat oli myös hyvin dokumentoitu ja ne olivat hyvin pitkälle juuri perua siitä kaunasta jota Britanniaa kohtaan tunnettiin buurisodan jälkeen. Buurit halusivat myös estää sodan jälkeen pelättävissä olevan siirtolaisuuden Britanniasta koska se olisi uhannut kansallismielisten poliittista asemaa.

Järjestelmä otettiin käyttöön pian kansallismielisten voitettua vaalit. Vuonna 1949 säädettiin laki, jolla kiellettiin seka-avioliitot. Pian tuli voimaan myös moraalittomuuslaki, jonka tarkoituksena oli tehdä valkoisten ja ei-valkoisten sukupuolisuhteet laittomiksi. Seuraavaksi tuli ryhmäalueiden laki, jossa määrättiin kaikille roduille omat asuinalueet, jotka valkoiset saivat milloin vain julistaa omakseen.

Rotuerottelujärjestelmään kuuluneet loukkaukset ja nöyryytykset saivat Mandelan liittymään vuonna 1944 ystävänsä Walter Sisulun aloitteesta ANC:hen. Toisen maailmansodan jälkeen Mandela ja Sisulu olivat perustamassa ANC:n nuorisojärjestöä Congress Youth Leagueta (CYL), jonka tavoitteena oli painostaa ANC:tä aktiivisempaan toimintaan rotuerottelun vastaisessa taistelussa. CYL:n mukaan käyttöön tuli ottaa lakot, boikotit ja kansalaistottelemattomuus. CYL onnistui syrjäyttämään ANC:n puheenjohtajan Alfred Xuman, joka suhtautui kyseisiin menetelmiin kielteisesti, ja otti ANC:n yleiskokouksessa vuonna 1949 hänen tilalleen James Morokan. Samassa kokouksessa Tambo, Sisulu ja Mandela nousivat ANC:n toimeenpanevaan komiteaan.

Apartheid ja ANC:n historia pääpiirteittäin on nykyisin jo tiedossa. Silloinen Etelä-Afrikan rotuerotteluhallinto piti ANC:tä terroristijärjestönä jolla oli vahvat siteen maailman kommunistisen blogin, Neuvostoliiton ja Kiinan suhteen. ANC:n terroristisuus on hieman ongelmallinen asia. On nimittäin syytä muistaa että silloisessa Etelä-Afrikassa ei ollut ANC:lle käytännön mahdollisuutta rauhallisemmalle poliittiselle toiminnalle. Pohjois-Irlannin katolisilla puolestaan oli täydet poliittiset mahdollisuudet ajaa muutenkin omaa asemaansa joten maakunnan IRA-järjestöä voi tässä mielessä pitää perustellusti terroristisena organisaationa.

Mutta rotuerottelujärjestelmän esittämälle syytökselle ANC:n kytköksistä Neuvostoliittoon, Kiinaan ja kansainväliseen kommunistiseen kumouksellisuuteen on olemassa huomattavasti paremmat perustelut. ANC:ssä oli kiistatta hyvin dokumentoitu kommunistinen militantti fragmentti. Mandela itse tuskin koskaan oli kommunisti mutta hän ja hänen organisaationsa joutui enemmän tai vähemmän Neuvostoliiton ja sen sotilaallisen orgaanin vaikutuksen piiriin. Lukuisia sen taistelijoita kouluttivat ihmiset joilla oli kytkökset kommunistiseen ryhmittymään. Stalinistisen Neuvostoliiton ja KGB:n olisi ollut muutenkin hyvin helppo soluttaa ANC. On myös merkillepantavaa että kun Neuvostoliiton järjestelmä alkoi luhistua 1980-luvun lopulla katosi monia tekijöitä jotka sitten jouduttivat nopeasti apartheid-järjestelmän purkamisen Etelä-Afrikassa. On syytä siten kysyä oliko pelkkä sattuma että apartheid-järjestelmä syntyi kylmän sodan alettua ja ANC radikalisoitui sekä toisaalta oliko apartheidin päättyminen täysin riippumaton kommunistisen Neuvostoliiton ja sen ryhmittymän luhistumisesta.

