Suntuubi-palvelussa käytetään evästeitä. Palvelua käyttämällä hyväksyt evästeiden käytön. Lue lisää. OK
303112345
6789101112
13141516171819
20212223242526
27282930123

RSS

 Jytky ja vasemmistoälymystö
23.04.2015 20:28 | pelontorjunta

(Kuva. Vasemmalla Teuvo Hakkarainen (PS) ja oikella Työväenliikkeen johtohahmo 1900-luvun alussa Edvard "Eetu" Salin (SDP))

 

En tiedä missä maailmassa Suomen edistykselliset, ns. punavihreät elävät kun he heräsivät ”järkyttävään todellisuuteen” 19.huhtikuuta 2015 pidettyjen eduskuntavaalien tulosten eteenkin vaalipäivän äänien lävähtäessä kuvaruudulle. ”Eihän tässä näin pitänyt käydä?” Pohjimmiltaan vaaleissa kävi vain niin kuten usein ennenkin. Oppositiossa olevat puolueet hyötyivät odotetusti epäsuositun ja yhteistyökyvyiltään ja tuloksiltaan heikkojen hallituspuolueiden kustannuksella. Kun huomioidaan vielä yleiseurooppalainen taloudellinen taantuma voidaan tulosta pitää aika odotettuna.

Vaikuttaa siis siltä että eteenkin vasemmistolainen kulttuurieliitti näytti ladanneen liian suuria odotuksia vaalien tulosten suhteen. En tiedä miksi sillä eteenkin Vasemmistoliiton alamäen päättymiselle ei ole ainakaan mitään rakenteellisia syitä. Puolue on SKDL:n, siis Moskovassa perustetun Suomen Kommunistisen Puolueen ikioman ”eduskuntapuolueen” perillinen. Useimmissa Euroopan maissa vasemmistoa edustaa lähes yksinomaan sen reformistinen linja, sosiaalidemokratia. Vasemmistoliitto Suomessa on jäänne Neuvostoliiton aikakaudelta, puolue jonka kannatus on vain kolmasosa SKDL:n huippulukemiin verrattuna. Sen äänestäjäkunta on omituinen sekoitus kaupunkien etupäässä keskiluokkaisista habitukseltaan elitistisestä radikaaleista nuorehkosta väestä sekä ikääntyvistä ja harvenevista työläiskommunisteista. Kaupungeissa puolue vuotaa Vihreisiin. Se mikä järkyttää vielä enempi on se että puolueesta valuu, joskaan ei yhtä laajalti kuin SDP:stä, duunarimiehiä eteenkin Perussuomalaisiin.

En kuitenkaan usko että nämä syyt yksin riittävät selittämään kulttuurivasemmiston järkytystä. Aivan kuten muualla Euroopassa myös Suomessa käydyt vaalit paljasti sen kasvavan jakauman mikä on pääkaupunkien ydinalueen väestön, niiden jotka ovat hyötyneen globalisaatiosta eniten, ja maiden muiden osien väestön (usein globalisaation runtelemien) välillä. Suomessa on tosiasiassa olemassa kaksi todellisuutta: Helsingin ja muutaman muun yliopistokaupungin ydinalueen ”menestyjien” todellisuus ja muun väestön vähemmän auvoinen todellisuus. Periaatteessa Suomessa vain Kokoomus ja Vihreät voivat suhtautua tulevaisuuteen suhteellisen luottavaisesti. Rakennemuutos hyödyttää niitä eniten, elleivät ne siten satu olemaan hallituksessa voimakkaan taantuman aikana. Vihreät hyppäsivät riittävän ajoissa hallituksesta korjatukseen muun opposition kanssa hyödyn hallituksen tunaroimisesta ja voimattomuudesta. Vasemmistoliitolle tämä temppu ei tuonut hyötyä.

