Suntuubi-palvelussa käytetään evästeitä. Palvelua käyttämällä hyväksyt evästeiden käytön. Lue lisää. OK
1234567
891011121314
15161718192021
22232425262728
293012345

RSS

 Vladimir Putinin demonisointi
05.09.2014 18:54 | pelontorjunta

(Venäjän presidentti Putin voitonpäivänä Krimillä toukokuussa 2014)

Kokeneen Suomen idänpolitiikan asiantuntijan ja suurlähettilään, Heikki Talvitien, varoitus kesäkuulta 2014 kannattaisi jokaisen suomalaisen ymmärtää, koska Suomen liittyminen Natoon sisältää erittäin suuria ja kasvavia riskejä:

"Suuressa kriisissä me olisimme ensimmäinen kohde, sitä pitää välttää viimeiseen saakka. Miksi meidän pitäisi olla eteenpäin työnnetty tukikohta, joka pitää eliminoida?"

Tästä samassa vaarasta varoitteli Suomen EY (EU) -jäsenyyden armoton kritisoija tri Keijo Korhonen (entinen ulkoministeri ja YK-suurlähettiläs) jo heti vuoden 1992 alussa käynnistyneen ja aika syvälle kansaa jakaneen integraatiokeskustelun aikana. Korhonen näki jo silloin EY-jäsenyyden ensimmäisenä askeleena siinä kehityksessä jossa hänen mielestään Suomesta tehdään lännen eteen työnnetty tukikohta juuri jälleensyntynyttä uutta Venäjän valtiota vastaan. Korhosen teesit tyrmättiin silloin naurettavina (eihän Suomi ollut eikä kuulemma tulisikaan olemaan Naton jäsenmaa). Mutta Korhosen kuten eräiden muidenkin mielestä EY-jäsenyys ei tulisi jäämään viimeiseksi länsi-integraation osoitukseksi. Historia osoitti että näin myös  kävi. Nyt on Suomen osalta alkamassa se lopullinen vaihe. Maata jolla on yli 1300 kilometriä yhteistä rajaa Venäjän kanssa, ollaan tunkemassa vimmatusti Naton jäseneksi.

Putin läntisen median kuvaamana

Venäjän presidentti Vladimir Putinin räikeä demonisointi ei eroa oleellisesti ensimmäisessä maailmansodassa nähdystä Saksan keisarin tai toisessa maailmansodassa nähdystä Hitlerin taikka Stalinin demonisoinnista.  Vastaavan informaatiosodan demonisoinnin kohteeksi ovat joutuneet lännen valtaliiton muutkin vastustajat 2000-luvulla, kuten Saddam Hussein, Bashar al-Assad, Muammar Gaddafi tai Osama bin Laden. Näin vaikutetaan massojen reaktioihin, jotta haluttu ratkaisu ongelmaan voidaan toteuttaa: Ongelma–Reaktio–Ratkaisu.

Suomessa lännen eliitin omistama ja sen intressejä (NATO-tavoitetta) palveleva propagandakone – hallintoneuvostojen johtamat valtamediat – ovat olleet jo jonkin aikaa yksituumaisesti Venäjää vastaan. Kaikki soraäänet on leimattu ja hiljennetty nopeasti. Tunnetut russofobit ovat Suomessakin julkisuuden valokeilassa.

Informaatiosotaa on käyty jo vuosia mutta nykyisellään se käynnistettiin Venäjän parlamenttivaaleissa 2011 ja sitä voimistettiin edelleen presidentinvaaleissa. Välissä propagandan liekkiä on kohennettu milloin homokysymyksillä, Pussy Rioteilla, Sini Saareloilla, olympia-korruptioilla ja millä tahansa väitteillä, jotka ovat palvelleet Venäjän ja varsinkin sen valtiojohdon demonisointia. Putinia kannattaa yli 80 % venäläisistä, mutta syitä hänen varsin korkeaan ja melkoiselta osiin myös aika todentuntuiseen aitoon kannatukseen ei ole meidän mediassamme pohdittu.

