Suntuubi-palvelussa käytetään evästeitä. Palvelua käyttämällä hyväksyt evästeiden käytön. Lue lisää. OK
293012345
6789101112
13141516171819
20212223242526
272829303112

RSS

 Katoaako sivistys ja mitä tapahtuu tieteelle?
25.07.2015 11:31 | pelontorjunta

Kuva: Thorstein Veblenin(vas.) mukaan lisääntyvä vapaa-aika sivistyksen harrastamisen sijasta synnytti ns. joutilaan luokan. Tämä on synnyttänyt valtavan kaupallisen viihdeteollisuuden laajoine yhteiskunnallisine vaikutuksineen.

 

 

Viihteellisyys on lisääntynyt voimakkaasti mediassa ja tämä näkyy jopa tieteessä siinä mielessä että yritetään saada kansalaisia kiinnostumaan tieteestä viihteen keinoin. Joidenkin mielestä tämä on huolestuttava kehitys yleisellä tasolla. Mutta onko samalla sivistys myös katoamassa viihteellisyyden alta?

Sivistys on Wikipedian mukaan kasvatuksen kautta omaksuttua tietoa, henkistä kehittyneisyyttä ja avarakatseisuutta. Tämä kansanversio on nimeltään yleissivistys. Kulttuuri on taas yhteisön tai koko ihmiskunnan henkisten ja aineellisten saavutusten kokonaisuus. Viihde on yleisnimi kevyelle ajanvietteelle, huvin tai mielihyvän tuottamista yksittäisille kansalaisille. Näin siis Wikipedian mukaan.

Voidaanko ajatella että kevyen ajanvietteen tuottaminen olisi ristiriidassa kasvatuksen kautta omaksutun tiedon, henkisen kehittyneisyyden ja avarakatseisuuden kanssa? Todennäköisemmin ei, sillä ne ovat täysin eri asioita. Aikojen saatossa viihdettä on harjoitettu paljonkin ja se on kehittynyt monella tavalla kuten opetuksen kautta saatu sivistyskin on kehittynyt monella tavalla. Mutta viihteen osuus mediassa on kasvamassa. On muistettava myös että televisiota esiteltiin sen alkuaikana kansaa sivistävänä välineenä. Mutta varsin pian huomattiin sen toimivan pääsääntöisesti vain viihteen välineenä. Olemme nyt tilanteessa jossa televisio esittää lähinnä teatteritieteen maistereille tehtyjä vanhoja vitsejä joita nämä esittävät hassuihin asuihin puettuna suurelle yleisölle kilpaillen kansan suosiosta . Iltapäivälehdet kirjoittavat ketkä heistä menestyvät ja ketkä putoavat ja keskeisenä tehtävänä heillä on keksiä kunkin vuoden hokema. On oltava sanonta jota kansa toistaa ikään kuin viisautena. Tämä touhu ei liity millään lailla omaksuttuun tietoon, henkiseen kehittyneisyyteen eikä avarakatseisuuteen. Ei millään tavoin. Media rikkoo tällä tavoin sivistystä koska koulutuksen ja kasvatuksen kautta sivistyneet ihmiset ryhmänä on lyöty hajalle.

Aikaisemmin kyläyhteisöön lähetettiin kansakoulunopettaja joka oli paikallinen sivistäjä. Sinne rakennettiin kansakoulun lisäksi nuorisoseuratalo ja työväentalo, jossa näitten aatteellisten toimijoiden parhaimmisto pyrki sivistämään paikallisia ihmisiä parhaalla mahdollisella tavalla. Näistä ryhmistä nousi valtakunnallisia sivistyneisyyden johtajia opiskelemalla yliopistoissa tai muulla keinoilla. Poliittisen tai taloudellisen toiminnan kautta he nousivat näkyviin ja veivät sivistystä eteenpäin. Nyt tämä kaikki on purettu. Nuorisoseuran tai työväenyhdistyksen toimitalosta tehdään korkeintaan historiikkeja jossa kerrotaan mitä niissä aikoinaan saatiin aikaan. Siellä esiintyy urheilijoita kuten vaikkapa olympiavoittajia. Viihde on suurelta onnistunut tämän suorittamaan. Sen tilalle on tuotu käsikirjoitettuja vitsien esittäjiä. Kansakoulunopettajan ylevälle isänmaalliselle puheelle on löytynyt jatkaja: korkeakoulututkinnon suorittanut teatteritieteenmaisteri joka osaa kertoa vitsejä, sössöttämällä mieluummin koska sen hauskempaa.

