Suntuubi-palvelussa käytetään evästeitä. Palvelua käyttämällä hyväksyt evästeiden käytön. Lue lisää. OK
293012345
6789101112
13141516171819
20212223242526
272829303112

RSS

 Lestadiolaiset modernilla noitaroviolla (osa 2)
23.07.2015 11:58 | pelontorjunta

(Teksti suoraan kopioitu Jani Kaaron blogikirjoituksesta

joka löytyy tästä osioitteesta:

http://rapport.fi/rapport/artikkeli.php?aid=225350 )

...jatkuu

 

IV

 

Minun piti lopettaa artikkeli tähän. Olin kirjoittanut sen jo lähes valmiiksi, mutta sitten sain yhteydenoton, joka vei minut lestadiolaisia koskevan kohun ytimeen. Mies soitti ja kertoi istuneensa vankilassa tuomittuna oman tyttärensä seksuaalisesta hyväksikäytöstä. Hän väitti myös olevansa syytön. Hän sanoi, ettei minun tarvitse uskoa hänen väitteitään, mutta hän pyysi minua kuuntelemaan tarinansa.

Tapaan Reijon hänen toimistollaan. Hänellä on pienellä paikkakunnalla oma yritys, joka työllistää vain hänet itsensä. Päällisin puolin hän on täysin normaali, hyväkäytöksinen ja luotettavan tuntuinen mies. Perhe on lestadiolaisittain "normikokoinen", eli lapsia on kuin Vilkkilässä kissoja, iältään nuorista aikuisista alakouluikäisiin. Vankilasta vapauduttuaan hän on saanut osan entisistä asiakkaistaan takaisin, mutta muuten häntä pidetään ihmishylkiönä. Hän kertoo, että häntä vastaan käydään aktiivista lokakampanjaa; hän saa häirikköpuheluita, lasten kouluissa levitellään huhuja ja netissä kirjoitellaan hänen tekemisistään. Hän sanoo tuntevansa olonsa epämukavaksi antaessaan minulle haastattelua, koska jos hänen nimensä tulee esiin, se voi vain pahentaa hänen tilannettaan. Vielä epämukavammaksi hän kuitenkin sanoo kokevansa tilanteen epäoikeudenmukaisuuden. "Kaikki olettavat, että oikeuslaitos tuottaa aina oikeudenmukaisia päätöksiä", hän sanoo. "Sekin voi kuitenkin tehdä virheitä."

Sanon hänelle, etten voi toimittajana todistaa hänen syyttömyyttään tai syyllisyyttään. Lisäksi minun on suhtauduttava lähtökohtaisesti epäillen kaikkeen mitä hän sanoo. Kiertääkseni osan näistä ongelmista päätän, että Reijo voi puhua vain omasta vankila-ajastaan, mutta muuten annan äänen hänen vaimolleen Annalle ja perheen vanhimmille lapsille. Hekään eivät voi todistaa Reijoa syyttömäksi tai syylliseksi, mutta he voivat kertoa oman näkemyksensä asiasta.

Annassa kiinnittää huomion sama asia kuin monissa muissa tapaamissani lestadiolaisäideissä: kun lapsia on kymmenkunta, se lisää ihmisten manageriaalisia taitoja ja pitää jalat tukevasti todellisuudessa. Anna sanoo, että hänelle on ollut alusta asti selvää, että Reijo joutui syyttömänä vankilaan. Yhtä lukuun ottamatta lapsetkin ovat tätä mieltä. Eri mieltä on vain Ella, joka syytti isäänsä hyväksikäytöstä.

Anna kertoo, että kaikki alkoi useita vuosia sitten, kun Ella alkoi oireilla. Hänellä oli vatsakipuja ja vatsan toiminnan ongelmia, joita tutkittiin lääkärissä moneen otteeseen. Lisäksi hänellä oli huimausta ja neurologisia oireita, joille niillekään ei löytynyt mitään selitystä. Kun vanhemmat ihmettelivät Ellan oireita, yksi vanhemmista veljistä tunsi tarvetta kertoa, että hän oli useita vuosia aiemmin leikkinyt Ellan kanssa leikkejä. "Kysyimme millaisia leikkejä ja poika vastasi, että vähän niin kuin lääkärileikkejä". Anna sanoo miettineensä yhdessä Reijon kanssa, oliko tuolloin murrosikään tullut poika voinut tehdä jotakin sopimatonta. Leikeistä oli kuitenkin kulunut monta vuotta, joten tuntui epätodennäköiseltä, että se liittyisi Ellan ongelmiin nyt. "Se jäi kuitenkin vaivaamaan", Anna sanoo.