Samaan aikaan Venäjän turvallisuuspalvelu FSB on torjunut tiukasti maataan vastaan lietsottuja värivallankumous-yrityksiä. Ulkomailta käsin rahoitettujen kansalaisjärjestöjen (NGO) toiminnan rajoittaminen vuonna 2012 tuotti nopeasti tuloksia ja mm. USAID:n vetäytyminen esti poliittista epävakautusta onnistumasta. Tämä epäonnistuminen sai lännen eliitin sotilaallisille takajaloilleen Venäjää vastaan.  

Valtioterroria, provokaatioita, väitöksiä, syyllistämistä, vaikenemista ja loputtomasti Venäjän-vastaista propagandaa. Näin voidaan tiivistää liekkiinsä lietsottu informaatiosota samalla kun Yhdysvaltain korkein sotilasjohto kertoo suunnittelevansa sotilaallisia toimia Venäjää vastaan. Käynnissä on näin ollen erittäin vaarallinen trendiä, jonka toimet ovat olleet kaukana kylmästä sodasta – kaikki viittaa sotilaallisen konfiktin käynnistämiseen, joka palvelee lännen (=USA:n) taloudellisia ja sotilaallisia hegemoniatavoitteita.  

USA:n ja NATO:n sotilaallinen invaasio Venäjää vastaan

Yhdysvaltain asevoimien komentaja kenraali Martin Dempsey kertoi 26.7. 2014 Pentagonin harkitsevan sotilaallisia vastauksia "Venäjän toimiin Ukrainassa". Hän kertoi suunnittelupöydälle nousseen sotilaallisia toimia, joita ei ole pidetty operaatiosuunnittelussa 20 vuoteen, koskien mm. tietoliikennettä ja meriyhteyksiä.

Kenraali Dempsey syytti Pentagonin sotaisista suunnitelmista Putinia ja väitti hänen tavoittelevan "Neuvostoliiton mahtia". Dempsey syytti Putinia siitä, että hän eskaloisi tapahtumia ja lietsoisi nationalismia, joka saattaa levitä koko Eurooppaan. Kenraali kertoi lännen sotaisista suunnitelmista globalistien Aspen Instituutissa.

Dempseyn sanoja ovat säestäneet todisteettomat USA:n valtionhallinnon syytökset ja väitökset kohti Venäjää mm. "vastuusta lennon MH17 alasampumisessa" ja "Venäjän tykistöiskuista kohti Ukrainaa" tai "raskaiden asejärjestelmien toimittamisesta Donetskin ja Luhanskin aluejoukoille". Millekään näistä länsimedian päivittäin toistamista syytöksistä ei ole esitetty todistemateriaalia ja kaikki mitä julkisuuteen on esitetty, on viitannut juuri päinvastaiseen todellisuuteen.

Käynnissä onkin lännen toimesta psykologisen sodankäynnin varsinaisia sotatoimia edeltävä aggression vaihe: sotapropaganda.

Lännen sotakoneen agressiiviset suunnitelmat vahvisti 24.7. Yhdysvaltain Euroopan asevoimien komentaja ja lukuisia Venäjän-vastaisia väitteitä pitkin kevättä ja kesää viljellyt kenraali Philip Breedlove. Hänen mukaansa nyt olisi aika varastoida Puolaan tarpeeksi aseita, ammuksia ja muuta varustusta, jotta suuret asevoimat voidaan keskittää Venäjää vastaan. Suuret sotavalmistelut ovat nousemassa pöydälle syyskuussa järjestettävässä NATO-kokouksessa.

USA:n suunnitelmissa on keskittää suuret sotavoimat useisiin Puolan tukikohtiin ja päätukikohdaksi suunnitellaan Stettinin alueella sijaitsevaa monikansallisten joukkojen tukikohtaa – NATO:n operaatioesikuntaa ja voimakeskittymää.  Kyse on siis eräänlaisesta uudesta "Sudenpesästä", jollainen perustettiin Puolaan Saksan toimesta operaatio Barbarossaa varten 1941.