 

Ajan viettäminen

 

Avain problematiikassa liittyy ajan viettämiseen. Miten aikaa pitäisi viettää. Sivistysprojektissa 1700- ja 1800-luvulla nähtiin koneellistamisen mahdollistavan sen että ihmisille jäi enemmän aikaa juuri sivistämään itseään. Luultiin että ihmiset näin lukevat ja sivistävät näin itseään ja samalla muita. Kuitenkin mm. Thorstein Veblen esitti omana aikanaan pahaenteisen näkemyksen että olikin sivistyneistön sijasta syntynyt ns. joutilas luokka joka ei sivistäkään itseään lukemalla vaan viettää joutilasta aikaa istumalla pubeissa ja katsomalla vaikka jalkapalloa. Tähän saumaan iski viihdeteollisuus ja jätti sivistyksen rannalle huutamaan: hei, eihän tässä näin pitänyt käydä; vapautunut aikahan piti käyttää itsensä sivistämiseen.

Surullinen toinen seuraus on ollut se että viihteen avulla päästään selvästi paremmin ja varmemmin pinnalle kuin sivistyksen parissa puurtamisella. Näitä ihmisiä jopa arvostetaan eniten mikäli olet viihdyttävä. Tämä kehitys näkyy nyt taloudessa, politiikassa ja monella muulla alueella. Sivistynyt ihminen – arvostettunakin – ei puolestaan pääse samalla tavalla yhteiskunnalliseen menestykseen kiinni kuin viihdyttäjä. Tämä heikentää myös nuoremman sukupolven motiiveja ponnistella sivistyksen kautta yhteiskunnalliseen arvostukseen. Sivistys on hankalampaa hankkia; se vaatii työtä, ponnisteluja, vaivan näkemistä, kieltäymyksiä, uhrauksia. Viihteen kautta menestys tulee selvästi helpommin.

 

Avarakatseisuus

 

Sivistys ei tietenkään ole sama asia kuin että olisi oppinut tai olla pedantti. Päinvastoin sivistys näkyy avarakatseisuudessa. Sivistynyt ihminen pystyy keskusteluissa ottamaan etäisyyttä omien ja muitten mielipiteiden välillä pystyen arvioimaan eri mielipiteitä eri asioina jotka ovat hänen omasta ministään ja egostaan irrallisena. Tällainen ominaisuus tosiasiassa edellyttää tiettyä oppineisuutta joka antaa riittävän hyvä pohjan jonka avulla ylipäätänsä voi keskustella. Sivistys on myös elinikäinen prosessi joka ei pääty yliopistoon. Keskustelu on eräs tapa ylläpitää sivistystä. Prosessissa sivistynyt ihminen tietää jotain mutta ennen kaikkea hänellä on halu tietää tulevaisuudessa enemmän. Siihen liittyy siis uteliaisuus. Ja se että hän haluaa oppia myös keskustelukumppaniltaan.

On tietenkin niin että jos viihde tehdään ”sivistyneesti” voi siitä olla myös sivistyksellisesti hyötyä. Mutta jos viihdettä tehdään liian tavallisesti puuttuu siitä tämä elementti. Meidän aikakaudella halutaan lähinnä hovinarriviihdettä jossa ei ole mitään ajatusta vaan jonka tarkoitus on vain täyttää tyhjää aikaa. Silloin ei haluta panostaa laatuun. Myös aidosti sivistynyt ihminen haluaa laatua. Juuri siksi hän ei näe tällaisessa hovinarriviihteessä mitään mielenkiintoa. Tämä ei ole tietenkään koko kuva. Monissa lapsille tarkoitetussa opetusmetodeissa tällaista sivistävää viihdettä voidaan käyttää hyvänä opetusvälineenä.