Kun Ellan ongelmat jatkuivat eikä niiden taustalta löytynyt selvää fysiologista syytä, lääkärit siirsivät pallon psykiatreille. Keskusteluissa psykiatrin kanssa vanhemmat nostivat esiin kysymyksen seksuaalisen hyväksikäytön mahdollisuudesta. Kaksi eri psykiatria kuitenkin vakuutti vanhemmille, että mikään Ellan oireissa tai käytöksessä ei viitannut seksuaaliseen hyväksikäyttöön.

Kaikki tämä oli kuitenkin vain tyyntä myrskyn edellä. Psykiatrit eivät tienneet mistä puhuivat, mutta veli tiesi paremmin. Anna sanoo, että hänellä ei ollut aavistustakaan, millainen keitos perheessä oli kiehumassa.

Myrsky alkoi nousta eräänä marraskuisena päivänä, kun Anna sai soiton sukulaisilta naapuripaikkakunnalta. Ella ei ollutkaan mennyt kouluun, vaan sukulaisten luokse. Sukulaiset kysyivät, voisivatko vanhemmat tulla heti paikalle. Anna soitti Reijolle, joka oli toimistolla töissä, ja pyysi häntäkin ajamaan sukulaisten luokse.

Siellä he tapasivat hyvin vakavailmeisen Ellan ja toisen perheen vanhemmat. Perheen äiti sanoi, että Ellalla oli heille jotakin kerrottavaa. Sitten Ella kertoi heille, että häntä oli käytetty kotona seksuaalisesti hyväksi. "Kysyin häneltä, kuka se oli", Anna sanoo. Ella oli sanonut veljen nimen. Anna sanoo olleensa tapaamisen jälkeen täydellisessä shokissa.

"En pystynyt ajattelemaan normaalisti. Kun istuin autoon, minun piti antaa itselleni käskyjä. Käynnistä auto! Nosta kytkintä! Laita vaihde ykköselle!" "Koko matka kotiin asti."

Kun Anna pääsi kotiin, hän soitti syytetylle veljelle, joka oli jo aikuinen ja muuttanut pois kotoa. "Sanoin hänelle, että kerro totuus." Anna sanoo, että veli oli murtunut puhelimessa ja sanonut, että Ella puhui totta.

Anna ei ymmärtänyt mitä tapahtui. Ei sitä, mitä oli tapahtunut tai mitä tapahtuisi nyt. Hän sanoo sopineensa Reijon kanssa, että he soittaisivat viranomaisille seuraavana päivänä ja selvittäisivät, miten heidän pitäisi toimia. Mutta seuraavana päivänä ovella olivatkin poliisit. He pidättivät Reijon epäiltynä Ellan seksuaalisesta hyväksikäytöstä. (Tutkintapyyntö poliisille oli tehty jo ennen kuin Ella avautui vanhemmilleen.)

Anna sanoo, että seuraavat päivät olivat kaoottisia. Annan piti selittää lapsille, miksi poliisi oli vienyt isän pois, huolehtia järkyttyneet lapset kouluun ja pitää huolta lasten perustarpeista. Samalla hän koetti saada yhteyden Reijoon, joka oli tutkintavankeudessa. Ensimmäinen kontakti onnistui vasta useiden viikkojen kuluttua pidätyksestä.

Anna sanoo olleensa luottavaisella mielellä sen suhteen, että Reijoa ei tuomittaisi. Reijon syyllisyyden puolesta puhuivat vain Ellan väitteet ja perheen mukaan Ellan väitteet eivät olleet uskottavia. "Ella väitti, että isä oli raiskannut häntä satoja kertoja öisin Ellan omassa sängyssä. Minä nukuin siinä samassa kerrossängyssä ja olen aina nukkunut kevyesti. Enkö muka olisi herännyt edes kerran", sanoo Ellan sisko Ida. "Ellan väitteet muuttuivat koko ajan niin paljon, etten uskonut niiden menevän millään oikeudessa läpi", sanoo Anna.