Kylmä sota, Etelä-Afrikan valtava strateginen ja geopoliittinen merkitys ja Neuvostoliiton aggressiivinen joskin usein taitavasti naamioitu halu lisätä vaikutusvaltaansa kolmannessa maailmassa oli asetelma jossa esim. johtavien länsimaiden, USA:n, Britannian, Ranskan ja Saksan oli hankala painostaa Etelä-Afrikan hallintoa. Voidaan kysyä mikä olisi ollut sen vahingon suuruus jos Etelä-Afrikka olisi jo 1960-luvulla pudonnut Neuvostoliiton syliin. Kyse ei ollut nyt mistään riisintuottajamaasta. Etelä-Afrikan Tasavallalla oli ja on yhä aivan uskomattomat raaka-ainevarannut ja geopoliittisesti äärimmäisen tärkeä asema maapallolla. Juuri siksi länsimaat eivät voineet puuttua Etelä-Afrikan tilanteeseen ja nationalistinen buurihallinto ymmärsi tilanteen erinomaisesti. Kun Neuvostoliitto putosi kuvasta ja kommunismi luhistui, ei apartheidille ollut enää tätä tärkeää perustetta olemassa. Jos länsimaita syytetään siitä että ne tukivat tietoisesti rotuerotteluhallintoa niin yhtä perustellusti voidaan väittää että Etelä-Afrikan valkoinen hallinto, ajatellen eteenkin maan korkeaa teknologista tasoa, kävi puolustustaistelua kansainvälistä kommunistista vastaan. Yksinkertaisesti Etelä-Afrikka oli aivan liian tärkeä jotta se olisi annettu militantin ANC:n kautta ja siitä riippumatta Neuvostoliiton kontrolliin.

 

Apartheidin päättyminen ja suuri unohdus

 

1990-luvun alussa Mandela vapautettiin vankeudesta ja maa siirtyi rotuerotteluaikakaudesta pois. Joskus on suorastaan vaikea edes muistaa miten maa hallitsi kerran uutisia viikosta toiseen. Nyt liberaali ja vasemmistolainen media tuskin edes mainitsee sitä. Miksi? Syy on yksinkertainen: koska ns. Uusi Etelä-Afrikka on ollut täydellinen epäonnistuminen.

Et lue valtamedian etusivuilla uutisia kauheista rikoksista. Et kuule korruptiosta joka leviää kaikkialla kuin rutto. Et kuule U2-yhteen joka paikan touhottajan ja maailmanparantajan Bonon (kuva oik ylhäällä) kritisoivat valtaapitävien korruptiosta, rikoksista ja täydellisestä piittaamattomuudesta kansan kurjistamisessa. Et kuule uutisia täysin älyttömistä sukellusvene- ja huippulentokonehankinnoista maalle jolla ei ole muuta vihollista kuin sen oma poliittinen korruptoitunut eliitti, ANC:n entinen ja nykyinen militantti yläkerros.

Löytyy toki jonkin verran uutisia AIDS:sta muttei niin paljon kuin pitäisi. Hyvin vähän on uutisia siitä, että maan hallinto itse typerillä ja taikauskoisilla näkemyksillään on kaivanut valtavan määrän hautoja omille kansalaisilleen kieltämällä uskomasta esim. tieteellisiä tosiasioita. Harvassa ovat uutiset vainoharhaisista mellakoista hallitsematonta maahanmuuttoa vastaan koska tämä kaikki sotii sitä kaunisteltua kuvaa vastaan jota Mandelan länsimaiset ihailijat ovat niin toivottoman kauan vaalineet. Ja vähän on sanomista tiedotusvälineillä siitä miten likaiset hökkelikylät tauotta leviävät kaikkialle maan kaupunkeihin.