 

Kaupallisuus ja elämykset

 

Viihteen ongelma liittyy siihen että sen arvot ovat sidoksissa kaupallisuuteen. Viihteen kaupallinen arvo huomattiin jo ammoisina aikoina. Teollisuus- ja jälkiteollisena aikakautena tämä tekijä on kasvanut kumulatiivisiin mittoihin. Sivistys kehittyi toiseen suuntaan. Sivistyksen kaupallinen arvo ei näytellyt suurta roolia kirjastolaitoksessa. Sitä oli mutta sivistyksen arvo oli ja on yhä suurelta osin henkistä arvoa. Kaupallisella areenalla sivistys ei kertakaikkisesti pysty kilpailemaan viihteen kanssa. Vanhemman polven hyvin muistaman Mika Waltarin kirjojen tuomat valtavat elämykset toki tiedetään. Mutta meidän aikana elämyksiin tarjotaan parinkymmenen minuutin Youtube-video efekteineen ja muine aisteja kiihottavine metodeineen. Kuka enää viitsii vaivautua kirjojen ääreen? Viihteen potentiaali vaikuttaa tehokkaasti ihmisen niihin aisteihin joissa vaikutus on kaikkein nopein. Viihteen menestys perustuukin sen nopeaan aistivaikutukseen. Ja siihen että sitä saadaan tekemättä yhtään mitään. Sivistys on taas puurtamista, vaivannäköä, aktiivista tekemistä.

 

Viihteen tunkeutuminen muille elämän alueille

 

Eräs huolestuttavin ilmiö tieteen tekemisen osalta on viihteen vaikutuksen kasvu. Paine leviää sitä kautta että viihteen metodit leviävät tieteeseen. Prosessi muistuttaa politiikan viihteellistymistä. Poliitikot ottivat viihteen metodit käyttöön ja alkoivat käyttäytyä kuin viihdyttäjät omalla areenallaan. Myös kirkon toiminnassa viihteellisyys on ollut vuosikymmeniä lisääntymässä. Kallion kirkkoherra voi olla samaan aikaan vaikkapa Yleleaksin standup koomikko ja kirkkoherra. Ei siis ihme että myös tieteen piirissä aletaan uskoa viihteen metodien ainakin tiettyihin positiivisiin vaikutuksiin (julkisuusarvo, tunnettavuus, ”kansantajuistaminen” jne.). Tieteessä tämä näkyy opportunismin nousuna. Ne pärjäävät jotka ovat hyviä esiintyjiä. He saavat julkisuutta ja tällä on vaikutusta myös määrärahoihin. Ne maanhiljaiset tieteentekijät jotka kovina tutkijoina puurtavat eivät näy koskaan eikä heidän työnsä saavuta ansaittua huomiota. Tässä medialla on keskeinen rooli informaation välittäjänä. Tämä yhteiskuntaa uhkaava vaara on jäänyt hämmästyttävän vähälle huomiolle.

Mistä monen elämän alan kuten politiikan, uskonnon ja tieteen joutuminen viihteen metodien invaasion kohteeksi johtuu? Osittain myös tiedemaailma saa siitä syyttää itseään. Esimerkiksi 1970-luvun lopulla Suomen Akatemia määritteli anomuksiin tutkimuksien merkityksiä. Määrittely oli vaikkapa humanistisen tutkimuksen osalta ongelmallinen sillä se on luonteensa mukaisesti nimenomaan perustutkimusta, sen merkitystä tässä ja nyt ei voida tietää yksiselitteisesti. Luonnontieteet ovat saaneet tutkimusmäärärahoja koska uskotaan että sen tutkimuksilla esim. terveyteen on suuri merkitys (varmaankin totta, ainakin osittain). Historiantutkimuksen eräs merkitys on siinä että jos joku ei sitä tutki tieteellisesti sen tekee kuitenkin joku toinen jolloin tulokset voivat silloin olla mitä tahansa. Tieteessä on myös trendialueita jotka ajoittain nousevat pinnalle.