 

Ruustinna Ellen Salpakari meidän aikanamme

 

Moni taiteilija ja kulttuuri-ihminen tuki eduskuntavaaleissa siis julkisesti vasemmistoa tai vihreitä. Keskustan ja perussuomalaisten sijoittuminen vaalituloksessa kärkeen oli monelle kulttuurin edustajalle pettymys. Yksi heistä oli näyttelijä Krista Kosonen, joka kertoi seuranneensa tuloslaskentaa alamaissa. Krista Kosonen:

 

"Ehkä sitä elää itse sellaisessa helsinkiläisessä kulttuurikuplassa, en tunne ketään joka olisi äänestänyt perussuomalaisia."

 

Näyttelijä sanoi olevansa hieman peloissaan sen suhteen, millainen Suomi on tästä nyt rakentumassa. Kososen lausahdus synnytti vilkkaan keskustelun sosiaalisessa mediassa. Tosiasiassa Kosonen oli rehellinen ihminen joka vain tunnusti asian jota tähän asti on omituista kyllä hyssytelty. Hänen kaltaisensa ihmiset elävät maailmassa jossa ei kohdata "toista Suomea". Tästä avautumisesta hän tosiasiassa ansaitsee kiitoksen. Suomi ei ole ollenkaan kulttuurisesti niin yhtenäinen maa kuin mitä kuvitellaan ja toivotaan. 

Kososen avautuminen avaa historiallisia näkymiä. Jotain vastaavaa on tapahtunut ennenkin. Mieleen tulee kirjallisuudesta vaikkapa Väinö Linnan Täällä Pohjantähden alla romaanin kiinnostava hahmo ruustinna Ellen Salpakari, roolihahmo joka edusti Helsingin ylemmän porvariston aatemaailmaa – ja täydellistä tietämättömyyttä 1900-luvun alun suomalaisen rahvaan todellisuudesta. Kirkkoherran rouva koki samanlaisen järkytyksen vuoden 1907 vaalien lopputuloksen selvittyä kuin Kosonen hengenheimolaisineen 108 vuotta myöhemmin. ”Nämä leppäskät tekevät vaaleista ilveilyn” vievätkin meidät sitten siihen tämän päivän todellisuuteen mistä ”Helsingin Punavuoren punaviininlitkijät” olivat niin kovin järkyttyneitä.

 

 

”Tämä ei ole mikään beduiinien maa”

 

Eduskuntavaalien eräs väriläiskistä oli 53-vuotias viitasaarelainen istuva kansanedustaja sahuriyrittäjä Teuvo Hakkarainen Keski-Suomen vaalipiiristä. Hakkarainen uusi eduskuntapaikkansa melkoisen komealla äänimäärällä (5 544 ääntä). Edustajan äänipotti kasvoi huomattavasti 2011 vaaleihin verrattaessa. Läpi pääsyä Hakkarainen juhlisti konjakkipullo huulillaan Viitasaarella.

Sosiaalisessa mediassa perussuomalaisten edustajan läpimeno jakoi tietysti mielipiteitä. Twitter täyttyi epäuskoisista kommenteista. Osa kommenteista oli ironisia ja pelleilivät Hakkaraisen kustannuksella.

Esimerkiksi Juoppohullun päiväkirja -kirjasarjasta tunnettu Juha Vuorinen twiitasi näin:

 

"Meillä on nyt 199 vastavalittua kansanedustajaa ja yksi kansan edustaja. Kauan eläköön Teuvo Hakkarainen, jos mahdollista."

 

Hakkaraisen vaalivalvojaisissa paikalla ollut Keskisuomalaisen toimittaja Hilkka Rantala kertoi Hakkaraisen olleen vahvasti juopunut jo varhaisessa vaiheessa iltaa.

" Hakkarainen on ollut koko illan ajan selväsi juopunut, mutta ei kuitenkaan esimerkiksi horjahdellut tai puhunut sekavia."

 

Rantalainen kertoi Hakkaraisen seuranneen ääntenlaskentaa iloisena ja selvästi hyvin jännittyneenä.

Kuohuminen Hakkaraisesta ei kuitenkaan päättynyt sunnuntaihin. Maanantaiaamuna herra vastasi sekavissa tunnelmissa Iltalehden onnittelupuheluun. Hän kertoi, ettei ollut seurannut vaalituloksia, mutta oli kuulemma päässyt eduskuntaan.

