Suntuubi-palvelussa käytetään evästeitä. Palvelua käyttämällä hyväksyt evästeiden käytön. Lue lisää. OK
272829303112
3456789
10111213141516
17181920212223
24252627282930

RSS

 Kesä 1944
04.11.2014 14:00 | pelontorjunta

Kuva. Vangiksi jääneitä puna-armeijan sotilaita kesällä 1944 Karjalan Kannaksella ja Laatokan pohjoispuolella. Puna-armeijan asevelvollisista nuorimmat v. 1927 ja vanhimmat v. 1891 syntyneitä.

 

II maailmansodan jälkeen ja erityisesti ns. suomettumisen kautena pyrittiin suomalaisiin iskostamaan käsitys siitä että Neuvostoliiton tavoitteena kesällä 1944 oli ”Suomen irrottaminen sodasta”. Myöhempi tutkimus ja eteenkin neuvostoliittolaiset arkistopaljastukset kertovat jostain aivan muista tavoitteista vaikka Stalin lupasikin länsivalloille Teheranissa ”säilyttää Suomen itsenäisyyden” (hän rikkoi lupauksensa monien Itä-Euroopan maiden osalta). Neuvostoliiton tarkoituksena oli tehdä erittäin voimakkaalla ilmavoimien tukemalla hyökkäyksellä suomalaisten Karjalan Kannaksella olevat joukot toimintakyvyttömäksi 5-7 päivää hyökkäyksen alkamisesta, siis 15. - 17. kesäkuuta 1944 mennessä. Tämä jälkeen voitokkaiden puna-armeijoiden piti edetä suoraan kohti Kymijokea ja oikean siiven Laatokan Karjalassa olevien suomalaisten selustaan katkaisten niiden perääntymistien samanaikaisesti Syvärillä ja Maaselän Kannaksella etenevien noin 190 000 neuvostosotilaan paineessa.

Tässä vaiheessa suomalaisten arveltaisiin jo antautuneen. Tästä kaikesta on olemassa vahva dokumenttiaineisto mm. Moskovan arkistoissa löytyneen ”Suomen ehdottoman antautumisen asiakirjan” kautta. Asiakirja on päivätty 28.6.1944. Asiakirjassa mainitaan mm. seuraavaa:

Suomen hallitus ja puolustusvoimain ylipäällystö tunnustavat Suomen asevoimien täydellisen häviön sodassa SNTL:ää vastaan ja ilmoittavat Suomen ehdottomasta antautumisesta pyytäen lopettamaan sotatoimet... Täten Suomen maa-, meri- ja ilmavoimat, sijainnistaan riippumatta antautuvat ehdoitta... Suomen puolustusvoimain ylipäällystö suorittaa kaikkien Suomen maa-, meri- ja ilmavoimien aseistariisumisen NL:n sotavoimien ylipäällystön määräysten, aikataulun ja järjestyksen mukaisesti sen valvonnan alaisena... Tämän asiakirjan allekirjoittamishetkestä lähtien siihen saakka kunnes NL:n sotavoimien ylipäällystö on ottanut valvontaansa kaikki Suomen tietoliikenneyhteydet, kaikki radiolähetykset Suomen alueella on kielletty ja Suomen lennätin-, puhelin- ja radioyhteydet muihin maihin katkaistaan... Antautumisehtojen täyttämiseksi ja SNTL:n etujen turvaamiseksi NL:n sotavoimien ylipäällystö miehittää omin asevoimin ja oman harkintansa mukaan osittain tai kokonaan Suomen alueen, sen satamat, Ahvenanmaan saariston ja Suomenlahden saaret...”

