Suntuubi-palvelussa käytetään evästeitä. Palvelua käyttämällä hyväksyt evästeiden käytön. Lue lisää. OK
2526272829301
2345678
9101112131415
16171819202122
23242526272829
303112345

RSS

 Miksi evoluutio suosii syvästi uskonnollisia ja murskaa eurooppalaisen sekulaarin liberalismin?
09.05.2016 13:04 | pelontorjunta

Kysymys uskonnosta sinetöi velton, väsyneen, liberaalin ja sekulaarin Euroopan kohtalon. Evoluutio suosii uskonnollisia ryhmiä.

Arkkipiispa Kari Mäkinen sanoi Tv:n Ykkösaamun haastattelussa 9.4.16: ”Meillä täällä on enemmän kuin meille kohtuullisesti kuuluu”. Arkkipiispa tarkoitti tällä Eurooppaa ja tulijoiden oikeutta tulla tänne. Mäkinen toivoo keskustelua asiasta.

Arkkipiispan logiikka ontuu mikä ei ole yllättävää. Euroopan on otettava ihmisiä muualta, koska eurooppalaisilla on liikaa ansaitsematonta mammonaa. Toteutustapa ei ole kuitenkaan syvästi eettinen, koska ensiksikin olisi tehokkaampaa auttaa tulijoita lähtömaassa. Toiseksi (läntinen) Eurooppa on muutenkin melko ylikansoitettu maanosa. Kolmanneksi lähtijöitä tarvittaisiin kotimaassaan enemmän kuin täällä ja neljänneksi eurooppalaisten on opittava tekemään ikävätkin työt itse. Tulevaisuutta olisi nimittäin osattava myös ennakoida.

Käynnissä oleva kiivas maahanmuutto- ja monikulttuurisuuskeskustelu on ollut tähän asti kiinnostava ja täynnä aatteellisia virityksiä. Yhteiskuntakriittisessä keskustelussa puhutaan paljon siitä, että eliitin ja kansan välinen arvojen kuilu on viime vuosina revähtänyt entistä suuremmaksi. Intressien osalta on varmasti näin, mutta esitettyihin arvoihin nähden yhteneväisyys on pelottavan suuri. Länsimaissa moni keskivertokansalainen näkee mielipidejohtajien tapaan vain yksilön omat edut, eikä juuri koskaan ryhmää, kulttuurien kokonaisuuksia ja väestöjä. Osaltaan tähän on vaikuttanut se, että näennäisestä yksilöllisyydestään huolimatta monet kansalaiset ovat mukautujia, ja sosiaalisen eristämisen pelko saa heidät kannattamaan mitä tahansa muotiaatetta. Juuri syvälle juurtunut (juurrutettu) yksilökeskeisyys on estänyt tilanteen radikaalin kärjistymisen konfliktiksi.

Eliitti on jokseenkin 98-99%:sti omaksunut vallitsevan monikulttuurisuusopin joka merkitsee käytännössä esimerkiksi Euroopan väestön vaihtumista etniseltä koostumukseltaan lähes täysin toiseksi seuraavien noin 200-400 vuoden kuluessa. Mutta se että massoja tämä ei pahemmin näytä huolestuttavan on paljon kiinnostavampaa. Huolimatta monista maahanmuuttokriittisistä puolueista jokseenkin jokaisessa Euroopan maassa ne eivät pysty millään tavalla muuttamaan perusasenteita massojen keskuudessa. Massat priorisoivat yksilöllisiä arvoja kollektiivisten kustannuksella.

 

Monikulttuurisuuskritiikki keskittyy lillukan varsiin

 

Monikulttuurisuuskritiikki on monessakin suhteessa jämähtänyt lähtökuoppiinsa ja toistaa hokemia. Niitä ovat mm. seuraavat:

 

- monikulttuurisuuden käytännön toteutus on ristiriidassa tosiasioiden kanssa

- monikulttuurisuus ei vähennä rasismia

- monikulttuurisuus vaarantaa kantaväestön kulttuurin

- kaikilla kulttuureilla on itseisarvo

- monikulttuurisuus ei ratkaise työvoimapulaa

- monikulttuurisuus tuhoaa monimuotoisuuden maailmasta

- monikulttuurisuus rapauttaa yhteiskunnallisen vakauden

 

Väitteet pääsääntöisesti pitävät paikkaansa. Ja niille on perusteensa. Tässä muutama esimerkki.