Toimittaja kyseli syitä eduskuntapaikan saamiseen.

 

"Minä olen mies. Tämä ei ole mikään beduiinien maa", Hakkarainen vastasi.

 

Krapulainen Hakkarainen kertoi Iltasanomien toimittajalle, että passien käyttö ehkäisisi ”beduiinien” maahanmuuton.

Iltasanomien haastattelu keräsi laajasti huomiota sosiaalisessa mediassa. Monet ihmettelivät miten tällainen henkilö voidaan valita eduskuntaa ja toiset postittivat hauskoja meemejä. Keskustelu kävi vilkkaana myös Hakkaraisen halukkuudesta ministeriksi.

Ulkomaisessa mediassa Hakkarainen huomioitiin jo Hakkaraisen vaalikampanjan aikana. Ruotsin TV4-kanava nosti esiin kansanedustajan kommentin ”somalit ja homoseksuaalit karkotettava Ahvenanmaalle”. Uutisessa kerrottiin Hakkaraisen kieltäneen olevansa rasisti ja hän kommentoi uutisessa olevansa huolissaan maahanmuuton lieveilmiöistä. Haastattelussa hän kertoi kommentoineensa homoseksuaalien tilannetta humalassa, muttei silti ymmärrä miksei Ahvenanmaa ota vastuuta somaleista.

Toisaalta ei Hakkarainen jäänyt myöskään vaille ymmärtäjiä. Saihan hän vaaleissa suhteessa enemmän ääniä kuin esim. Vasemmistoliiton puheenjohtaja ja ministeri Paavo Arhinmäki.

 

Professori Timo Vihavainen:

 

” Täytyy sanoa, että Teuvo Hakkarainen, jota tosin en henkilökohtaisesti tunne, kuuluu niihin kansanedustajiin, joita aidosti arvostan. Monta heitä en tunnekaan, enkä Teuvostakaan tiedä paljon mitään. Tiedän kuitenkin, että hän on mies, joka sekä osaa jotakin vaativaa työtä tehdä että myös tekee, siis omalla alallaan tai on ainakin tehnyt ja paljon. Lisäksi hänellä on ensikäden tietoja maailman asioista laajemmaltikin.

Miten moni kansanedustaja pystyisi käyttämään ja huoltamaan kenttäsirkkeliä siten, että saa aikaan kunnon jälkeä ja sitten vielä tekisi sitä jälkeä? Miten moni ymmärtää esimerkiksi Hondurasin todellisuudesta muutakin kuin että sinne olisi työnnettävä suomalaista rahaa, koska kansaa siellä on sorrettu tai että Euroopasta vietiin Amerikkaan orjia tai jostakin muusta syystä?

Tiedän, ettei Hakkaraisen taitoja ja kokemusta arvosteta, koska ne monen mielestä ovat vääränlaisia, elleivät nyt sitten vallan tarpeettomia. Miksi yleensä sahata lautoja ja lankkuja, kun ne voi ostaa kaupasta? Tarvitsee vain löytää sellainen kauppa ja ainahan sen nykyään saa selville netistä. Ja miksi ylipäätään matkustella ulkomailla, ellei sieltä löydä lisää uskon vahviketta monikulttuurisille näkemyksilleen? ”

 

 

Perinteisen vasemmiston alamäki

 

Vaalitulos oli jatkumo jo ainakin 35 vuotta länsimaissa vallalla olleen taloudellisen rakennemuutoksen poliittisista seurauksista. Tietokirjailija Tommi Uschanovin mukaan suurimpana ongelmana erityisesti SDP:llä on ollut se, että puolue ei ole kyennyt uusiutumaan ja houkuttelemaan uusia nuoria äänestäjiä. Uschanovin varsin uskottavan laskelman mukaan SDP olisi tarvinnut 35 000 uutta äänestäjää paikkaamaan vaalikaudessa kuolleet kannattajat.