NATO on aloittanut Itämeren ja Mustanmeren laivastokeskitykset sekä vahvistanut pitkin kevättä ja kesää 2014 Itä-Euroopan ilmavoimiaan. Tiedustelua on lisätty ja AWACS-koneet lentävät jo Venäjän rajoilla. Myös sotilasyksiköiden keskitykset Baltiaan ja Puolaan on aloitettu ja sotajoukkojen harjoitusohjelmia on jatkuvasti lisätty.

Näin toimitaan ennen sotilaallista hyökkäystä ja Venäjän kenraalit luonnollisesti alkavat samalla valmistautua lännen salamahyökkäysten torjuntaan.

Tämä tarkoittaisikin käytännössä kolmatta maailmansotaa, koska lännen valtaliiton hyökkäys Venäjälle olisi hyökkäys CSTO-sotilasliittoa vastaan, joka aktivoisi myös SCO- ja BRICS-liittolaisten vastatoimet. Ottaen huomioon nykyisen maailman turvallisuuspoliittisen rakenteen, samalla sekunnilla kun/jos länsijoukot avaavat tulen venäläisiä vastaan ainakin 60 maata on heti mukana tuhoisassa maailmansodassa.

Silloin ratkaisevat geopoliittiset välttämättömyydet, kuten suurlähettiläs Talvitie osuvasti varoitti. Suomen asema Itämeren ja Murmanskin laivaston läheisyydessä sekä Pietarin naapurissa antaa vahvan ja kolminkertaisen syyn Venäjän kenraaleille suorittaa tarvittaessa välitön Suomen uhan eliminointi kansallisessa vaaratilanteessa. Se tarkoittaa voimakkaita ennaltaehkäiseviä iskuja.

Tämä on huolestuttava tosiasia, mutta ymmärrettävä, jos menemme Venäjän saappaisiin ja huomioimme sen elintärkeät intressit ja sen strategiset lainalaisuudet. Ja juuri siksi Suomi ei saa missään tilanteessa muodostaa uhkaa sotilaallisesti ylivoimaiselle Venäjälle, jonka se tekisi mm. sotilasliitto NATO:n jäsenmaana tai länsijoukkojen kauttakulkumaana. Mikään salainen NATO-sopimus ei ole nyt turvaksi vaan uhkaksi.

Kun media luopui henkisestä puolueettomuudesta


 

Sampo Ahto:

"Pienen maan kansalaisena olen luonnollisesti varpaillani suuren naapurin vierellä, oli se sitten kuka tahansa. Mutta Yhdysvallat on varsinaisesti se, jota pelkään. Maa on tosin tuhansien kilometrien päässä, mutta maailmanlaajuisine pyrkimyksineen sen kohtaa yleensä kaikkialta, missä on levotonta. Maailman kypsyttämiselle demokratiaan ei näy loppua. "

 

Parhaan suojan oikeassakin sodassa tarjoaisi meille suomalaisille tietenkin se, että onnistuisimme pysyttelemän riitapukareista erossa. Mutta sama pätee myös nyt käynnissä olevaan propagandasotaan. Mahdollisimman tasapuolinen tiedonvälitys olisi perusedellytys sille, että viileän harkintakykyisesti osaisimme välttää propagandakranaattien iskemiä. Tällaiseen tiedonvälitykseen valtamediamme ei valitettavasti kykene eikä kai halua sellaista yrittääkään. Kun johtavat poliitikkomme jo aikapäiviä sitten ovat julistaneet luopuneensa henkisestä puolueettomuudesta niin sanotun läntisen arvoyhteisön hyväksi, media on ollut samalla linjalla. Seuraukset näkyvät. Meille jaettava tieto on etupäässä sen näkemyksen välittämistä, mikä on vallalla ”lännessä”. Siitä suunnasta tulevat kranaatit siis lähinnä osuvat meihin. Neutraalin tiedonvälityksen antama suoja puuttuu päämme päältä. Toki tietoja voisi hankkia itsekin, mutta siihen tarvitaan aikaa, kielitaitoa ja kokemusta.