 

Pentti Linkola:

” Missään asiassa järjetön ja itsetuhoinen ihminen ei niin puhdaspiirteisesti ja yksiselitteisesti kaiva omaa hautaansa kuin pakolaisten vastaanotossa. Ennen kaikkea muuta kansainvälistä yhteistyötä olisi kaikkien valtioiden solmittava sopimus, joka kieltää kuolleen maan väestön uudelleensijoittamisen, joka takaa myös väestön menehtymisen sitä mukaa kun tuottava maa-ala menetetään. ”

 

Eero Paloheimo:

”Minkälaisesta rautalangasta monikulttuurisuuden puolustajille pitää asiat vääntää?

Monikulttuurisuus on hieno asia harmaantuvassa maailmassa, mutta monikulttuurisuuden puolustajat ovat jälkeenjääneitä juntteja. He eivät ymmärrä, että monikulttuurisuus säilyy sukupolvesta toiseen vain sitkeän puolustustaistelun avulla. Maailma on joka tapauksessa kulttuurientropian kynsissä. Entropia on sitä, että kuuma ja kylmä vesi samassa lasissa väljähtyvät haaleiksi. Tämä väljähtyminen näkyy selvästi kaikissa suurkaupungeissa, ne muuttuvat toistensa kaltaisiksi. Se heijastuu koko maailman taiteessa, arkkitehtuurissa, tavoissa, pukeutumisessa, kielessä, ihmisten ulkonäössä, urheiluharrastuksissa, arvoissa, etiikassa ja koirien käyttäytymisessä.

Mutta haitanneeko tuo mittään?

Ei se haittaa, jos rakastaa asioiden muuttumista tylsemmiksi ja yllätyksettömiksi matkustettaessa minne tahansa, jos rakastaa turvaa, tuttuutta, harmautta ja arkipäivää. Sellaiselle ihmiselle monikulttuurisuus on mukavaa ja hän edistää sitä innokkaasti. Hänelle McDonald’s on monikulttuuria. Todellinen, aito rikkaus ja oikeat vaihtoehdot tietysti katoavat tuossa tehosekoittajassa. Ne katoaisivat hitaammin, mikäli panisimme edes vähän hanttiin.”

 

Linkolan ja Paloheimon näkemykset ovat kiinnostavia. Eteenkin kun ne sanovat henkilö joilla on pitkä historia Vihreän liikkeen synnyttämisessä Suomeen. Näkemyksiä voidaan pitää kyynisinä ja olemassa oleviin tosiasioihin nojautuvina. Ja kun ne lausuvat vaikuttajat joilla on biologian ja evoluution koulutus- tai havaintotausta on niillä painoarvoa enemmän kuin jonkin lähiön leijonapaitaisen ”persun” lausumana. Ne nostavat esille kaksi kysymystä joille koko monikulttuurisuusdebatti lopultakin rakentuu: eurooppalainen liberaalin tradition seuraukset ja toisaalta evoluutio. Ja ennen kaikkea – ketkä voittavat ja ketkä häviävät kamppailun.

 

Liberalismin ansa

 

Klassinen liberalismi eroaa arvomaailmaltaan hyvin voimakkaasti modernista vapaamielisyydestä. Klassisen liberalismin perusteeseihin kuuluu ajatus yksilön oikeudesta tavoitella parempaa elämää, mutta ei suoraa oikeutta hyvään elintasoon. Klassiseen liberalismiin sisältyvä ahkeruuden arvostaminen, vapaaehtoinen sopiminen, säästäväisyys ja aktiivisuus nähdään traditionalistisessa näkökulmassa pääosin hyvinä asioina. Yhteiskunnan nopeisiin muutoksiin perustuvat edistysmieliset ideologiat ovat liberalismin ja traditionalismin näkökulmasta yhtä vieraita, vaikkakin syyt niiden vastustamiseen eroavat hieman toisistaan. Edistysmieliset poliittiset liikehdinnät ovat lähes aina elitistisiä, ja ne sisältävät usein sisäänrakennetun asenteen, jonka mukaan hyvä tarkoitus pyhittää keinot. Edistysmielinen näkee maailmassa suuren määrän vääryyksiä, joiden ratkaiseminen on mahdollista vain silloin, jos ongelmia tuottava ”vanha ideologia” saadaan hävitettyä (ja hyvin usein niitä edustavat ihmiset ideologian mukana). Fasismi, kansallissosialismi, kommunismi ja moderni uusvasemmistolaisuus perustuvat kaikki tälle oletukselle. Klassinen liberaali arvostaa riippumattomuutta ja omaa rauhaa, jonka takia radikaalit uudistushankkeet nähdään väistämättä uhkina. Traditionalistinen näkökulma on taas yleensä pessimistinen ja skeptinen, jonka takia edistysmieliset utopiat nähdään ainoastaan kauniisti katettuna polkuna kohti tuhoa.