Sekä historian dosentti Mikko Majander että Uschanov pitivät selvänä, että Antti Rinteen valinta SDP:n puheenjohtajaksi ei padonnut vanhojen ja konservatiivisten vasemmistolaisten vuotoa perussuomalaisiin. Vastaavasti nuoren ja arvoliberaalin vasemmiston ääniä vasemmisto menetti vihreille. Majanderin mukaan Suomi näytti siirtyvän eurovaaleissa kohti yleiseurooppalaista kehitystä, jossa uusi vasemmisto vie vanhalta vasemmistolta ääniä. Eduskuntavaaleissa vasemmistopuolueet kuitenkin upposivat yhdessä, mikä noudattelee kylmän sodan jälkeisen ajan käsikirjoitusta.

Uschanovin mukaan myös vasemmistoliiton uusien äänestäjien oli näissä vaaleissa mahdotonta samaistua puolueen teemoihin. Hänen mielestä Vasemmistoliiton iso pääviesti oli vastalause perinteiselle leikkauslinjalle. Siinä tarjotaan nuorelle veronmaksajan hahmoa, joka on keski-ikäinen tai vanhempi. Nuorilla verojen maksaminen alkaa kuitenkin vasta seuraavassa elämänvaiheessa.

 

Vasemmistolla ei ole koskaan ollut yksinoikeutta työväestöön

 

Uschanov ja Majander tietänevät varmasti sen että työväestö, miten se sitten Suomessa määritellään ei ole ikinään äänestänyt vaaleissa lähestulkoonkaan voittopuolisesti vasemmistopuolueita vaikka tällainen kuva usein pyritään luomaan. Vuoden 2015 eduskuntavaalien tuloksia katsellessa kuntakartalta muodostuu kuva Suomesta joka alkaa varsin pian pääkaupunkiseudun ulkopuolelta: Keskustan, Perussuomalaisten ja Kristillisdemokraattien yhteiskannatus on useissa kunnissa moninkertainen, jopa kymmenkertainen Vasemmistoliiton ja Vihreiden yhteiskannatukseen verrattuna. Lisäksi mitä pohjoisemmaksi mennään sitä "rasvanahkaisemmaksi" ja maskuliinisemmaksi myös Vasemmistoliitto muuttuu. Eikä maaseudun Vihreät ole sitä miltä Vihreä puolue Helsingissä näyttää. 

Ennen niin suositun valtavirtanäkemyksen mukaan ihmiset muodostavat poliittisen kantansa yhteiskuntaluokkansa, säädyn, perusteella. Tämä on väärinkäsitys. Jokainen voi tarkistaa tiedot vaikkapa vuoden 1917 ratkaisevan tärkeistä eduskuntavaaleista joissa tehtiin aikansa äänestysennätys.

Tulokset:

Suomen Sosialidemokraattinen Puolue (92) 44,79%

Suomalainen puolue

Nuorsuomalainen puolue

Kansanpuolue yht (32) 30,17%

Maalaisliitto (26) 12,38%

Ruotsalainen kansanpuolue (21) 10,90%

Kristillinen työväenliitto 1,56%

Muut 0,20%

 

Vaaleista muodostui erittäin vilkkaat ja niissä annettiin peräti 197 553 ääntä enemmän kuin edellisissä vaaleissa. Vaalit päättyivät ei-sosialistisen leirin selvään voittoon. Näin ollen yleinen yhteiskuntapoliittinen logiikka jonka mukaan lisääntynyt äänestysaktiivisuus koitui yleensä vasemmiston hyödyksi ei toiminut. Lopputulosta ei voi selittää edes sillä, että SDP:n ääneistäjät olisivat jääneet kotiin, lisäsihän puolue äänimääräänsä peräti 68 640 äänellä. Mutta ei-sosialistiset puolueet saivat peräti 128 913 ääntä lisää.