Hyväksi osoittautunut keino propagandassa on sitten antiikin päivien ollut vastustajien johtajien demonisointi ja arvostelun keskittäminen heihin. Tuoreimmalta ajalta ovat varmaan muistissa vielä tapaukset Saddam Hussein tai Gaddafi, joihin keskitettiin sanallisen sodan todellinen rumputuli. Tulos oli erinomainen, ja harva kai vieläkään kykenee näkemään kyseisissä herroissa mitään myönteistä. Sen sijaan vaikkapa Brunein sulttaanista emme tiedä juuri mitään, vaikka hänen käskystään Bruneissa vastikään otettiin rangaistuksina käyttöön kivittäminen kuoliaaksi ja jäsenten katkominen. Miksi puhua pahaa miehestä, jolla on myötämieltä ja öljyä lännelle?

Ukrainan kriisissä päädemoniksi on otettu Vladimir Putin. Meilläkin on kyselty, kuka pysäyttäisi Putinin, ja vähintäänkin rivien välissä on vihjailtu, että miehellä saattaa olla pahoja suunnitelmia myös Suomen suhteen. Muualla on käytetty vielä rajumpaa kieltä, mistä meillä ei ole kehdattu edes puhua. Voisi kai muuten herätä epäilys, etteivät Ukrainan ”demokraatitkaan” taida olla pelkkiä pulmusia. Niinpä enkelinkasvoinen Julia Tymošenko sanoi Putinin suunnittelevan hyökkäystä länteen ja Länsi-Euroopan hävittämistä. Rouva ilmoitti haluavansa henkilökohtaisesti ampua luodin Putinin päähän ja toivoi lännen käyttävän ydinasetta Venäjää vastaan. Tietysti hän luonnehti Putinia myös fasistiksi. Mussolinin opeilla tuntuukin menevän nykyään hyvin, sillä fasisteja ovat kuulemma myös Tymošenko itse ja hänen leirinsä, jos Moskovan vastapropagandaa olisi uskominen.

Mitä Ukrainassa todella tapahtui ja tapahtuu?

Yksityiskohtiin menemättä suuri yleistilanne idässä on seuraava: Neuvostoliiton luhistumista
seurasi venäläisjoukkojen vetäytyminen itään suurin piirtein vuoden 1918 Brest-Litovskin rauhan rajalle. Venäläisten lähtöä edesauttoi tietenkin se, että enemmistö luovutettujen alueiden väestöstä sydämestään toivoi sitä.

Sitä seurasi Yhdysvaltojen tulo perässä. Varsovan liiton lakkauttaminen ei tuonut tullessaan Naton lakkauttamista, vaan vastoin annettuja lupauksia läntisen sotilasliiton itäraja oli kohta runsaan sadan kilometrin päässä Pietarista. Moskovan näkökulmasta katsoen Yhdysvallat saartoi Venäjää yhtä perusteellisemmin, ja erilaisia värillisiksi tai kukkaisvallankumouksiksi kutsuttu ja vallansiirtoja tukemalla Washington pyrki entisellä innollaan tekemään maailmaa ”kypsäksi demokratialle”. Tämä tarkoittaa Yhdysvaltoja hallitsevan pienen piirin maailmanherruutta.

Tapahtumat Ukrainassa saivat lopulta Putinin käymään vastahyökkäykseen. Korruptoitunut ja kansallisesti jakautunut maa ei ole historiallisista ja strategisista syistä Venäjälle ja venäläisille mikä tahansa paikka, mutta nyt sekin oli liukumassa lännen tukemien vallankaappaajien avulla vastapuolen leiriin. Jotain Putinin oli pakko tehdä, kun vaihtoehtona häämötti katastrofi, joka venäläisten silmissä olisi ollut vailla vertaa.