 

Päämajan arvio puna-armeijan vahvuuksista ja heikkouksista

 

Ei ole mitään epäselvyyttä siitä etteikö Suomen Puolustusvoimien ylimmällä johdolla ja tiedustelulla olisi ollut tiedossa Neuvostoliiton sotilaallinen voimistuminen sodan pitkittyessä. Vähemmälle huomiolle juuri sodan lopputuloksen takia on jäänyt puna-armeijaan ja Neuvostoliiton ilmavoimien heikkoudet. Suomen vihollinen ei ollut nimittäin pelkästään vahvistumassa. Monilta osin se oli myös heikentymässä, eteenkin sotilaiden tasolla mitattuna. Valtavat tappiot Saksaa vastaan vuosina 1941-43, huoltotilanteen heikentyminen huolimatta siitä valtavasta avusta minkä länsiliittoutuneet sille olivat antaneet, tekivät Neuvostoliiton asevoimista toisaalta vahvan (tulivoima ja liikkuvuus) mutta toisaalta alttiin heikentymään ja jopa romahtamaan. Päämajan analyysi ja tiedot saksalaisilta osoittivat että puna-armeija oli läpimurtohyökkäyksissään onnistuva aina. Mutta ratkaisevaa ei ollut tuo täysin vääjäämätön läpimurto vaan se mitä sen jälkeen tapahtuu. Saksalaiset tiesivät että puolustuksessa on oltava syvyyttä: 50 kilometriä, tarvittaessa enemmän. Puna-armeijan läpimurrot johtivat itärintamalla vuosina 1943-44 etenemiseen mutta aina myös sen hyökkäyksen hyytymiseen valtavien tappioiden seurauksena. Vuonna 1944 amerikkalaisten lend lease-avustusten myötä NL:n saama kuljetuskalusto teki puna-armeijan liikkuvammaksi kuin koskaan aiemmin. Tärkeä puna-armeijan vahvistumisen tekijä. Väitteet puna-armeijan parantuneesta sotilaallisesta osaamisesta on taas hyvin kiistanalainen väite. Tappioiden valtavuus esim. vuonna 1943 ei kyllä viittaa siihen. Siihen ei viittaa myöskään se että sen panssarivaunutappioiden todellinen huippu ajoittuu vuosiin 1944-45. Mikä oli Päämajan Neuvostoliiton asevoimista saama kuva Suomen rintamalla juuri ennen suurhyökkäystä kesällä 1944?

Päämajan tiedusteluraportti touko-kesäkuussa 1944 tutki mm. puna-armeijan ja Neuvostoliiton asevoimien mielialaa:

Katsauskaudella saapuneissa mielialatiedoissa ei oleellista uutta. Huomiota herättävää vain se, että oikeastaan ensi kerran mainitaan mielialan huonontuneen lentäjienkin keskuudessa. Lentäjät, joiden huolto ja muut olosuhteet ovat verrattomasti paremmat kuin muiden joukkojen (mm. lentävän henkilökunnan erikoismuona) ovat aina osoittautuneet uskollisimmiksi kommunisteiksi ja Neuvostoliiton voitonmahdollisuuksiin lujasti uskoviksi. Eräs 17.5. Haminan kaakkoispuolella alasammuttu lentäjä kertoo, että perinpohjainen kyllästyminen sotaan aiheutuu alituisesta odottelemisesta lentokentällä, tiheään toistuvista palvelusvuoroista ja lepohetkien täydellisestä puutteesta. ”

 

Hyökkäys Kannaksella

 

Neuvostojoukkojen tunnusteluhyökkäys 9. kesäkuuta 1944 ja seuraavana päivänä valtavalla tykistötulella tuettu varsinainen hyökkäys suomalaisten suhteellisen vähäisillä voimilla miehitettyyn etulinjaan johti siis odotettuun läpimurtoon. Hyökkäyksen ensimmäisen päivän aikana puna-armeijan tykistö näytti kuitenkin aiheuttaneen omille joukoilleen suuremmat tappiot (noin tuhat miestä) kuin suomalaisille. Tämä ei ollut mitenkään tavatonta sillä hyökkäävien jalkaväkisotilaiden piti edetä, muuten ne jäivät oman tykistötulensa alle.

Tiedustelun saamien tietojen mukaan mm jalkaväkirykmentti 129:stä paljastui hyökkäystä edeltävältä illalta seuraavaa:

Jalkaväkirykmentti 129:n III pataljoonan komentaja ja kaikki upseerit juopottelevat kesäkuun 9.päivänä. Rykmentin komentaja ei löydä edes pataljoonan esikuntaa. 10.6.44 pataljoona ei saa hyökkäyskäskyä koska kaikki upseerit ovat juovuksissa. Pataljoona lähtee oma-aloitteisesti hyökkäykseen toisten jälkeen (jolloin erään marsalkan puheet siitä, että valtaosa puolustajista on saksalaisia osoittautuu perättömäksi).”