Nykyajan Suomessa liberalismin yksilöön pohjautuva maailmankuva on yhdistynyt osaksi aikaisempaa vasemmistolaista liikehdintää ja synnyttänyt näiden kahden liikehdinnän osalta sangen mielenkiintoisen yhdistelmän. Tässä modernissa vapaamielisyydessä ihminen mielletään yksilöksi, jolla on tiettyjä tarpeita ja unelmia, mutta pääosin ainoastaan oman viiteryhmänsä kautta. Ihmisten halut ja tarpeet muodostuvat nopeasti oikeuksiksi, joiden mahdollistaminen on ympäröivän yhteiskunnan vastuulla. Ihmisellä nähdään olevan oikeus päättää kasvattaako hän lapsensa yksin tai kumppanin kanssa, haluaako ihminen tehdä töitä vai ei, pitääkö hän yhteyttä vanhempiinsa vai ei ja niin edelleen. Ihmisten henkilökohtaiset tarpeet ovat loukkaamattomia, eikä yhdelläkään instituutiolla ole oikeutta olla asiasta toista mieltä. Oikeistoliberalismiksi voidaan kutsua talousliberaalia ajattelua, joka korostaa yksilöllisyyttä ja raakaa kapitalistista kilpailua kyseisten yksilöiden välillä. Vasemmistoliberalismina voidaan pitää modernia suvaitsevaisuutta ja kulttuurirelativismia, joka keskittää huomionsa yksilön ulkoisiin ominaisuuksiin, kuten esimerkiksi ihonväriin, uskontoon tai sukupuoleen. Perinteisestä näkökulmasta katsottuna molemmat liikehdinnät perustuvat keinotekoisesti luotuun ”yksilöön”, jolle kuuluu automaattisesti sangen suuri joukko oikeuksia ilman mainittavia velvollisuuksia.

 

Evoluutio - luonnonvalinta

 

Luonnonvalinta on evoluutioprosessi, jossa perinnölliset hyödylliset ominaisuudet runsastuvat ja haitalliset harvinaistuvat populaatiossa eri sukupolvien aikana. Luonnonvalinta kohdistuu eliöiden fenotyyppiin eli ilmiasuun. Pitkän ajan kuluessa luonnonvalinnan passiivinen prosessi voi johtaa uusiin adaptaatioihin tai lajiutumiseen.

Luonnonvalinta on kuvattu loogisten väitteiden sarjana, jossa jokainen eliö tuottaa useamman kuin yhden jälkeläisen jolloin populaatioiden koot pyrkivät kasvamaan. Jokainen eliö tarvitsee tietyn määrän resursseja kyetäkseen elämään. Populaatiolle tarjolla olevat resurssit ovat rajallisia.

Populaation yksilöt menestyvät eri tavoin, eli populaatiossa esiintyy menestykseen liittyvää, ainakin osin perinnöllistä variaatiota.

Näistä johtuvat seurauksia on useita. Tietyllä alueella populaatiot voivat kasvaa vain johonkin maksimikokoon asti, jonka useimmiten määrää ympäristön kantokyky. Maksimikoossa populaatioon syntyy enemmän jälkeläisiä kuin mitä se pystyy pitämään yllä, jolloin jotkut yksilöt eivät jää eloon ja lisäänny. Piirteet jotka lisäävät yksilön tuottamaa eloon jäävää jälkeläismäärää suhteessa muihin, lisääntyvät populaatiossa. Luonnonvalinta koostuu siis osista kuten muuntelusta (yksilöillä erilaisia ominaisuuksia), periytyvyydestä (ominaisuudet periytyvät vanhemmilta niiden jälkeläisille, ominaisuuksien periytyvyyden aste eli heritabiliteetti vaihtelee), hyödyllisistä ominaisuuksista, (jotkut ominaisuudet parantavat menestystä tietyssä ympäristössä), lisääntymiskyvystä (jotkut yksilöt lisääntyvät muita paremmin) ja hyödyllisten ominaisuuksien kasaantumisesta (menestystä auttavat ominaisuudet lisääntyvät populaatiossa sukupolvien aikana).