Nopea vastaisku Krimillä onnistui hyvin, ja tällä kertaa olivat venäläiset niitä, joiden puolella asukkaiden enemmistö oli. Aikoinaanhan kansallisen itsemääräämisoikeuden periaate oli julistettu pyhäksi periaatteeksi, vaikka todellisuudessa siitä ei ole koskaan suuremmin välitetty. Nyt siitä välittivät vain venäläiset, koska se sopi heille. Läntisessä arvoyhteisössä siitä ei nyt puhuttu mitään, mutta eihän asia tunnu muutenkaan kuuluvan esimerkiksi Euroopan unionin asialistalle. Toukuussa 2014 tilanne oli käynyt yhä hallitsemattomammaksi. Venäläiset ja toiselta puolen amerikkalaiset vasalleineen tekivät tietenkin kulissien takana kaiken mahdollisen omaa asiaansa edistääkseen, mutta kiihtyneet ja kiihdytetyt ukrainalaiset eivät olleet niin vain hillittävissä.

Ukrainan sodan jälkimmäinen vaihe muodostui vieläkin brutaalimmaksi alkaen Kiovan uusliberaalisten ja uusfasistisen hallinnon sotilaallisella hyökkäyksellä Ukrainan itäosan venäläiskielistä ja venäläismielistä osaa vastaan. Tuloksena mittava humanitäärinen katastrofi. Sotilaallisesti Kiovan joukkojen hyökkäys päättyi tappioon kapinallisten venäläismielisten paremmin motivoituneiden joukkojen lyötyä hyökkääjä ja aiheuttaen niille monin paikoin kovat tappiot. Elokuun lopulla 2014 oli eräillä rintamaosuuksilla Kiovan joukkojen taistelumoraali romahtanut ja karkuruus valtavaa. Samaan aikaan hallitus Kiovassa hajosi ja Ukrainan talous näyttää olevan romahdustilassa. Uudet vaalit on määrä käydä lokakuussa tilanteessa jossa merkittävä osa maata ei edes tule osallistumaan koko vaaleihin. Kiovassa kamppailu on siirtynyt uusliberaalien ja uusfasistien väliseksi.

Pandoran lippaasta ulos päästetyt henget eivät tunnetusti mene helpolla takaisin lippaaseensa. Helsingin Sanomain pääkirjoituksessa 3. toukokuuta saatiin sitten lukea jotain sellaista kuten :

”Venäjän valtiollinen televisio ei edes pyri totuudellisuuteen. Televisiota hallitsevat propaganda, leimaaminen, hysterian lietsominen ja uhkakuvien rakentelu.”

Joiltakin osin Helsingin Sanomat saattoi olla jopa oikeassa. Mutta samaa se harrastaa itsekin, tosin vastakkaisessa hengessä. Puhumattakaan lännen propagandakoneistosta. Kotoinen media näyttää Ukrainan sodassa ottaneet aika kritiikittömän kannan Kiovan hallituksen ja Washingtonin ”tiedonvälitykseen” myöhemminkin.

”Tää on viimeinen taisto”

Johdattelevissa kyselyissä on suomalaisilta viime aikoina kyselty useamman kerran, pelätäänkö täällä Venäjää. Pienen maan kansalaisina saamme luonnollisesti olla varpaillamme suuren naapurin vierellä, oli se sitten kuka tahansa. Mutta Yhdysvallat on varsinaisesti se, jota on tällä hetkellä syytä eniten pelätä. Tällainen tulos saatiin myös viime vuonna tehdystä kansainvälisestä tutkimuksesta jonka mukaan maailman väestöstä eniten oli niitä joiden mielestä USA on suurin uhka maailman rauhalle.  USA on tosin tuhansien kilometrien päässä, mutta maailmanlaajuisine pyrkimyksineen sen kohtaa yleensä kaikkialta, missä on levotonta. Maailman kypsyttämiselle demokratiaan pommeilla, lennokeilla ja risteilyohjuksilla ei näy loppua. Tuloksena tästä on ollut useimmiten vain katastrofeja kuten esim. Irakissa äärimmäisen väkivaltaisen ISIS:n nousu osoittaa.