 

Suomalaisten pommikoneiden yllätyshyökkäys

 

Kesäkuun 12. ja 13. päivän välisenä yönä suomalaiset suorittavat rohkean pommituksen puna-armeijan yksiköitä vastaan. Yön hämäryydessä ja matalapilvisyydessä, osittain sumussa ja sotasavuissa näkyvyyden huonous oli 30 suomalaispommittajille pikemminkin etu kuin haitta ja 30 000 kilon pommiryöppy takoi marssirivistöjä, panssarivaunu- ja rynnäkkötykkiryhmityksiä, taloissa ja kylissä majailevia joukkoja. Hyökkäys tuli kaartilaisille täytenä, operatiivisiin tekijöihin vaikuttavana yllätyksenä.

Seuraavana päivänä suomalaishävittäjien tarkastaessa pommitustuloksia tiellä ja tien ohessa lojui kuorma-autojen, panssarivaunujen, tykkien (vetovaunuineen), henkilöautojen jätteitä ja paljon kuolleita kaartilaisia. Pommituksen jälkiä näkyi myös puiden oksilla, puhelin- ja sähkölangoilla, palaneiden talorykelmien joukkojen ryhmitysalueina käytetyillä pihamailla.

30.Kaartinarmeijakunnan taistelukertomuksissa mainitaan 11., 13., ja 14.6 yksittäisiä tai pareina liikkuneiden vastapuolen koneiden pommituksista, mutta 12./13.6.44 yön 30. KaAk:n hyökkäyksen pysähtymisen tärkeä syy jätetään kertomuksesta mainitsematta. Rintamajohto ei kuitenkaan voinut sivuuttaa tapahtunutta senkään takia, että vaietusta yöstä lähtien suomalaisten ilmavoimien ja tykistön vaikutus alkaa selvästi kasvaa.
 

Kuuterselkä, Siiranmäki ja Mustamäki

 

Puna-armeijan hyökkäys Siiranmäessä alkoi 13. kesäkuuta 1944 kenttätykistön, maataistelukoneiden ja panssarivaunujen tukemana. Hyökkäys alkoi kahden divisioonan voimin ja sen kärsimien raskaiden tappioiden vuoksi sitä jouduttiin tukemaan vielä kolmannella divisioonalla. Toisen päivän hyökkäystä edelsi yli kahden tunnin tulivalmistelu. Adoft Ehrnroothin (JR7) toteuttamilla nopeilla tykistön tukemilla vastaiskuilla suomalaiset saivat lyötyä kaikki vihollisen sisäänmurrot takaisin. Taisteluissa tuhottiin 21 vihollisen panssarivaunua. Siiranmäki oli puolustajien hallussa vetäytymisen (Kuuterselkä) alkaessa 16. kesäkuuta illalla. Suomalaisten tappiot olivat n. 1000 miestä kaatuneina, haavoittuneina ja kadonneina. Puna-armeijan tappiot Siiranmäki-Kuuterselässä ovat noin 20 000 joista kaatuneita yli 5 000.

Suomalaisten vastaisku Siiranmäessä aiheutti ensimmäisen kerran laajaa sekaannusta puna-armeijan joukkojen keskuudessa juuri VT-linjalla. Hyökkääjän ryhmityksen menivät osin päällekkäin. Eräät niiden panssariosastot ilmeisessä sekaannuksessa hyökkäsivät jopa toistensa kimppuun. 286.divisioonan miehittämän Mustamäen kimppuun hyökkäsi luoteesta 185.Panssarirykmentti ja kaakosta 31.Kaartinpanssarirykmentti. Ensin mainittu tunkeutui saattojalkaväen kanssa ja 1222.Rynnäkkötykkirykmentin tukemana Mustamäkeen lounaasta ja katkaisee 286.divisioonan vetäytymistiet. 31.Kaartinpanssarirykmentin 26 vaunua ottivat yhteen 31.Kaartinpanssarirykmentin kanssa, joka tuhosi 6 panssarivaunua. 286.Divisioona menettää vielä 5 panssarivaunua ja pataljoonan verran jalkaväkeä, mikä riitti divisioonan keskeyttämään vastarintansa.