Nyt Anna sanoo ymmärtävänsä, ettei hän ollut ottanut huomioon kahta asiaa. Ensimmäinen oli, että kohu lestadiolaisten harjoittamasta lasten seksuaalisesta hyväksikäytöstä riehui mediassa pahimmillaan juuri pidätyksen aikoihin. "Se on voinut vaikuttaa poliisin ja oikeuden asenteisiin." Toinen oli poliisin tilaama asiantuntijalausunto lapsen kertomuksen uskottavuudesta. Asiantuntija haastatteli Ellaa ja päätyi haastattelun perusteella siihen tulokseen, että tarina on uskottava. Oikeus nojasi asiantuntijalausuntoon ja Reijo sai tuomion lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä. Koska veli oli tehnyt tekonsa alaikäisenä, hänelle ei koitunut oikeusseuraamuksia.

Koska asiantuntijalausunto nousi Reijon tapauksessa vaa'ankieliasemaan, sen merkitystä oikeusprosessissa on syytä tarkastella perusteellisemmin.

Lasten seksuaalista hyväksikäyttöä koskevat oikeustapaukset ovat harvoin selviä. Väitetyistä tapahtumista on voinut kulua vuosia eikä fyysistä näyttöä enää voi saada. On vain asianomistajan sana syytettyä vastaan. Jos poliisi tai syyttäjä on epävarma tapauksesta, hän voi tilata asiantuntijalta lausunnon lapsen kertomuksen luotettavuudesta. Usein asiantuntija arvioi poliisin tai syyttäjän itsensä tekemää haastattelua, mutta voi myös haastatella lasta itseään. Asiantuntija kuulostelee mahdollisia ristiriitaisuuksia lapsen kertomuksessa. Lisäksi hän arvioi, ovatko syytökset voineet saada alkunsa kolmannelta osapuolelta, esimerkiksi terapeutilta tai – jos kyseessä on esimerkiksi huoltajariita – toiselta vanhemmalta. Arviointiprosessi ei kuitenkaan ole täydellinen, kuten kaikki lasten haastatteluja tekevät myöntävät. Jos lapselle on esimerkiksi muodostunut valemuisto, jolloin haastateltava itsekään ei enää tiedä mikä on totta ja mikä ei, ei siihen kykene asiantuntijakaan. Näissä tapauksissa arviointiprosessiin liittyy leveähkö virhemarginaali.

Asiantuntija ei tietenkään voi tehdä muuta kuin työnsä ja antaa lausunnon. Toinen kysymys on, mitä oikeus sillä tekee. Jos kyseessä on sana sanaa vastaan, oikeus voi hyväksyä asiantuntijalausunnon painavimmaksi näytöksi, joka kääntää tuomion joko syytettyä tai uhria vastaan. Toisin sanoen ilman asiantuntijalausuntoa näyttö ei riittäisi tuomioon. Koska asiantuntijan lausuntoon kuitenkin sisältyy virheen mahdollisuus, näissä tuomioissa oikeus ottaa riskin väärästä tuomiosta.

Haastattelemieni asiantuntijoiden mukaan kyse on tasapainosta sen välillä, kuinka paljon lapsen kertomukselle halutaan antaa painoarvoa ja kuinka suuren riskin oikeus on valmis ottamaan väärästä tuomiosta. Suomessa lasten seksuaalisen hyväksikäytön oikeuskäsittelyissä on nähty paljon tuomioita, joissa asiantuntijalausunto on hyväksytty painavimmaksi näytöksi. Tämän linjan hyvä puoli on, että syylliset saadaan varmemmin kiinni, mutta haittapuolena on suurempi riski vääristä tuomioista. Ruotsissa linja on tiukempi, eli langettava tuomio edellyttää asiantuntijalausunnon lisäksi muuta vahvaa näyttöä. Linjan hyvä puoli on, että väärien tuomioiden riski on pienempi, mutta huono puoli on, että oikeasti syylliset pääsevät helpommin livahtamaan ilman tuomiota.

Tilanteesta kertoo paljon se, että seksuaalisen hyväksikäytön uhreja edustavat ruotsalaiset järjestöt toivovat, että sikäläinen oikeuslaitos olisi lähempänä suomalaista oikeuslaitosta.