Lajien yksilöt poikkeavat aina hieman toisistaan. Sellaisilla yksilöillä, joilla on selviytymisen kannalta parempia ominaisuuksia, on etulyöntiasema muihin populaation yksilöihin. Ominaisuuksia voivat olla esimerkiksi kyky löytää enemmän ravintoa, kyky paeta saalistajilta, voittaa vihamieliset lajitoverit, tai kyky houkutella lisääntymiskumppaneita (seksuaalivalinta). Heikommin menestyvät yksilöt ja niiden ominaisuudet karsiutuvat ajan myötä populaatiosta. Kelpoisuudeltaan parempien yksilöiden kantamat alleelit siirtyvät lisääntymisen seurauksena näiden yksilöiden jälkeläisille, ja siten yleistyvät populaation geenivarastossa. Näin hyödylliset ominaisuudet yleistyvät pitkän ajan kuluessa populaatiossa. Luonnonvalinnan kautta populaatio sopeutuu ympäristöönsä mahdollisimman hyvin. Luonnonvalinnalla saati evoluutiolla ei kuitenkaan ole mitään päämäärää: Yksilön elinaikanaan hankkimat ominaisuudet eivät kuitenkaan periydy jälkeläisille, kuten 1800-luvun lamarckistit uskoivat. Kuitenkin populaatioissa tai pienemmissä ryhmissä opitut hyödylliset piirteet, kuten esimerkiksi kokemuksen kartuttama metsästystaito, voivat siirtyä sukupolvesta toiseen kulttuurievoluution kautta. Ympäristöllä on myös suoraa vaikutusta perimään epigeneettisen periytymisen kautta.

 

Jokerikortti jonka pelurit ovat unohtaneet - uskonto

 

Monikuluttuurisuus- ja maahanmuuttokeskustelussa silpiinpistävä piirre on se että sitä rajusti kritisoivat itse näyttävät olevan henkisesti alakynnessä ja välttävät nostamasta esille uskonnollisia teemoja liiaksi koska mitä ilmeisemmin ovan siinä heikoilla. Tässä suhteessa esim. islamilla näyttää olevan eräänlainen henkinen yliote. Sen ei tarvitse vältellä uskonnosta puhumista.  Eräät kovimmat maahanmuuttokriitikot meillä ja muualla ovat ateisteja, homoja, molempia tai muuten vain kriittisiä kaikille uskonnoille, mukaanlukien kristinusko. Sen sijaan voimakkaamman uskonnollisen identiteetin ihmiset eivät niinkään ole asiasta huolestuneita ja hysteerisiä. Miksi heidän ylipäätänsä pitäisi olla innokkaasti kannattamassa monikulttuurisuuskriittistä ateistia ja homoa joka kuitenkin samaistaa islamin ja kristinuskon molemmat pahoiksi ja julistaa mahtipontisesti että "Jumala ei ole suuri" (ei ole mikään rohkeuden mallimerkki olla nykyisin ateisti länsimaissa, pikemminkin sellaisella asenteella on valtavirtamedian tuki takanaan)? Miksi syvästi uskovaisen pitäisi edes teeskennellä ylistävänsä arvoliberalismia jonka tulokset sotivat monissa kohdin hänen omaa vakaumustaan vastaan?

 Muutamia vuosia sitten kaksi kulttuurievoluutioita ja eteenkin uskontoa globaalina ilmiönä tarkastelleet tutkijat, kanadalainen Eric Kaufmann ja saksalainen Michael Blume kohahduttivat tiedemaailmaa toisistaan riippumattomilla tutkimuksilla jotka osoittivat varsin vakuuttavasti demograafisiin tuloksiin perustuen suuret, jopa häkellyttävän suuret erot syntyvyydessä uskonnollisten ihmisten ja maallistuneiden välillä. Blumen kirja ”Religion und Demografie. Warum es ohne Glauben an Kindern mangelt" jatkaa asian havainnointia. Kirjan nimi kertoo oleellisen: suurin syy länsimaiden matalassa syntyvyydessä on sekularismi, ei suinkaan yhteiskunnalliset muutokset tai vaikkapa sosiaalipolitiikka.