Tuon aikakauden yhteiskunnassa todellisia rikkaita ei ollut kuin muutama prosentti väestöstä ja vaikka venytämme käsitettä ”rikas” tai ”porvari” emme voi päätyä muuhun lopputulokseen kuin että n. 90% väestöstä söi”otsansa hiessä” leipää. Tästä valtaväestöstä, niistä jotka vaivautuivat vaaliuurnille, tuskin siis edes puolet äänesti SDP:tä. Poliittinen ei-vasemmisto sai siis varsinaisen äänivyöryn, lisä-äänet tulivat valtaosaltaan ns. rahvaalta.

Professori Ohto Manninen selitti miksi ei-sosialistinen puoli voitti, siis etupäässä työväestöltä tulleiden lisä-äänien takia:

 

" Punaisten puolelle suomalaisista liittyivät voittopuolisesti ns. työväenluokkaan kuuluvat henkilöt, lähinnä järjestäytynyt työväestö. Punakaartit oli perustettu yleensä jonkin työväenyhdistyksen, ammattiosaston tai muun järjestön puitteissa. Niissä ympäristön mukaansatempaava voima oli tuntuva Kansanvaltuuskunta tehosti liittymishalua toisaalta maksamalla kaartilaisille säännöllisen kuukausipalkan ja toisaalta sulkemalla työmaita ja riistämällä haluttomilta elintarvikeannokset.

Punakaartien johto toteutti omin päin asevelvollisuutta jo maaliskuussa alkupuolelta alkaen. Tuolloin velvoitettiin jo muitakin työmiehiä kuin työväenyhdistyksiin ja ammattiliittoihin järjestäytyneitä punakaartiin. Huhtikuun alussa asevelvollisuus pantiin toimeen koko punaisessa Suomessa. Se ei ehtinyt kaikkialla toteutua, kun punaisten hallussa ollut alue pieneni nopeasti. Näissä yleisissä väenotoissa joukkoon joutui jonkin verran porvarillistakin väestöä.

Valkoisissa joukoissa oli työväestöä kokonaismäärästä (asevelvolliset mukaan lukien) noin kolmannes ja vapaaehtoisesti riveihin tulleista lähes neljännes. Perusselitys työväestön ehkä yllättävän suurelta tuntuvaan määrään on se, että valkoinen armeija ei ollut lähtökohdiltaan luokka-armeija. Se lähti sotaan karkottamaan venäläisiä maasta, "vapaussotaan", ja palauttamaan laillisen järjestyksen, kukistamaan "kapinan". Tämä ei kysynyt puoluekantaa. Asevelvollisuus sitten varmisti maaliskuusta lähtien tämän periaatteen toteutumisen. Vastapuolella taas "luokkasota" ja "vallankumous" keräsivät kannattajikseen vain järjestynyttä työväkeä. Järjestöissä oli totuttu ajattelemaan eri lailla kuin ns. normaalissa yhteiskunnassa ja seuraamaan vallankumouksen punaista lippua. Järjestöjen ulkopuolella oli kuitenkin valtaosa Suomen työväestöstä, varsinkin maaseudulla. ”

 

 

Työväestö on luultua konservatiivisempaa

 

Kuten Uschanov kevään 2015 vaalien jälkeisessä analyysissään mainitsi on työväestössä varsin paljon aika konservatiivisesti asennoituvia äänestäjiä. Suomessa tällaisia tekijöitä voi olla esim. uskonto, suhtautuminen islamiin, maahanmuuttoon sekä myös tietynlainen autonomia. Monet ”duunarit” eivät pidä siitä että heille esitetään malli jonka mukaan heidän pitäisi äänestää. Sitä mukaa kun Vasemmistoliitto ja jopa SDP ovat ottaneet ohjelmiinsa ”arvoliberaaleja” näkökantoja on varsinkin aiemmin näitä vasemmistopuolueita äänestäneitä miehiä siirtynyt äänestämään Perussuomalaisia, Keskustaa, Kristillisdemokraatteja tai jopa Kokoomusta. Myös työnkuvan muutos työntekijäpuolella on vieroittanut heitä vasemmistopuolueista. Melkoinen osa työväestöstä on nykyisin enemmän tai vähemmän yrittäjiä. Samoin pienyritysten työntekijät äänestävät ei-vasemmistolaista ehdokasta todennäköisemmin kuin suurfirmojen työntekijät joilla järjestäytymisastekin on yleensä korkea ja perinteet äänestää vasemmistoa vahvemmat.