Olivat järjestelmien valuviat mitkä tahansa, kumpikin järjestelmä toimii sitä paremmin, mitä huolellisemmin haastatteluja hoitava asiantuntija voi tehdä työnsä. Asiantuntijat eivät ainoastaan haastattele hyväksikäytön kohteeksi epäiltyä lasta, vaan mahdollisuuksien mukaan myös hänen lähipiiriään, kuten vanhempia. Anna sanoo ilmoittaneensa poliisille erikseen, että hän haluaa tulla asiantuntijan haastattelemaksi. Annan mukaan poliisi ei kuitenkaan koskaan palannut asiaan. Myös asiantuntija sanoo pyytäneensä poliisilta mahdollisuutta haastatella äitiä, mutta poliisi ei ollut järjestänyt haastattelua. "En tiedä olisiko haastatteluni muuttanut mitään, mutta nyt emme koskaan saa tietää", Anna sanoo.

Anna ja vanhempi sisko Siiri sanovat, että Ellan historiasta löytyy niin pitkä lista erilaisia traumaorientoituneita terapeutteja ja mielenterveyshoitajia, että valemuiston mahdollisuus on todellinen. Ida on suorapuheisempi ja sanoo, että Ella voi myös valehdella.

Kun Reijon tuomio tuli, perhe oli tyrmistynyt. "Rahaa ei tullut mistään. Pienimmät lapset kyselivät, miksi isä ei tule kotiin". Anna oli ollut parikymmentä vuotta kotiäitinä, mutta nyt hänen oli pakko löytää työtä jostakin.

Samanaikaisesti kun Anna koetti löytää työtä, kouluikäisille lapsille avautui helvetti, jollaisesta he eivät olleet tienneet mitään. Reijon henkilöllisyys oli vuodettu jollekin vihasivustolle, ja sieltä se vuoti lasten kouluihin.

Ensin koulussa vain katsottiin hieman pidempään. Sitten alkoi huutelu. "Isäs on lastenraiskaaja." "Pedofiilin kakaroita." Ida sanoo, että hän kuunteli huutelua päivittäin ja ajatteli kestävänsä sen niin kauan kuin bestikset pysyivät hänen rinnallaan. Bestikset kuitenkin katosivat yksi kerrallaan, ja kun viimeinenkin käänsi hänelle selkänsä, hän päätti luovuttaa. Ida alkoi juopotella ja viillellä itseään ja käyttäytyä itsetuhoisesti. "Vihasivustojen pitäjillä ei taida olla aavistustakaan, miten paljon vahinkoa he aiheuttavat viattomille sivullisille", Ida sanoo. Idan nuoremmat sisarukset itkivät ja raivosivat joka aamu ja kieltäytyivät lähtemästä kouluun. Lapset saivat psykiatrista apua selvitäkseen kouluhelvetistä, mutta lopulta neljän lapsen oli vaihdettava koulua, mitä ei ollut yksinkertaista järjestää harvaanasutulla alueella. Annalle kävi kuten hänen lapsilleen. Naapurit, lasten koulukavereiden vanhemmat, vanhat ystävät, toiset lestadiolaiset perheet – kaikki lakkasivat puhumasta hänelle.

Samalla kun Anna ja lapset koettivat selvitä päivästä toiseen, Reijo istui vankilassa. Hänen sijoituspaikkansa oli Riihimäen vankilan seksuaalirikollisten osasto, mutta sinne pääsyä odotellessa häntä palloteltiin parissa muussa vankilassa. Reijo sanoo, että näissä vankiloissa selviytymisen resepti oli yksinkertainen: pelkääjän selli, joka pidettiin lukossa kaikkina aikoina. Ulkoilukin hoidettiin pienessä pelkääjän häkissä. Pelkääjän selli ei tarkoittanut, että hän olisi ollut täysin eristyksissä muista vangeista. "Kun sana tuomiostani levisi, muut vangit huutelivat tappouhkauksia käytävältä." Yhdessä vankilassa toinen lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä tuomittu vanki pahoinpideltiin sairaalakuntoon. Mielenkiintoisena yksityiskohtana mainittakoon, että vankila-aikanaan Reijo sanoo kuulleensa huumevankien spekuloivan siitä, milloin Jari Aarnio mahtaa päätyä vankilaan. Reijo ei tuolloin tiennyt, kuka Jari Aarnio on, mutta oppi sen nopeasti vapauduttuaan.

Riihimäen seksuaalirikollisten osastolla Reijo sanoo tavanneensa patologisia pedofiileja. Hän sanoo, että heidät oppi nopeasti tunnistamaan. "He myönsivät tekonsa, mutta eivät olleet mielestään tehneet mitään väärää."