Median touhuamisen seurauksena tieteestä näyttää katoavan vuosi vuodelta siihen perinteisesti kuulunut rauhallisuus. Eräät tutkimukset nousevat nopeasti esille aiheuttaen kohua koska tieteen suhteen avuttoman tietämättömät toimittajat vetävät ns. mutkat suoriksi eräistä tutkimustuloksista saaden kohuotsikoita milloin mistäkin ”häkellyttävästä tieteellisen tutkimuksen tuloksesta”. Tieteentekijät itse katsovat voimattomina sivusta miten heidän tutkimuksistaan taas kerran tehtiin aivan liian pitkälle meneviä johtopäätöksiä. Mutta ehkä eräät tutkijat pysyivät hiljaa varsinkin silloin kun kohuotsikot palvelivat heidän omaa positiivista julkisuuskuvaa antaen kenties uralle tiettyä ”boostia”.

 

Informaatiovallankumouksen merkitys

 

1980-luvun informaatiovallankumouksen aikoina oli tietty etsikkoaika siitä kuka saa yliotteen informaatioteknologiasta. Olisi ollut mahdollisuus myös yhteistyöhön ja vuorovaikutukseen. Kävi kuitenkin niin että viihde osoittautui aivan ylivoimaiseksi saamaan niskalenkin informaatiovallankumouksesta. Muut jäivät jälkeen jo heti alkukiihdytyksestä ja ovat tyytyneet senkin jälkeen lähinnä ”peesaamaan” viihdettä. Tieteellinen tutkimus jäi kauaksi taakse. Juuri ajankäytön problematiikka koitui sille kohtalokkaaksi. Tieteellinen tutkimus vaatii aikaa, informaatioähkyssä ja hurjassa nopeudessa aivan tuskastuttavan paljon aikaa. Informaatioteknologian vallankumous edellyttää että olet koko ajan online-tilassa ja tiedotat. Tämä johtaa lisääntyvässä määrin tieteessä ns. puolimatkan ja neljäsosatutkimuksen tuloksia. Tämä on tieteelle väärä elementti. Seurauksena voi olla sivistyksen muuttuminen kevyeksi ja helpoksi. ”Älä lue kirjaa, katso video niin olet yhtä sivistynyt. Vai oletko?”

On surullinen asia kun instituutiot kuten vaikkapa yliopistolaitos prostituoivat itsensään ja perustavaa laatua olevia toimintatapojaan pysyäkseen informaatio- ja viihdevyöryn mukana. Tieteentekijöille jokin sosiaalisen median kautta jaettava nopea informaatio ei voi toimia tieteen hitaan luonteen takia ja joka tapauksessa nopeat tieteellisen tutkimustuloksen twiittailut sosiaalisen median kautta ymmärrettäisiin todennäköisesti täysin tai osin väärin. Einstein mainitse aikoinaan tieteellisistä väärinkäsityksistä osuvasti että ne ovat kuin nauloja jotka kerran seinään lyötynä on niin perin vaikea repiä siitä pois. Siksi tieteentekijöiden on parempi olla lähtemättä mukaan yksinkertaistamisen tielle. Siitä yleensä on enemmän harmia kuin hyötyä. Tutkimuksen rahoituksen kannalta tämä mediajulkisuus voisi olla fiksua mutta tieteessä on myös sellainenkin asia kuin etiikka. Lääketieteessä nämä tutkimustulosten yksinkertaistamiset ja yksinkertaistamisista vedetyt johtopäätökset jotka antavat usein päinvastaiset tulokset ovat ärsyttäneet rahvasta sellaisin seurauksin ettei ihmiset välttämättä enää luota edes lääkäreihin aiheuttaen näin ikävän lopputuloksen.