Yhteiskuntatutkijat ovat tähän asti vähätelleet maailmankatsomuksellisten tekijöiden merkitystä työväestön äänestyskäyttäytymisen vaikuttimina. Enää tällaiseen sokeuteen heillä ei luulisi olevan varaa. Kun 1990-luvulla vain noin 50% SAK:n jäsenistä äänesti vaaleissa vasemmistopuolueita saattoi osuus olla vuoden 2015 vaaleissa enää vain 30%. USA:ssa valkoinen työväestö on jo 45 vuotta siirtynyt pois Demokraattisesta Puolueesta ja äänestänyt Republikaaneja juuri siksi että monet heistä kokevat Demokraattisen Puolueen olevan naisten, vähemmistöjen, homojen ja lesbojen asialla. Mitä suuremmaksi kasvaa vähemmistöjen osuus maassa sitä todennäköisemmin amerikkalainen työläinen äänestää ”GOP:tä”.

Suomessa tämä ”valkoinen poismuutto” vasemmistosta on voimistunut 2000-luvulla juuri samoista syistä. Suomalainen työväestö on huomattavan paljon arvokonservatiivisempaa kuin Helsingin urbaanit hipsterivasemmistolaiset haluavat tunnustaa. Eikä muutosta ole aikaansaanut ei-vasemmistolaisten puolueiden ja työnantajien jonkinasteinen ”salaliitto”. Aikamme punavihreät arvot nyt eivät vain yksinkertaisesti myy duunarimiesten keskuudessa. Hakkaraisen, Soinin, Sipilän tai vaikkapa Sauli Niinistön sanoma puree paremmin kuin Li Andersonin ja Pekka Haaviston. Suomalainen duunarinuori on harvemmin sivari kuin hänen lukion käynyt ja yliopistoon pyrkinyt ikätoverinsa.

Suomalaisten duunareiden selvälle enemmistölle on aivan turha yrittää tulla myydään ideaa monikulttuurisesta paratiisista sille he tietävät tasan tarkalleen että työvoiman lisääminen markkinalogiikan kautta laskee palkkoja. On myös kyseenalaista missä määrin maahanmuutto lisää työpaikkoja, varsinkin jos muuttajat tulevat länsimaisen mittapuun mukaan varsin primitiivisistä kulttuurienklaaveista. Suomalaisten ylivoimainen enemmistö ei itseasiassa haluaisi juuri ollenkaan maahanmuuttoa tiukan linjan islamilaisista maista tai Saharan eteläpuolisesta Afrikasta koska he tietävät että juuri tuo ryhmä työllistyy kaikkein surkeimmin ja aiheuttaa pääasiassa maahanmuuton kaikkein kielteisimmät ja kalleimmat seuraukset. Ruotsissa julkaistun tutkimuksen mukaan maan pitkäaikaistyöttömistä 57% oli maahanmuuttajia tai heidän jälkeläisiään. Ei ole epäilystäkään että tässä joukossa afrikkalaisten ja muslimien osuus on huomattava.

Kevään 2015 vaalit ovat jatkumo kehityksessä jossa globalisaatiosta eniten hyötynyt suurten kaupunkien keskiluokka ja yläluokka vieraantuu oman maansa rahvaasta ja samaistuu toisten maiden suurkaupunkien "menestyjien" kanssa. Heillä on enemmän yhteistä Lontoon, Berliinin, Tukholman, New Yorkin ja Austinin "edistyksellisten" kanssa kuin sen väen kanssa joka asuu pääkaupunkiseudun lähiöissä 10 kilometrin päässä. Tämä tosiasia tiedetään ja juuri tästä luulisi poliittisen vasemmiston olevan enemmän kiinnostunut. 