Reijo sanoo, että Riihimäen vankilaan sijoittuu myös hänen koko vankilajaksonsa koskettavin tapahtuma. En anna kuitenkaan Reijon kertoa siitä itse, vaan annan puheenvuoron vankilan psykologille, jolla on erittäin pitkä kokemus seksuaalirikollisista . Hän antaa suostumuksensa käyttää nimeään, mutta koska Reijo haluaa häivyttää kaikki johtolangat, hänkin esiintyy seuraavassa nimettömänä.

Vankilapsykologi kertoo, että Reijo kiinnitti hänen huomionsa melko pian saapumisensa jälkeen. "Vuosien varrella täällä on nähty aika paljon miehiä, jotka ovat saaneet saman tuomion kuin Reijo", psykologi sanoo. Psykologin mukaan näiden miesten käyttäytyminen on melko säännönmukaista, mutta Reijossa ei ollut mitään aiemmista tapauksista tuttuja piirteitä. "Mietin että mikähän mies tämä oikein on", psykologi sanoo.

Psykologi sanoo, että hän halusi tutustua Reijon tapaukseen yksityiskohtaisemmin. Koska Reijo oli lestadiolainen, ja lestadiolaisuutta pidettiin lasten seksuaalisen hyväksikäytön riskitekijänä, hän pyysi Reijoa osallistumaan seksuaalirikollisuutta ehkäisevään ohjelmaan. "Reijo sanoi, että hän ei ole tehnyt sitä mistä häntä syytetään, mutta hän voisi osallistua." Ohjelman kuluessa psykologi tarkkaili Reijon käyttäytymistä ja tutustui hänen asiapapereihinsa.

"Paperit osoittivat, että asiantuntija oli antanut lausuntonsa puutteellisilla tiedoilla. Reijon koko perhetilanne tuona aikana oli hyvin monimutkainen, ja tyttären syytöksille saattoi olla monia motiiveja."

Eräänä päivänä kun psykologi ja Reijo istuivat keskustelemassa, psykologi sanoi, että, "sinä taidat Reijo sitten olla syytön mies." Reijo sanoo, että hän oli purskahtanut itkuun.

Vankilapsykologi sanoo myös, ettei muista uraltaan toista tapausta, jossa näin vakavasta rikoksesta tuomittu palaisi perheeseen, jossa on näin paljon alaikäisiä lapsia. Annan mukaan sosiaalitoimistossa, jossa perhe tunnettiin hyvin, ei nähty ongelmaa siinä, että Reijo palaa kotiin.

Ellan haastattelun tehnyt asiantuntija pitää kuitenkin vankilapsykologin roolia tapauksessa arveluttavana. Hän sanoo, että ihmisen käyttäytymisestä ei voi päätellä hänen menneitä tekojaan. Hän kuitenkin myöntää, ettei tiedä, onko psykologilla ollut jotakin sellaista tietoa, mitä hänellä ei ole ollut.

Ida sanoo, että perheen elämä on tällä hetkellä niin normaalia, kuin se olosuhteisiin nähden voi olla. Kaikki ovat kärsineet, mutta Idan mielestä se, joka tällä hetkellä kärsii eniten, on isä. "Hän kokee kohtelunsa niin epäoikeudenmukaisena", Ida sanoo. "Se syö häntä sisältäpäin. Hän ei pääse sen yli eikä eteenpäin elämässään."

Kaiken tämän jälkeenkin sanon Reijolle, etten näidenkään tietojen valossa voi ottaa kantaa hänen syyllisyyteensä tai syyttömyyteensä. Perheen antamat tiedot herättävät perustellun epäilyn kysyä, onko oikeus kuullut kaikkia osapuolia tasapuolisesti, mutta kokonaiskuva vaatisi Ellan haastattelua. En kuitenkaan voi haastatella häntä, sillä hän voisi vuotaa Reijon henkilöllisyyden julkisuuteen eikä tarinaa voisi kertoa.

Reijo sanoo ymmärtävänsä kantani. "Jos oikeus on todennut minut syylliseksi, vain oikeus voi todeta minut syyttömäksi." Hän sanoo miettivänsä päivittäin tuomionpurkuprosessin aloittamista, mutta se voisi nostaa tapauksen julkisuuteen, ja lapset joutuisivat taas kärsimään.