Tietämättömillä tämä USA:n politiikan sekopäisyys on käsittämätöntä. Mutta tämän kaiken voi käsittää paremmin jos miettii asiaa Washingtonin uuskonservatiivisesta perspektiivistä. Amerikkalaisten ulkopoliittisten oppien ytimessä on lähes messiaaninen oppi jonka mukaan maailmasta on tehtävä Amerikan mukainen kuva. On työnnettävä vaikka kurkusta alas oppi ”vapaudesta ja demokratiasta”. Itse USA:ssa demokratialla ei nykyisin mene oikein hyvin. Maan poliittinen elämä koostuu kahdesta valtavilla lobbareiden rahoilla rahoitetusta suuresta puolueesta joiden eteenkin ulkopoliittinen linja ei eroa sanottavimmin toisistaan ellei sitten oleta demokraatti-puolueen olevan ulkopolitiikassa jopa republikaaneja hysteerisemmän ja epätasapainoisemman. Ei ihme että entisen Neuvostoliiton johto näki jopa republikaanipresidentit aavistuksen verran enemmän vakautta tuovina kuin demokraatit joskin Bushin uuskonservatiivisina vuosina tämä näkemys taisi kuolla.

Ehkäpä suurin motiivi amerikkalaisten aggressiivisuuteen johtuu siitä että maan ulkopoliittinen eliitti vaistoaa imperiumin voimien olevan hiipumassa. Maa on korviaan myöten veloissa eikä pysty  nykymenolla maksamaan itse luomaansa globaalia hegemoniaa. Siksi USA:n eliitti taistelee nyt viimeisellä rannalla etupäässä juuri dollarin puolesta jotta se pysyisi johtavana maailmanlaajuisena valuuttana, sellaisena jolla tärkeimmät tuotteet ja raaka-aineet hinnoitellaan. Näin USA maksattaa imperiuminsa sota- ja muut toilailut myös muilla mailla. Samaan aikaan Kiinasta on kehittymässä maailman suurin talous, valtavan ydinasearsenaalin omaavan Venäjän raaka-aine resurssit ovat maailman suurimmat, Intian merkitys kasvaa ja nämä kolme paikallista ydinasemahtia ovat tiivistäneet yhteistyötään Etelä-Amerikan suurvallan Brasilian kanssa ja ovat yhdistäneet tässä verkostoitumisessaan talouskasvuun päässeen Afrikan yhteistyöhön. On syntynyt USA:n globaalin hegemonian kanssa kilpaileva ja vahvistuva uusi voimatekijä nimeltään BRIC (tai BRICS jos siihen lasketaan mukaan myös Etelä-Afrikka). Se käsittää noin 42% maapallon väestöstä ja yhdessä Afrikan kanssa yli 58%.


Vladimir Putin – mies jota ei hämätä

Neuvostoliiton hajoaminen vuonna 1991 johti tilanteeseen jossa imperiumin ydinalue Venäjä joutui lähes kymmeneksi vuodeksi alennustilaan lännen myötämielisen, mutta heikon Boris Jeltsinin aikana. 1990-luku merkitsi ns. ryöstökapitalistien, oligarkien kulta-aikaa. Venäjä vajosi vuosiksi taloudelliseen, sosiaaliseen ja henkiseen alennustilaan. Taloudessa kokeiltiin lännen suosittelemia oppeja ”vapaasta markkinataloudesta” tuhoisin seurauksin.