Rappion merkkejä on muuallakin. Sähkökatkokset, eräs pysyvä merkki maan alamäestä, on säännöllinen ilmiö. Ydinvoimalaitosten kasvavat ongelmat, kouristeleva epäonnistuminen, nostaa pelkoa Afrikan omasta Tsernobylistä. Sitten on olemassa yhä paheneva vesihuolto-ongelma, kuilun partaalla oleva rautatiejärjestelmä sekä raja joka vuotaa kuin seula ja on mahdollistanut täysin kontrolloimattoman siirtolaisuuden mm. vapaassa pudotuksessa olevasta marxilaisen Robert Mugaben Zimbabwesta. Nämä uudet maahanmuuttajat ovat pääasiallinen syy miksi maan slummihökkelikylät ovat jatkaneet hillitöntä laajentumista.

Jos oli Etelä-Afrikka jakautunut moderneihin, siistiin asuinalueisiin sekä likaisiin slummeihin apartheidin aikana niin nyt tilanne on vielä paljon vakavampi. Buurihallinnon aikana rajat pidettiin taatusti valvottuina ja infrastruktuuri toimi siellä missä se ylipäätänsä oli olemassa. Nyt maa on jyrkemmin kuin koskaan jakautunut rikkaaseen pieneen valkoiseen eliittiin, rikkaaseen ja nopeasti kasvavaan mutta pieneen mustaan usein korruptiolla rikastuneeseen eliittiin sekä valtavaan enemmistöön köyhyydessä ja kurjuudessa elävistä. Viimeksi mainitusta joukosta löytyy nykyisin myös yllättävän paljon valkoista epätoivoista väestöä. Näistä media harvoin kertoo suurin otsikoin. Turistit eivät tätä köyhyyttä. Parempi ehkä näin sillä paikat joissa köyhyys, kurjuus ja toivottomuus rehoittavat valtoimenaan ovat eräitä maailman hengenvaarallisimpia paikkoja kenelle tahansa hyväuskoiselle länsimaiselle turistille.

 

Zulu-taistelija presidentiksi

 

Etelä-Afrikan matka kohti rotuerottelun kauhuista kohti tasa-arvon ja keskinäisen kunnioituksen suurta onnelaa saavutti erään huipennuksen vuonna 2009 kun maailmalla niin palvottu ja arvostettu Nelson Mandela antoi tukensa zuluheimoon kuuluvalle Jacob Zumalle, ANC:n vasemmistosiipeen kuuluneelle presidenttiehdokkaalle. Zuman fragmentti puolueessa murskasi kaikki kilpailijansa, pelolla, terrorilla, korruptoimalla mm. Muhammad Khaddafilta saamillaan valtavilla rahasummilla ne jotka oli korruptoitava jotta tie valtaan on varma. Vaalikampanja oli likainen, törkeä, brutaali esimerkki siitä miten valta Etelä-Afrikan ”vapaissa” vaaleissa otetaan. Zuman vastustajat peloteltiin ja uhkailtiin raivoisan väkivaltaisen militantin joukon johdolla ulos näyttämöltä. Zuman voitto oli tietenkin varma jo ennen äänestyspäivää tällaisessa ilmapiirissä.

Se miten länsimaiden johtajat suhtautuivat Etelä-Afrikan uuteen valtiopäämieheen antaa hyvän esimerkin Suomen tasavallan silloinen presidentti Tarja Halonen uudenvuodenpuheessaan tammikuun 1.päivänä 2011:

”Yhdistyneiden kansakuntien pääsihteerin kutsumana johdan yhdessä Etelä-Afrikan presidentti Jacob Zuman kanssa kestävän kehityksen korkean tason paneelia, jossa parikymmentä eri maista olevaa asiantuntijaa pyrkii löytämään uusia keinoja kestävän kehityksen takaamiseksi. Haastavana tehtävänä on löytää ne tavat, joilla voisimme yhdistää vakaan taloudellisen kasvun, sosiaalisen oikeudenmukaisuuden ja ekologisesti kestävän kehityksen. Myös meille annettu aikataulu on hyvin tiukka ulottuen vain tämän vuoden loppuun.”