Eric Kaufmann on tutkinut vastaavia tilastoja mm. USA:n, Israelin, Ranskan ja muslimimaiden sisällä. Tulokset ovat samat kuin Blumella. Mitä maallistuneempia ihmiset ovat sitä vähemmän heille syntyy lapsia. Mitä uskonnollisempia sitä enemmän lapsia. Kaufmann havaitsi Israelissa mm. sen että ateisteiksi tulleiden juutalaisten keskuudessa naisille syntyi tuskin enempää kuin 1 lapsi kun muulla väestöllä lukema oli hieman yli 2. Mutta hätkähdyttävin tieto löytyi ortodoksijuutalaisista joilla lapsilukema lähenteli 7:ää.

Kaufmann esitelmöi taannoin Australiassa tutkimustuloksistaan. Hän noisti esille mm. sen kuinka Israelin valtion perustaja David Ben-Gurion pohti aikoinaan mitä tehdä ”vanhakantaiselle pienelle ortodoksijuutalaisväestöllä” mutta arveli ”ajan hoitavan tuon kysymyksen pois päiväjärjestyksestä”. Ben-Gurion ei voinut käsittää miten tämä vähälukuinen joukko ortodoksijuutalaisia ennen pitkää tulisi muuttamaan koko Israelin tulevaisuutta radikaalilla tavalla. Siirtolaistulva toisen maailmansodan jälkeisinä vuosina Euroopasta Palestiinaan peitti sen tosiasian että ortodoksi juutalaisten ja maallistuneemmaksi vuosien mittaan käyvän juutalaisen kantaväestön demografinen kuilu repeäisi myöhemmin hyvin suureksi. Jo vuonna 1990 ortodoksijuutalaisten määrä oli noussut 5%:iin Israelin väestöstä. Vuonna 2028 arvioidaan heidän osuutensa nousevan jo yli 20%:iin. Vastaava ilmiö on havaittu USA:n Amishi-,Mennoniitti- ja Hutteriittiryhmissä sekä mormooneissa. Nämä populaatiot ovat kaksinkertaistuneet noin 20-25 vuoden aikana.

Ja samanlaiset ilmiöt havaitaan kaikkialla maailmassa. Päinvastoin kuin yleensä kuvitellaan erittäin voimakkaan uskonnollisen identiteetin enklaavit eivät lisäänny käännytystyön vaan perheen kautta oli kyse sitten Israelista, Ranskasta, jostain muslimimaasta, USA:sta tai Pohjois-Suomesta. Ja kaikissa maissa havaitaan aina sama vastakkainen ilmiö: mitä maallistuneempi ihminen sitä vähemmän jälkeläisiä (1.2-1.6 lasta synnytysikäistä naista kohden). Vähiten syntyy ateisteille, yleensä keskimäärin noin yksi lapsi (USA:n tutkimuksissa vain 0.85).

 

Evoluutio suosii syvästi uskonnollisia ihmisiä ja hylkii ateisteja

 

On suuri ironia havaita että evoluutio jonka uskottiin olevan ”lopullinen kuolinisku” uskonnoille ja avaavan tien uskonnottoman ja tieteellisen maailmankuvan aikakauteen osoittautuukin itse olevan syvästi uskonnollisten kulttuurienklaavien suosija. Mihinkään muuhun johtopäätökseen tutkimustuloksista ei voida päätyä. Todistusaineisto on niin massiivista että se kumoaa vanhan vasemmistoliberaalin kehitysteorian selitysmallin jossa aineellinen elintaso johtaa lopulta vääjäämättä siihen että lopulta kaikki säännöstelevät syntyvyyttä ja uskonnosta on luovuttu. Pikemminkin haluttomuus lisääntyä on eräs varmoja merkkejä siitä että ihminen on myös menettänyt uskonnollisen identiteettinsä pelatkoon hän sitten millaista mediapeliä omalla ns. uskonnollisuudellaan. Hedelmistään, tai tässä tapauksessa hedelmien puutteesta puu tunnetaan.