Neuvostopanssarien taistellessa keskenään suomalaisen Panssaridivisioonan hyökkäys ei saanut aluksi vastaansa panssarivoimia, joten neuvostoliittolaiset eivät kyenneet käyttämään tältäkään osin saavuttamaansa läpimurtoa hyväksi. Vasta myöhemmin tilanteen selvitessä panssarit saatiin oikeisiin suuntiin ja suomalaisten on siirryttävä viivytykseen. Tilanne selkeytyi samana päivänä ja 2.Liikkuvan Ryhmän komentaja erotettiin.

Samankaltaista sekoilua, etsiskelyä ja eksymisiä hyökkäävillä joukoilla on jo heti alkupäivinä. Eräs puna-armeijan sotilas ilmaisi asian kuvaavalla esimerkillä:

Edessä oleva patterin komentaja käskee joukkuetta avustamaan patterin siirtämistä uusiin asemiin. Vedettäessä tykkejä piikkilankaesteen eteen, astuu 20 miestä miinoihin, jolloin joukkue luopuu yrityksestä ja hajoaa etsiäkseen pataljoonaansa. Vasta klo 16.00 joukkue löytää pataljoonansa Siestarjoen varrella olevasta kylästä. Pataljoona lähtee liikkeelle, mutta eksyy metsässä kierrellen samassa paikassa. Yhtäkkiä suomalaisten konekiväärituli yllättää pataljoonan, jolloin 20 miestä kaatuu. Kaksi sotamiestä pakenee ja suojautuu suohon, suomalaisten puolelle. He yrittävät ensin päästä omien luo, mutta sitten toinen heistä esittää että suomalaisille antautumalla henget mahdollisesti säästyvät. Läheisellä maantiellä he näkevät kuusi suomalaista ajamassa polkupyörillä. Kaikilla miehillä on pistoolit. Toinen neuvostosotilas astuu heidän eteensä kädessään konepistooli, jolloin suomalaiset nostavat kätensä ylös yrittämättäkään ottaa aseitaan esille. Neuvostosotilas selittää, että hän itse haluaa antautua. Vasta sen jälkeen eräs suomalaisista ottaa pistoolinsa esille ja vie molemmat neuvostosotilaat lähellä olevalle varastopaikalle, jossa molemmat sotavangit avustavat kuorma-autojen purkauksessa.”

 

Huollon puute ja seuraukset

 

Puna-armeijan sotilailta oli kielletty karjan teurastus ja vaatetavaran ottaminen taloista. Määräyksistä huolimatta nälkiintyneet, taistelutahtonsa menettäneet puna-armeijan yksiköt söivät karjan, perunan ja leivän. Kaartin osastoilla oli tosin etuisuuksia muonituksen suhteen: Jalkaväkirykmentti 131:n 37-vuotiaan kapteenin mukaan upseerien mieliala oli korkealla huollon toimiessa erinomaisesti ja nopeasti.

Jalkaväkirykmentti 483:n 22-vuotiasta kersantista sotaväsymystä aiheutti omaisten kohtaloiden pohdiskelun lisäksi huono ja riittämätön muona. Jalkaväkirykmentti 502:n 19-vuotiaan alikersantin mukaan suurinta tyytymättömyyttä komppaniassa aiheutti marssinaikainen epäsäännöllinen ruokailu. Kenttätykistörykmentti 854:n patterinpäälliköstä sotaväsymykseen vaikutti ennen kaikkea heikko muonitus. Taisteluiden jatkuessa sotilaiden kuntoisuus ja mieliala alenivat samassa tahdissa.

Etulinjassa miehet ovat ennen taisteluun lähtöä vuorokauden kokonaan ilman muonaa, ei edes juomavettä ole järjestetty. Päällystö sen sijaan syö hyvin ja juopottelee” toteaa Kaartinjalkaväkirykmentti 192:n aliluutnantti (alin upseeri).