 

Viihteen mittarit ja niiden ujuttaminen tieteeseen

 

Viihteestä on tullut suurta liiketoimintaa ja sen mittarit ovat kirjanpidossa helppoja: katsojaluvut, taseet, liikevaihto. Tämä on yritetty siirtää tieteeseen jotta siihen saataisiin myös mittarit. Se on julkaisujen julkaiseminen ja niille annetaan painoarvoa. Tilanne on laajenemassa kun käyttöön tulee yhä suurempia aineistoja. Tilastollisen merkitsevyyden mittaaminen tapahtuu siten että tulos tutkitaan esim. kahdella aineistolla. Jonkin kahvikuppitutkimuksen lisäksi käyttöön otetaan ns. big data. Voidaan tutkia vaikka aiemman sadan tutkittavan kahvinkäyttäjän sijasta sataa miljoonaa kahvinjuojaa. Järjestelmää ei ole kehitetty kuitenkaan siten että tuloksista eliminoitaisiin tilastollisten sattumien vaikutus lopputuloksiin. Huolimatta valtavasta aineistosta tulokset ovat usein vain korrelaatioita. Esim sateen määrä ja kengän koko jollakin alueella vastaavat toisiaan. Tällaisista saadaan sitten tilastollisesti merkitsevä tutkimustulos. Kokeet pitäisi oikeasti toistaa useita kertoja. Tuloksia ei pitäisi julkaista ennen kuin se on varmistettu täysin toisella tutkimuksilla.

Viihteessä tällaista ongelmaa ei ole. On toki joitakin esim. ”hyvää makua” edellyttävät säädökset jne. mutta muuten toimintaa ei juuri säädellä. ”Tieteen viihteellisyydessä” mitään lakeja ei ole. Niinpä meitä pommitetaan valtavalla tieteelliseen tutkimukseen vedotuilla uusilla ”löydöillä”. Nykyisin yliopistot suoltavat maisterintutkintoja kuin liukuhihnalta. Skaala on valtava ja laatu mykistyttävää. Voidaan suorittaa tieteen nimissä tutkimus vaikkapa ”normaaliperheen päivä”. Päästään tulokseen jonka tiedämme normaaliperheen päivän luultavasti sisältävänkin. Aivan kuten viihteen, kuten vaikkapa urheilun määrä on mediassa luultavasti tuhatkertaistunut, samalla tavalla myös tieteellisten tutkimusten määrä on kasvanut rajusti. Ikään kuin tieteellisten tutkimusten määrä olisi arvo sinänsä.

 

Tieteen tekemisen tienhaara - mitä vai miksi

 

Tieteen viihteellistymisen vuoksi ollaan siirrytty deskriptiiviseen tutkimukseen joka vastaan kysymykseen ”mitä” sen sijaan että se vastaisi kysymykseen ”miksi”. Vastaus kysymykseen ”miksi” on kuitenkin juuri todellisen tieteentekemisen päätehtävä. Suomessa ja ilmeisesti muuallakin maailmalla on talouskurimuksen vuosina (eteenkin vuodesta 2008 lähtien) lisääntynyt valtavasti sellaisen taloustieteellisen tutkimuksen määrä joka kertoo mitä on tapahtunut. Vähän on tutkimuksia jotka olisivat vastanneet kysymykseen miksi näin on tapahtunut. Niinpä meille ei ole annettu myöskään välineitä joilla ratkaista taloudellisia ongelmiamme. Jos tiede menettää yhteiskunnassa tämän miksi-roolinsa olemme todella pulassa. Myös kirkko on menettänyt tämän roolinsa. Ja viihde ei sitä tule missään tapauksessa meille kertomaan.