On totta kuten Kaufmann ja Blumekin ovat todenneet että sekularismia ruokkii modernisaatio. Mutta heidän mukaansa tietty joukko on lähes täysin immuuni sen vaikutukselle. Sekularismi lisääntyy sen sijaan kiistatta ”maltillisten” vanhojen uskontokuntien sisällä. Missä tahansa länsimaissa huomataan ilmiö jossa vanhat kirkkokunnat menettävät jäseniään (suurelta osin siksi että niihin syntyy vähän uusia kastettavia lapsia). Samalla havaitaan kiinnostavia ilmiöitä. Kun vanhan kaupungin ”valkoisissa kaupunginosissa” sunnuntaisin harva kävelee komeaan kirkkoon niin viereisissä kaupunginosissa maahanmuuttajien asuinsijoilla parhaisiinsa pukeutuneet usein tummaihoiset siirtolaiset jälkeläisineen saapuvat runsaslukuisina jumalanpalveluksiin. Kuva veltosta ja väsähtäneestä lännestä toisaalla ja viriilistä etelästä toisaalla.

Muslimien keskuudessa on samanlaisia ilmiöitä. Jo pitkään maassa asuneet joskus 1950- ja 1960-luvulla Eurooppaan saapuneet vanhan polven muslimit ovat maallistuneita ja suuri osa luopunut uskonnon harjoittamisesta. Sen sijaan äskettäin maahan saapuneet muslimit ovat huomattavasti sitoutuneempia omaan uskontoonsa. Ne joilla identiteetti on vahvin myös lisääntyvät 2-3 kertaa nopeammin kuin eurooppalaiselle matalan syntyvyyden tasolle menneet maallistuneemmat muslimit. Äiti käytti aikoinaan minihametta mutta pojat ja tyttäret kuuntelevat tietokoneestaan imaamin opetusta Koraanista.

Meillä on yleensä liian lineaarinen maailmankuva. Laskemme ja vertaamme väestöryhmien, esim muslimien ja kristittyjen demografisia lukemia keskenään ja teemme liian hätiköityjä johtopäätöksiä. Tosiasiassa viime vuosina muslimimaissa syntyvyys on pudonnut huomattavasti nopeammin kuin missään muualla (latinalaisen Amerikan katolisen väestön lisäksi). Sen sijaan unohdamme ryhmien sisällä ilmenevät suuret erot. Kuten Israelin ja USA:n (tai Suomen) esimerkit osoittavat uskonnollinen identiteetti tai sen puuttuminen on suurin yksittäinen tekijä joka sanelee populaation lisääntymishalun, väestöryhmien sisällä. On varmasti muitakin, kuten myös Darwinin aikoinaan mainitsemat patriotismi, heimoidentiteetti. Aika reaalisosialismin romahtamisen ja globalisaatiovaiheen kiihtymisen jälkeen on kuitenkin nostanut uskonnon ehdottomasti suurimmaksi tekijäksi. Poliittisesti tämä on järisyttävä asia. Poliitikko joka keskittyy ainoastaan tulonmuodostuskysymyksiin tulee jatkossa olemaan heikoilla.

Asian voi kiteyttää vaikkapa näin. Amishi-yhteisöön kuului vuonna 1900 noin 5000 henkeä. Viime vuonna siihen kuului noin 250 000. Lisääntyminen on ollut lähes yksinomaan populaation sisältä tapahtunutta. Sen sijaan samojen paikkakuntien 5 000 ateistin määrä romahtaisi ilman "siirtolaisuutta " samalla aikajaksolla noin 1000 henkeen jotka lähes kaikki olisivat lisäksi vanhuksia. Seuraavan sadan vuoden sisällä tuo populaatio haihtuisi lähes olemattomaksi. 

Voimakas uskonnollinen kokemus ja sen kasvaminen lujaksi identiteetiksi, kuuluminen samanmielisten joukkoon ja siltä kautta tuleva tuki muuttaa perusteellisesti tällaisen ihmisen maailmankuvan. Nämä ihmiset tulevat sellaisen vaikutuksen piiriin joka suosii ja rohkaisee hedelmällisyyteen. Tällainen enklaavi vaalii traditiota ja vahvistaa näin identiteettiä. Vaikka suorat tieteelliset näytöt käyttäytymismallista puuttuvat on selvästi havaittava vahva korrelaatio voimakkaan uskonnollisuuden ja hedelmällisyyden välillä aivan kuten "luontoäiti" itse suosisi ja rohkaisisi tätä. Ei ihme että esim. kristillisessä traditiossa sekä Raamatussa seurakunnasta käytetään termejä kuten "Saara-äiti" tai "Kristuksen morsian" tai kuinka raskaana olevasta naisesta käytetään termiä: "olla siunatussa tilassa".