 

Vasemmisto oli kerran myös ”persu”

 

Poliittisen vasemmiston historia peilaa varsin hyvin sitä miten Suomi on muuttunut viimeisen 120 vuoden aikana. Aate syntyi toisaalta radikaalina muutosvoimana, toisaalta osana kansallisuusaatteen suurta ideaa sivistää kansaa. Vasemmisto oli totisesti täynnä värikkäitä persoonia, todellisia kansanmiehiä ja naisia. Yksi heistä oli satakuntalainen Eetu Salin.

Johan Edvard ”Eetu” Salin syntyi Asikkalassa vuonna 1866. Hänen äitinsä kuoli nälkävuonna 1868. Salin valmistui suutarimestariksi Tampereella vuonna 1885 ja toimi tällä alalla eri paikkakunnilla Suomessa ja Ruotsissa. Myöhemmin hänestä tuli vahva työväenliikkeen vaikuttaja ja johtomies. Hän oli erittäin taitava puhuja. Vastustajat pitivät häntä kuitenkin täytenä hunsvottina ja hän joutui vangituksi useaan otteeseen poliittisen toimintansa vuoksi joskin vangituksi joutumiseen lienee useimmiten johtanut hänen melkoisen rankka viinankäyttönsä.

Eetu Salin saapui Poriin vuonna 1901 ja perusti kaupunkiin kansankeittiön. Hän oli aiemmin omistanut vastaavan yrityksen Hyvinkäällä. Salin nousi nopeasti Porin työväenyhdistyksen johtoon. Salin ryhtyi myös vuonna 1906 uuden Sosiaalidemokraatti-lehden päätoimittajaksi. Vuonna 1908 hän joutui vankilaan erään kirjoituksensa vuoksi.

Salin oli Suomen työväenliikkeen maineikkain puhuja ja kansankiihottaja. Hänet valittiin Porin kaupunginvaltuustoon vuonna 1905. Salin oli myös edistämässä Porin työväestön sivistystoimintaa. Hän toimi kansanedustajana vuosina 1909 ja 1917. Hän joutui mukaan kansalaissotaan, vaikka hän oli vastustanut kapinointia loppuun saakka. Hän jäi vuonna 1918 vangiksi ja sai kuolemantuomion. Tuomio muutettiin kuitenkin vankeusrangaistukseksi. Salin kuoli vankeudessa seuraavana vuonna. Hänen hautajaisista muodostui suuri tapahtuma.

Kalevi Kalemaan teoksessa Eetu Salin, legenda jo eläessään (1975) Salin kuvataan huikein vedoin:

"Vanhan työväenliikkeen tunnetuin agitaattori, yksi maamme suurimmista puhujista, työväenliikkeen johtajista ristiriitaisimpia, loistava taktikko, legendaarinen juoppo, vastustajien kauhistus, työväen joukkojen kunnioittama taistelija sekä maanpetoksesta tuomittu isänmaanystävä."

 

Samassa teoksessa tuskainen Eetu Salin pohti viisautta ja tyhmyyttä kuolinvuoteellaan Yrjö Mäkelinille Sörnäisten kuritushuoneella 6.4.1919:

 

"Yrjö, tiedätkö, mitä on viisaus? Minäpä sanon. Viisaus on alkuaineensa puolesta tyhmyyttä. Meidän on tehtävä tyhmyyksiä elämässämme voidaksemme ne sitten korjata ja siten kehittyä viisaiksi. Tulimmepa kuitenkin miten viisaiksi tahansa, päättyy elämämme tyhmyyteen, sillä kun kuolema tulee, ei meillä ole enää mahdollisuutta korjata sitä viimeistä tyhmyyttä. Siispä me kuolemme tyhminä; niin kait se kuoli Salomonkin. Annahan tänne se Raamattu, katsotaan."


( Päivitetty: 24.04.2015 13:36 )

 - pelontorjunta


Kommentti

Kirjoittaja

Sähköposti

Kotisivut

Roskapostisuojaus: Paljonko on kuusi plus yhdeksän?
(Pakollinen, Vastaa numeroin)



Ei kommentteja




©2017 Pelontorjunta - suntuubi.com