Tämä tieteen koneisto luotiin sodanjälkeisessä Suomessa ja varsinaisesti vasta nyt se rasvattu täyteen iskuunsa. Tuotamme vuosittain noin 1 600 tohtoria ja kymmeniä tuhansia maistereita ja muita ”asiantuntijoita”. Eräät arvioissa esitetään jo että 60-65% maan työikäisestä väestöstä olisi monien alojen ”asiantuntijoita” ja vain noin 25% olisi tuottavan tuotannollisen työn tekijöitä. Koneisto tuottaa sitä mihin se on kehitetty ja sitä palkitaan siitä miten paljon se tuottaa näitä ”asiantuntijoita”. Jos kerran keisari haluaa näin paljon tohtoreita ja maistereita niin keisari saakoon mitä pyytää. Meiltä on jo kauan aikaa sitten kadonnut ajatus siitä mitä nämä kaikki koulutetut tulevat tulevaisuudessa oikein tekemään. Vähitellen tämä on johtanut rapautumiseen perusarvoista.

Lopulta on tultu siihen surulliseen tilanteeseen että monesta tieteellisestä tutkimuksesta puuttuu arviointikykyä. Ei arvioida niitä tekijöitä jotka johtivat tutkimuksen lopputulokseen - ”miksi” tulos muodostui tietynlaiseksi. Niinpä tyydytään tekemään erityyppisiä ”selvityksiä” jotka ovat deskriptiivisiä kuten vaikkapa ”tavallisen perheen arkipäivä”. 1980-luvulla suoritettiin väitös aiheesta ”miten ergonomisesti siivotaan vessoja”. Kyseisen väitöskirjan suosio lienee ollut melkoinen kun väitöskirjan painokset (noin 100 kpl) loppuivat nopeasti kesken. Aina on tietysti olemassa myös mahdollisuus että tämän tyyppisistä ”selvityksistä” voisi myös olla yhteiskunnallista hyötyä myöhemmin.

Arviointikyvyn kehittäminen on tieteelle oleellisen tärkeää: miten pääsemme kriisien lävitse. Tätä mm. Socrates aikoinaan pyrki opettamaan. Ja tämä näyttää suuressa määrin puuttuvan suomalaisesta ja eurooppalaisesta yliopistolaitoksesta yleensäkin. Tutkitaan hajanaisesti kaikenlaista. Tutkimus on siis fragmentoitunut. Tämä kaikki viittaa vahvasti siihen että ns. älymystö on pääosin hävinnyt tai lyöty ainakin hajalleen pieniksi erillisiksi ryhmiksi median aiheuttaman diasporan takia. Se lienee kaikilla jo selvää että missään tapauksessa esimerkiksi vakaviin taloudellisiin ja yhteiskunnallisiin haasteisiin ei löydy vastausta areenalta jonne olisi koottu kaikki Suomen parhaimmat näyttelijät, standup koomikot ja naamanvenyttelijät.

 

Lähde:

Tiedeykkönen: Katoaako sivistys ja kuinka käy tieteen, kun viihde jyllää päälle? Keskustelu, jossa olivat mukana professori Kalle Michelsen Lappeenrannan teknillisestä yliopistosta, professori Rene Gothoni Helsingin yliopistosta ja kirjankustantaja Kimmo Pietiläinen Terra Cognitasta. Ohjelman toimittajana oli Sisko Loikkanen.


( Päivitetty: 25.07.2015 13:21 )

 - pelontorjunta


Kommentti

Kirjoittaja

Sähköposti

Kotisivut

Roskapostisuojaus: Paljonko on yksi plus kahdeksan?
(Pakollinen, Vastaa numeroin)



Kommentit

Suomessa on hankala yhdistää tieteenteko ja toimeentulo. Siksi useimmat joutuvat harrastamaan tiedettä ansiotyönsä ohella. Tämä onkin useimmille suositeltava vaihtoehto.

- Pekka Nykänen <pekkajnykanen@gmail.com> - 4.9.2015 12:21
  http://nettipaivakirja5.blogspot.fi/





Kommentoi


©2017 Pelontorjunta - suntuubi.com