 

Tappiot ja täydennysmiehet

 

Jalkaväkirykmentti 173:n 18-vuotias sotamies esitti taistelujen alkuvaiheesta näin:

miehistö on nuorempaa ikäluokkaa ja siksi huoletonta ja välinpitämätöntä. Miehet hyökkäävät melko innokkaasti, sillä he eivät tiedä tilannetta ja luulevat sodan päättyvän pian.”

 

Innostus laimeni kuitenkin nopeasti ja monia täydennysmiehiä oli miltei mahdotonta saada hyökkäämään heidän havaittuaan kaikkialla suuria määriä kaatuneita. Eräissä osastoissa miehet alkavat jouduttuaan kosketuksiin suomalaisten kanssa haavoittaa itseään päästäkseen kauemmaksi.

Tappioiden lisääntyessä ja vanhojen ikäluokkien sotilaat tulivat kokeneiden ja pätevämpien rintamamiesten tilalle (vuonna 1944 puna-armeijan ikäluokat käsittivät vuosina 1891-1927 syntyneet, kun Suomen armeijassa nuorin asevelvollisten ikäluokka oli 1925 syntynyt ja vanhin 1901 syntyneet) . Kaartilaisistakaan kaikki eivät enää ole parasta ikäluokkaa. Kaartinjalkaväkirykmentti 194:ssä suurin osa miehistä oli vanhinta ikäluokkaa, vanhin 50-vuotias. Kaartinjalkaväkirykmentti 191oli uudelleen kokoonpantu toipilaista, invalideista ja Ukrainan rintamalta tulleista miehistä. Kersantti Voronov totesi:

Kaaderijoukot eivät ole entisten valiojoukkojen veroisia, koska nykyisin suurin osa vahvuudesta on sairaaloista palanneita, nostomiehiä ja vuoden 1925 ikäluokkaa. Miehet ovat arkoja. Varsinkin Aasiasta kotoisin olevien kansallisuuksien miehet, kuten uzbekit, mongolit, eivät osallistu taisteluun, vaan piiloutuvat pensaisiin.”

 

178.divisoona oli kokoonpantu pääasiassa takaisin vallatuilta alueilta kerätyistä miehistä (vanhin 54-vuotias ja nuorin 19-vuotias). Suurin osa miehistöstä oli yli 30-vuotiaita, alle 30-vuotiaita oli esimerkiksi jalkaväkirykmentti 386:n 1. komppaniassa 20 miestä. Jalkaväkirykmentti 483:ssa miehistö oli toipilaita, mukana ontuvia, sormettomia ja silmäpuolia, neljästikin haavoittuneita.

Tapahtui kaksinkertainen mielialan lasku: aluksi sitä vähensivät tappiot, sitten täydennysmiesten sopimattomuus organisaatioon. Vanhojen ikäluokkien täydennysmiesten kanssa tulee eteen paljon nuorempia miehiä. Vangiksi jäänyt konekiväärikomppanian ryhmänjohtaja ei osaa koota ja kasata ampumakuntoon konekivääriä.

Jalkaväkirykmentti 456:ssä Slavenskista rykmenttiin saapui täydennykseksi 800 Ukrainan takaisin vallatuilta alueilta mobilisoitua 40-55 -vuotiasta miestä. Yli 500 on partisaaneina Leningradin alueella toiminutta 20-30-vuotiaita sotilaita. Sotamiesten fyysinen kunto oli heikko eikä paineensietokykykään siten kovin kehuttava, vaan ”epäkelvot mielialat” vaihtelivat nopeasti ja usein. Jalkaväkirykmentti 386:ssa monet sotilaat eivät jaksaneet seurata marsseilla mukana (vaikka selustaan jääminen tiesi ainakin kaartinrykmenteissä ampumista).

Jalkaväkirykmentti 1064:n 34-vuotias kersantti kertoo:

Täydennyksenä tulleille miehille annetaan kaksi päivää kestänyt konekiväärikoulutus, jonka aikana jokainen mies saa ampua konekiväärillä kaksi patruunaa”.