KGB:n palveluksessa olleen Vladimir Putinin nousu Venäjän presidentiksi 1990-luvun lopussa merkitse käännettä. Putinin toiminta on tähdännyt yhteen tärkeään tavoitteeseen: isänmaan alennustilan päättymiseen sekä turvaamaan Venäjän rajat USA:n johtaman imperiumin tunkeutumista vastaan. Putinilla oli täysi syy nähdä länsi petollisena olihan lännen johtajat luvanneet että Neuvostoliiton lakkauttaminen ei johtaisi Naton laajentumiseen Saksan itäosia lukuunottamatta muualle Itä-Eurooppaan eikä entisiin neuvostotasavaltoihin. Länsi petti Venäjälle annetut lupaukset. Tätä Putin, tiedustelu- ja turvallisuuskoulutuksen saanut patriootti ei tule koskaan unohtamaan.

Venäjän uusi hallitsija on samalla kertaa paitsi pragmaatikko, myös erittäin terävä, analyyttinen, tuntee historian, geopolitiikan sekä sotilaalliset tosiasiat paremmin kuin hänen lopulta aika keskinkertaiset läntiset vastapelurinsa. Ja koska Putinilla on saatavilla Venäjän tunnetusti kovatasoisen tiedustelun ratkaisevan tärkeää materiaalia milloin tahansa tietää hän myös vastapuolensa heikkoudet. Mm. sen millainen paperitiikeri Nato tosiasiassa on. Vastoin yleistä luuloa 2010-luvun Natosta ei ole konventionaalisen sodan käynnin osalta vastusta Venäjälle koska USA:n sotilaallinen voima on sidottu etupäässä Aasiaan ja Lähi-Itään. Ongelmana Natolle on sen mitättömät maavoimien reservit. Euroopan Nato-armeijat ovat kuin pöytälaatikkoyrityksiä joiden uskottavuus varsinkin pitkäkestoista sotaa varten on olematon. Putinilla on myös kädessään pahimman kriisin osalta pelote jonka luulisi laittavan ainakin Euroopan Nato-maat miettimään kahdesti esim. Ukrainaan tunkeutumista: Venäjän tuhannet strategiset ydinaseet.

Myös informaatiosodankäyntiin on Venäjän vahva mies kiinnittänyt huomiota. Hän hallitsee sosiaalisen median, hänellä on tv-uutiskanavat käytössä myös englanninkieliselle maailmalle (kuten RT). Ne ovat kiinnostavalla tavalla paljastaneet täysin oikeutetusti länsimaiden mediapelin, valheet, puolitotuudet ja yleisen mielipiteen manipuloinnin Ukrainan sodassa. Tämä Venäjää lähellä oleva uusi media on pystynyt osoittamaan Kiovan hallituksen joukkojen brutaalit toimet mm. Itä-Ukrainan siviiliväestöä vastaan. Nämä täysin autenttiset ja suurelta osin uskottavat kuvat ja videot ovat vetämässä läntisen valtamedian väitteiltä maton pois alta. Itä-Ukrainaan hyökkää joukkoja joka alkaa pelottavasti muistuttaa Natsi-Saksan väkivaltakoneistoa menetelmineen. Tämäkö on siis se arvoyhteisö jota Nato-maat tukevat. Samoin Kiovan helmikuun 2014 väkivaltaisuudet voitiin myöhemmin osoittaa tapahtuneen ukrainalaisten kansallismielisten äärioikeistolaisten ääriainesten toimesta. Länsi syytti sitä ennen tästä Ukrainan entistä ”vallankumouksella” syrjäytettyä hallintoa. Todellisuuden paljastuttua on lännen media ollut ampumistapauksista hiljaa.