 

”Tasa-arvo olkoon jumalasi ja rangaistuksesi ”

 

Tämä tuleva aikakausi ei tule olemaan sekulaarin arvoliberalismin ja kaikkein vähiten Dawkinsin kaltaisten toivotonta ideologista kamppailua uskontoa vastaan käyvien ateisti-ikonien. Tiedemiehinä heidän olisi luullut tajunneen asian ytimen paremmin. Luonnonvalinta suosii niitä joilla on hyvin voimakas uskonnollinen identiteetti. Se eliminoi ne joilla se on heikko tai varsinkin ne joilla sitä ei ole ollenkaan.

Imre Kertész lausui taannoin:

”Eurooppa tulee pian tuhoutumaan, ja syynä tähän on liberalismi, joka on osoittautunut lapselliseksi ja itsetuhoiseksi. ”

Kertész on varmaan siinä mielessä oikeassa että se Eurooppa jonka SEKULAARIT EUROOPPALAISET tunnistivat vielä äsken tulee varmuudella tuhoutumaan. Hän ei kuitenkaan tajunnut asian perimmäistä ydintä. Demografiset tosiasiat ovat yhä useamman tiedossa. Tältä maahanmuuttokriittisten jatkuvalta jankutukselta puuttuu kuitenkin se kaikkein uskottavin ulottuvuus jota he eivät käsitä. Eurooppa ”tuhoutuu” koska se maallistui ja maallistettiin. Eikä sille maallistunut Eurooppa voi yhtikäs mitään. Ne jotka eivät lisäänny tullaan pyyhkäisemään pois. Ne joilla ei ole voimakasta uskonnollista identiteettiä eivät lisäänny vaan vähenevät. Evoluutio suosii voimakkaasti uskonnollisia kulttuurienklaaveja vaikka niille kuinka nyrpisteltäisiin neniä, nosteltaisiin keskisormea ja heristettäisiin nyrkkiä. Arvoliberaalit saivat mitä tilasivat: ”Tasa-arvo olkoon jumalasi ja rangaistuksesi ”.

 


( Päivitetty: 09.05.2016 18:24 )

 - pelontorjunta


Kommentti

Kirjoittaja

Sähköposti

Kotisivut

Roskapostisuojaus: Paljonko on seitsemän plus kaksi?
(Pakollinen, Vastaa numeroin)



Kommentit

Korjaus vielä edelliseen.
Kulttuurientropialla voi mitata kulttuurin kehittymistä mutta niin, että suuri arvo on kielteinen piirre. Se on tehottomuutta.

- Erkki Laitila <erkki.laitila@metayliopisto.fi> - 25.4.2017 14:17

On kahdenlaista kehitystä. Toisaalta latistavaa samanarvoisuutta ja toisaalta erilaistavaa kehitystä, jolle on moniakin selityksiä: itsekkyys, irtaantumisen tarve, uskonnot jne. Media ja valtio harjoittavat liikaa latistamista, koska eri rodut ovat erilaisia.
Näiden kahden suuntauksen väliin tulisi löytää tasapaino, sillä kumpi tahansa äärilaita johtaa aikanaan räjähdykseen.
Kulttuurientropia tarkoittaa käsitteenä kulttuurin kehittymistä, aivan toisin kuin mitä Paloheimo tuossa kommentissa virheellisesti toteaa. Paloheimo ei varmaan tunne tätä käsitettä, ja entropia yleensä tarkoittaa informaation kasvua systeemissä, ei sen muuttumista samanlaatuiseksi massaksi.

Täällä määritelmä (engl): https://www.valuescentre.com/mapping-values/culture/culture-entropy

- Erkki Laitila <erkki.laitila@metayliopisto.fi> - 25.4.2017 13:44
  http://metayliopisto.fi/blogi-blog-page/

Keskustelua aiheesta täällä:
http://hommaforum.org/index.php/topic,113355.0.html

- aasdsad - 17.5.2016 01:41





Kommentoi


©2017 Pelontorjunta - suntuubi.com