 

Naiset, vanhat miehet ja vähemmistökansallisuudet

 

Kapteeni Kuzjmin:

Armeijassa on nykyisin vähän naisia, sillä he kaikki pyrkivät pois väsyneinä sotaan. Kaikki ovat hyvin nuoria, 19-22- v ja heitä käytetään viestitehtävissä ja muonittajina. Jalkaväkirykmentti 996:ssa heitä on tällä hetkellä korkeintaan 20, ja heitä kutsutaan ”kenttävaimoiksi”. Jokaisella korkeammalla upseerilla on oma ”kenttävaimonsa”. Moraalittomuutta on eniten lääkintähenkilökunnassa. Lääkintäpataljoonan venäläisessä lyhennyksestä MSB on muokattu pilkkanimi ”Massovyj sbor bljadej” (=huorien massakokous). Yleisenä pyrkimyksenä on kuitenkin päästä pois PPZH-hommista (=pollevaja pohodnaja zhena) ja naiset yrittävät saada lapsia päästäkseen kotiseudulle.”

 

Jalkaväkirykmentti 946:n 30-vuotias kapteeni Javorskij toteaa naisista:

Päällystö suhtautuu halveksivasti naisiin, jotka alentavat miehistön moraalia. Saatuani komppaniaani täydennyksenä naisen Kenttätykistörykmentti 334:stä, yritin mitä pikemmin siirtää tämän pois, koska naisen komppaniassa olo muuttaa ilmapiirin hyvin kevytmieliseksi ja taistelukuntoa häiritseväksi. Naisten ”moniavioisuuteen” taipuvaisuuden vuoksi ei voi tehdä mitään muuta kuin lähettää heidät pois, mikä ei kuitenkaan aina onnistu”.

 

Jalkaväkirykmentti 22:n II Pataljoonassa miehistöstä enemmistö oli 40-50-vuotiaita. Kun nuoret miehet 6.Komppaniasta oli siirretty pataljoonan tiedustelujoukkueeseen (varallisiin tehtäviin) niin jäljelle jäivät fyysisesti heikot miehet. 5. Komppaniasta siirrettiin nuoremmat miehet I Pataljoonaan ja tilalle annettiin vanhempaa ikäluokkaa, jolloin enemmistöksi tulivat yli 38-vuotiaat heikkokuntoiset miehet – heistäkin suurin osa on ruumiillisesti viallisia. Sen jälkeen täydennystä ei ollut luvassa.

6.Komppanian kersantin mielestä ”täydennysmiehet olivat poikkeuksetta sairaalloisia, jo monta kertaa haavoittuneita ja yli 40-vuotta vanhoja, talousmuodostelmista tulee myös täydennystä”.

Itämaisten täydennysmiesten määrän kasvaessa ongelmat lisääntyivät. Jalkaväkirykmentti 14:n 38-vuotiaasta sotamiehestä uzbekkien, kazakkien ja muiden itämaiden kansallisuuksiin kuuluvien mieliala on uskonnollisista syistä matalalla (eivät tahdo tappaa). Lisäksi itämaisten kansojen huono venäjän kielen taito ja alhainen koulutustaso aiheuttivat välikohtauksia miesten ja upseerien välillä.

Jalkaväkirykmentti 19:n 1.komppanian kersantti totesi turkkilaissyntyisten,venäjää ymmärtämättömien miesten menevän sinne, minne yksi heistä menee. ”Jos joku heistä haavoittuu, niin kaikki toiset kokoontuvat hänen ympärilleen antamaan apua, jolloin he ja heidän takiaan kaikki muutkin joutuvat vaaraan. Venäläisistä haavoittuneista he sen sijaan eivät välitä.”

 

Kurin ja pelon puristuksessa

 

Monisäikeisessä illuusiossa (kunnon pettäminen, joukko-osaston toiminnan kitkaisuus, epätarkkuus jne.) neuvostojohto siirsi vastuutaan , jolloin tappioiden ja väitetyn voiton välissä puna-armeijan sotilas oli pelkoineen yhä enemmän yksin.