Wikileaks-paljastukset jossa CIA rahoitti Kiovan helmikuun 2014 ”vallankumouksen” ja jossa USA:n ulkopoliittisen johdon on täytynyt tietää millaista joukkoa tähän uuteen Kiovan hallintoon kuului (uusliberalistien lisäksi runsaasti äärioikeistolaisia, uusfasistisia ja natsimielisiä aseellisia ryhmiä). On ilman muuta selvää että Putinin tiedustelukoneisto pystyy aukaisemaan paljon salattua materiaalia joka jättää USA:n ulkopoliittisen johdon maalitauluun. Tämä ei ole edes vaikeaa. USA:n suvereeni hegemonia ennen Putinin kautta teki siitä ylimielisen ja nyt se kostautuu.

Verkko USA:n ympärillä kiristyy

Kukaan ei varmuudella voi tietää mitä Vladimir Putin todella ajattelee ja miten hän aikoo jatkossa toimia. Yksi asia on varma. Hän ei tule koskaan alistumaan miksikään lännen sätkynukeksi ja sylikoiraksi. Putin on patriootti viimeistä päälle ja päättänyt palauttaa Venäjän kunnian. On jokseenkin selvä että Ukrainassa (ja Valko-Venäjässä) on jo raja jonka yli läntistä imperiumia ei tulla päästämään.

Koska Putin on tiedustelu- ja turvallisuuspalvelun mies voimme spekuloida mitä hänellä on takataskussaan. Vihollista ei tarvitse lyödä taistelukentällä mutta sitä voidaan kuluttaa, ahdistaa, väsyttää ja lopulta demoralisoida monin tavoin. Tällä hetkellä Ukraina ei ole USA:n ainoa päänsärky. Jos USA kuvitteli Al Qaedan olleen painajaisista pahin, se erehtyi. Todellinen vertaansa vailla oleva painajainen nousi Lähi-Idässä kesällä 2014 ja sitä kutsutaan nimellä ISIS. Jatkuvaan sotaan kyllästynyt USA:n kotirintama ja presidenttinä melko totaalisesti epäonnistunut Barack Obama joutuvat nyt tilanteeseen jossa USA:n olisi lähdettävä Irakiin ja Syyriaan metsästämään ISIS-järjestön taistelijoita. Karmeampaa tilannetta Obamalle ei olisi luvassa. Samaan aikaan Syyriassa lännen vastustama Al Assadin hallinto (jota Venäjä tukee) näyttää kääntäneen sodan edukseen.

Putinin tapainen viileän analyyttinen ja illuusioista pois kuorittu mies näkee mahdollisuuksia heikentää USA:ta monin tavoin monissa maailman polttopisteessä. Hän tuntee riskit mutta näkee myös mahdollisuudet eikä epäröi käyttää hyväkseen niitä heikentääkseen niitä voimia jotka ovat saartamassa Venäjää. Kuten sodassa pitkälle edennyt armeija on erittäin haavoittuvainen huollon suhteen ja riskissä uupua, niin on myös USA:n globaalin imperiumin osalta. Mitä pitemmälle se on tunkeutunut sitä enemmän se näyttää keräävän vihamiehiä ympärilleen. Ja mitä kovaotteisemmin USA demokratisoi maailmaan sitä rajummaksi kasvaa vastarinta. ISIS edustaa uutta vaihetta taistelussa. Jos USA aikoo sen kukistaa mitä se saa vastaansa kymmenen vuoden kuluttua?

Verkko väsymisen merkkejä osoittavan USA:n ympärillä alkaa kiristyä ja Vladimir Putin tietää sen oikein hyvin. Georgiassa 2008 alkanut menestyksellinen torjuntataistelu USA:n tunkeutumista vastaan jatkuu. Putininin motivaatiot eivät liity ”valloituksiin” sinänsä vaan tietyn suojavyöhykkeen rakentaminen Venäjän lähelle. On täysin selvä asia että niin Ukraina kuin Suomikin eivät missään tapauksessa saa joutua tässä skenaariossa lännen etuvartioasemiksi. Vain sokea ja hullu ei ota tällaisia asioita huomioon.

 


( Päivitetty: 05.09.2014 19:15 )

 - pelontorjunta | Kommentit (4)Kommentoi