Se miten Jacob Zuma itse on löytänyt keinot oman maansa kestävän kehityksen takaamiseksi on jo havaittavissa. Niihin kuuluu hillitön korruptio, suunnaton tehottomuus sekä täydellinen kyvyttömyys ja haluttomuus välittää ylipäätänsä mistään mitään. Mitä muuta voisi odottaa mieheltä jonka rikollinen tausta on käsittämätöntä luokkaa, jolla on neljä vaimoa: Heistä yksi, viisi lasta Zumalle synnyttänyt Kate Mantsho, teki epätoivossa itsemurhan 8. joulukuuta 2000 jättäen maailmalla viestin siitä millainen on se mies joka johtaa Etelä-Afrikan Tasavaltaa 2010-luvulla. Näin kirjoitti Kate Mantsho jäähyväiskirjeessää:

”Toivon että on totta että tapaamme vielä – mutta ei aviomiehenä ja vaimona. En haluasi kokea sitä mahdollisuutta uudestaan niiden katkerien ja kaikkein tuskallisempien 24 avioliittovuoden vuoksi jonka olen joutunut kokemaan.”

Etelä-Afrikassa tämä uutinen hiljennettiin laajalti ja maailmalla siitä tietää vielä harvempi. Tietääkö Tarja Halonen ja maamme edistykselliset ja muut ns. hyödylliset idiootit ei ole tiedossa. Mutta ne jotka tuntevat Jacob Zuman hyvin eivät ole yllättyneitä.

Zuma itse vähät välittää Katen tai muidenkaan naisten valituksista. Hänhän on joka tapauksessa zuluheimoon kuuluva mies, joka kunnioittaa heimon muinaisia sotaisia ja miehekkäitä perinteitä. Hän on maininnut ohimennen aikovansa palauttaa kuolemantuomion takaisin Etelä-Afrikkaan. Hän on julkisuudessa kehuskellut kuinka nuorena hakkasi kenen tahansa homon tai homolta vaikuttavan pojan. Hän on myös sanonut samaa sukupuolta olevien avioliiton olevan kansakunnan häpeän. Hän on kansanparannukseen perustuvan lääketieteen ystävä. Hänen mielestään lapset pitää ottaa pois sellaisilta naisilta jotka eivät ole vihitty. Zuman mielestä myös rukoukset kouluissa pitäisi tehdä pakolliseksi.

Zumalta selvästi puuttuu länsimaalainen kiillotettu ja pehmeä olemus joka oli Mandelalla ja tämän seuraajalla Mbekillä. Hänen puolueensa ANC on joskus kauhuissaan kun se valitsi hänet johtajakseen. Liian myöhään. Liian myöhään.

ANC:n äärimmäisen julma stalinistinen siipi ilmeisesti ajatteli käyttävänsä Zumaa varovaisempaa Thabo Mbekiä vastaan. He uskoivat voivansa kontrolloida Zumaa tai ehkä työntää hänet syrjään sen jälkeen kun tämä olisi tehnyt likaisen työn. Mutta Zuma on ollut ovelampi kuin miltä hän näyttää.