Jos Reijo todella on syytön, on vaikea ymmärtää, miten kukaan voi joutua näin syvään ahdinkoon. Ei ole liioiteltua sanoa, että Reijon elämä on pilalla. Perhettä lukuun ottamatta kaikki ovat hylänneet hänet. Hän ei voi saada työpaikkaa mistään. Hän ei ole tervetullut mihinkään. Hän kohtaa halveksuntaa minne tahansa menee. Jos todella pitää paikkansa, että hän on pudonnut oikeusjärjestelmän sisältämään virhemarginaaliin, hänen kohtalonsa on todella kova.

 

V

 

Maailma on nähnyt monia moraalisia paniikkeja. Varhaisten kristittyjen väitettiin leipovan vauvoja taikinan sisään ja syövän heidät suurissa veriorgioissa. Myöhemmin juutalaisten väitettiin varastavan kristittyjen lapsia veriuhriksi ja teurastavan heitä salatuissa rituaaleissa. Sitten viha siirtyi naisiin, jotka muka keittivät pieniä lapsia suurissa padoissa ja tarjosivat niitä paholaiselle noitasapatissa. 1980–1990-luvuilla pelättiin, että lapsia käytettiin seksuaalisesti satanistissa rituaaleissa päiväkodeissa. Kun ihmiset haluavat nähdä pahaa, he näkevät toiset ihmiset tekemässä pahaa pienille lapsille.

Kaikki nämä paniikit tuottivat omat asiantuntijansa, jotka väittivät voivansa tunnistaa pahan. Mutta todellisuudessa mitään pahaa ei koskaan ollut. Ei ollut paholaisen kanssa liittoutuneita noitia. Ei ollut saatanaa palvovia päiväkodin johtajia. Oli vain moraalinen paniikki, ja ainoa paha tehtiin sen nimissä. Ihmisiä tapettiin, kidutettiin, poltettiin, suljettiin vankilaan ja mustamaalattiin. Kuviteltua pahaa vastaan hyökättiin todellisella pahalla.

Lestadiolaisten hyväksikäyttökohussa on paljon samoja piirteitä kuin näissä menneissä moraalisissa paniikeissa. On valtavirrasta poikkeava ryhmä, kestämättömiä väitteitä, asiantuntijoita, jotka väittävät tunnistavansa pahan ja internetin vihakampanjoita ja keskustelupalstojen loanheittoa.

Pahuus on nyt siinä, miten viha estää keskustelun ja totuuden etsimisen. Ihmiset eivät uskalla puolustaa itseään, koska he tuntevat olevansa yleisön silmissä jo valmiiksi syyllisiä. Kukaan ei uskalla puhua omalla nimellään, ja yksittäisistä kertomuksista on jätettävä olennaisia yksityiskohtia pois, ettei ihmisten henkilöllisyys paljastu. Kun koko totuutta ei voi kertoa, loanheitto ja spekulointi voi jatkua. Kykenemmekö me lopettamaan hysterian vaatimalla väitteiden taakse todellista näyttöä? Vai ovatko nettitrollit voittaneet? 

 

Tietoa kirjoittajasta:

 

Jani Kaaro (s. 1971)[1] on suomalainen tietokirjailija ja tiedejuttuihin erikoistunut toimittaja. Hän on kirjoittanut muun muassa Helsingin Sanomiin ja Tiede-lehteen.

Kaaro kirjoittaa kolumneja Helsingin Sanomien verkkosivuille. Tekstit käsittelevät ihmisyyttä usein antropologisten tutkimusesimerkkien kautta. Monesti Kaaro merkitsee kolumniensa yhteyteen käyttämänsä lähteet sekä mahdolliset kirjasuositukset aiheesta kiinnostuneille lukijoille.

Syksyllä 2012 Kaaro sai lasten- ja nuortenkirjasta Evoluutio (Avain 2011) sekä Tieto-Lauri-palkinnon että tiedonjulkistamisen valtionpalkinnon yhdessä kirjan kuvittaja Väinö Heinosen kanssa.[1] Suomen tiedetoimittajain liitto valitsi hänet Vuoden tiedetoimittajaksi 2015.


( Päivitetty: 23.07.2015 13:14 )

 - pelontorjunta


Kommentti

Kirjoittaja

Sähköposti

Kotisivut

Roskapostisuojaus: Paljonko on yhdeksän plus kuusi?
(Pakollinen, Vastaa numeroin)



Ei kommentteja




©2017 Pelontorjunta - suntuubi.com