Ensi silmäyksellä Zuma on kuin Michelin mainoksen mies, kalju, silmälasit päässä ja leveästi hymyilevä. Vaalikampanjassaan hän käytti Nelson Mandela T-paitoja kun taas hänen kannattajansa ja apulaisensa käyttivät Zuma-paitoja. Päässään hänellä oli outo musta nahkainen lännenhattu. Mutta ennen kaikkea Jacob Zuma on zulu, heimon mies. Ja hänen ajattelunsa on primitiiviseen heimoajatteluun pohjautuva. Etelä-Afrikka, maa jolla on ollut pitkä, huomattava tieteellinen ja tekninen osaaminen (sen valkoisen eurooppalaisen väestön ja suunnattomien rikkauksien ansioista) on siis saanut johtajakseen arkaaisen sotaisen heimon ajattelumaailman sisäistäneen kouluttamattoman, sivistymättömän miehen jolla on primitiivisen kulttuurienklaavin ihmiskuva ja maailmakuva.

 

Lynkkaajat

 

Tapahtui New Brigtonissa, Port Elisabethin alueella kesäkuussa 2011. Kaksi miestä murtautui vanhan naisen kotiin. He varastivat hänen televisionsa ja sen jälkeen puukottivat hänen vuokralaisensa kuoliaaksi kun hän (mies) yritti puolustaa naista.

Niinpä seuraavana aamuna naapurit jäljittivät miehet, laittoivat heidän kaulaansa auton renkaat, valelivat ne bensiinillä ja sytyttivät sitten palamaan.

”Nämä pojat ovat aiheuttaneet ongelmia yhteisössä jo pitkään. He terrorisoivat meitä”, sanoi Port Elizabethin teollisuuskaupungin kaupunginosan eräs asukas.

”Ihmiset huusivat, tunnelma oli korkealla. Kaikki tapahtui hyvin äkkiä.”

”Näin vain renkaiden palavan heidän kauloissaan. Kun ne paloivat ihmiset huusivat kaikenlaisia solvauksia ja sitten se päättyi. Kaikki tapahtui nopeasti kuin elokuvissa.”

Port Elizabeth poliisiviranomainen Dumile Gwavun mukaan esim. vuonna 2011 parin viikon aikana alueella oli ollut kuusi vastaavankaltaista tapausta. Etelä-Afrikan poliisiviranomaisten mukaan maassa tapetaan keskimäärin 46 ihmistä joka päivä ja 5% näistä tapoista toteutetaan oman käyden oikeutta käyttäen. Siis yli 800 tai jopa lähes tuhat lynkkausta vuosittain.

Tällaisten lynkkausten yleisyys on selitetty usein johtuvan apartheid-vuosien mukana syntyneellä käytännöllä, mutta se siinä mielessä ontto selitys sillä lynkkaukset eivät ole tuntemattomia myöskään monissa muissa Afrikan maissa. Näitä on tehty myös mm. Haitissa, Intiassa, Sri Lankassa ja Brasiliassa. Etelä-Afrikassa tällaista lynkkausta apartheidin vuosina harjoitti poliittisena terrorina juuri ACN:n stalinistinen militantti siipi eikä uhrit suinkaan usein olleet ”ilmiantajia” vaan ANC:n kannalta sen poliittisia vastustajia.

 

Välinpitämättömät idealistit

 

Helen Zille, Kapkaupungin suosittu ja tehokas pormestari sekä Demokraattinen Allianssi-puolueen johtajanakin toiminut totesi juuri ennen Zuman voittamia vaaleja:

”Suljettu kätyrisysteemi johtaa vallan väärinkäyttöön ja lopulta rikolliseen valtioon”.

Sen jälkeen Zille esitti täysin loogisesti ja järkiperäisesti ne menetelmät joilla Etelä-Afrikka käännetään syöksykierteestä kohti parempaa tulevaisuutta. Sen tietää kaikki jotka ovat tutkineet historian ja havainneet miten tie helvettiin on aiemminkin kivetty – hyvillä ja pahoilla aikomuksilla.

Ehkäpä Zille on myös realisti ja ymmärtää miten surkeat mahdollisuudet demokraattisella maalla on selvitä ongelmistaan jos tällainen maa koostuu kulttuurisesti ja koulutuksellisesti täysin erilaisista väestöryhmistä. Demokratiassa enemmistö päättää. Kyseessä on siis pohjimmiltaan enemmistön tyrannia vähemmistöä ja vähemmistöjä vastaan. Enemmistön moraalikoodista riippuu pitkälle se miten vähemmistöön silloin suhtaudutaan.

Ollaan vakavien kysymysten ääressä. Onko Etelä-Afrikka ennakkotapaus siitä miten käy kun länsimaisen kulttuurien edustajat menettävät missä tahansa maassa vallan alkukantaisille heimoajatteluun nojautuville voimille? Oliko rotuerottelu kaikkine karmeuksineen sittenkin se kova hinta minkä maan oli maksettava (värillisten oli maksettava) siitä että palvelut toimivat ja maa pysyi edes jossain määrin järjestyksessä koska enemmistö silloin (n. 70%) koostui eurooppalaisiin verrattuna enemmän tai vähemmän takapajuisista afrikkalaisista heimoista? Mitä se auttaa maan valtaväestöä jos he pääsevät ”tasa-arvoiseen” asemaan valkoisten kanssa jos sen seurauksena on lisääntyvää kurjuutta, kaaosta, terroria ja mielipuolista väkivaltaa? Mikä on sellainen demokratia jonka seuraus johtaa pientä hallitsevaa klikkiä lukuun ottamatta kaikkien häviöön ja mahdolliseen tuhoon? Miksi kulttuuristen valtavien erojen muodostamaa uhkaa koko yhteisölle ei haluta tunnustaa?

Jacob Zuman aikomukset voivat olla hyviä tai pahoja tai tehottomia mutta todennäköisesti ne ovat vain typeriä ja se tiedetään jo nyt että ne ovat olleet vääriä. Ongelma ei todennäköisemmin ole vain siinä että Jacob Zuma ja hänen tapaisensa tyypit ovat päässeet rikkaassa ja tärkeässä maassa johtamaan asioita kohti täydellistä kaaosta ja anarkiaa. Ongelma on yhteinen ja se koskee hyvin paljon myös länsimaiden eliittiä, intellektuelleja, poliittisia toimijoita, mediaa – näiden sokeutta nähdä tuhon merkit tai sitten haluttomuutta tunnustaa virheensä. Länsimaisille edistyksellisille idealisteille näyttää olevan ominaista hönkiä ja kohkata kolmannen maailman sorrosta silloin kuin kohde on oikea (länsimaa, valkoiset, kapitalismi jne). Kun sorretut ovat kaataneet sortajat menettävät edistykselliset kiinnostuksensa - eteenkin kun sorretusta valtaannoustuaan on tullut monin verroin pahempi sortajia kuin edeltäjistään. Vietnamin kommunistien harjoittama sorto ja terrori ei voisi vähemmän kiinnostaa aikamme edistyksellisiä ehkä siksi että se ei oikein kuulosta "mediaseksikkäältä".

Miten ahdistavaa onkaan ajatella että tähän ei olisi ehkä tultu jos maailma olisi ollut vähän kriittisempi, vähän kiinnostuneempi, Nelson Mandelan ja Thabo Mbekin pitkien menetettyjen vuosien aikana. Silmät levällään oleva hyväuskoisuus on pettänyt nämä hupsut jälleen, kuten niin aina ennenkin. Se ei siis ollutkaan niin muodikas, hieno ja haltioitunut kertomus. Historia ei päättynyt kun Nelson Mandela päätti pitkän matkansa vapauteen. Kaikki he eivät tule elämään jälkeenpäin onnellisena.

 


( Päivitetty: 09.08.2013 18:24 )

 - pelontorjunta


Kommentti

Kirjoittaja

Sähköposti

Kotisivut

Roskapostisuojaus: Paljonko on kolme plus kahdeksan?
(Pakollinen, Vastaa numeroin)



Ei kommentteja




©2017 Pelontorjunta - suntuubi.com