Kun alkoholi, puheet ja palkinnot eivät kannustaneet puna-armeijaa hyökkäämään, niin käytettävissä ovat vielä kurin ja rangaistuksen karskimmat keinot. Niiden lisääntyminen, hyökkäyksen pitkittyessä ja tappioiden kasvaessa, näkyi toiminnan entistä suurempana konemaistumisena. Rangaistuksen pelosta, rykmenttien sotaväsymyksestä huolimatta, määräyksiä ei asetettu kyseenalaiseksi.

 

Jalkaväkirykmentti 133:n 21-vuotiaan kersantin maininnat olivat yleisiä:

Toivorikkaita ja hyvää odottavia on perin vähän. Eteenpäin ei ajatella paljon ollenkaan.”

 

Kaartinjalkaväkirykmentti 129:n sotamies Krapivin mielestä 30.kaartinarmeijakunnan suoritukset ovat tulosta äärettömän kovasta kurista. Hyökkäysen aikana armeijakunnassa ammutaan miehiä pelkuruudesta ja taisteluista kieltäytymisistä. Jalkaväkirykmentti 456:n 44-vuotiaasta sotamiehestä kuri oli joukoissa ankara:

Vahingonlaukauksesta, joka haavoittaa sotamiehen vasemman käden kaksi sormea, mies ammutaan rivistön edessä. Uimataidottomat miehet pakotetaan ylittämään vesistöjä, jolloin sattuu useita hukkumistapauksia.”

 

Monet sotamiehet ampuvat itsensä taistelukentällä.


 

Mielialan jatkuva heikkeneminen ja romahdus

 

Joskus puna-armeijan joukkojen mieliala saattoi olla ”suhteellisen hyväkin”, aluksi, kuten 281.Divisioonan 26.rangaistuskomppanian miehilläkin. Kun heidän vastaan tulee Äyräpään suomalaissillanpäässä taistellut jalkaväkirykmentti 1084, josta jäljellä on 150 miestä eli menee saapuvien sotilaiden tunnelma pilalle perääntyvien sotilaiden huudellessa:

 

Sieltähän tulee uutta lihaa hakattavaksi.”

 

Jalkaväkirykmentti 1064:n miehet huomaavat kuoppien ja pensaikkojen olevan täynnä ruumiita. Tykistövalmistelun jälkeen komppanian pitäisi hyökätä, mutta kukaan ei lähde liikkeelle takana metsänreunassa olleen päällystön kehotuksista huolimatta. 92.Divisioonan Jalkaväkirykmentti 22:n 20-vuotias sotamies kertoi komppanian päällikkö, luutnantti Kolinin lähtenee Vitsaaresta 23.6 hyökkäyksen aikana veneellä pakoon. Hän pelastui ja melkein kaikki jäljelle jääneet kaatuivat ”muutamia kilvan antautumaan pyrkineitä ”lukuun ottamatta.

Kenttätykistörykmentti 854:n 43-vuotiaan korpraalin mukaan ”miehet odottavat vain rauhaa”. Hänen patterissaan kaksi vepsäläistä puhui melko avoimesti vangiksi antautumisestaan ”heti kun siihen sattuisi sopiva tilaisuus”. Taisteluiden jatkuessa yhä harvempi rintamasotilaista uskoo enää propagandaan. Jalkaväkirykmentti 119:n 39-vuotias sotamies käytti vanhemman täydennysikäluokan tutuksi tullutta kieltä:

 

Miehistö on yleensä tylsyyteen vaipunutta eikä usko enää upseerien valheita ja propagandaa.”

 

Vangiksi jäänyt kapteeni Kuzjmin kuuli jalkaväkirykmentti 602:n II ja III pataljoonan komentajien sanovan:

 

Todellisuudessa Jalkaväkirykmentti 602 ei ole miehittänyt minkäänlaista puolustuslinjaa, koska sillä ei siihen riitä miehiä. Kertovat että edessä on kylläkin pieniä ryhmiä, joiden luo on mahdoton päästä, koska ne ovat suomalaisten tykistö- ja krh tulen alaisina. III pataljoonan komentaja sanoo, että jos hän saa kerätyksi 10-15 miestä omasta pataljoonastaan, niin se on hyvä. I pataljoonan komentaja sanoo, että tilanne hänen pataljoonallaan samanlainen. II pataljoonan miehistöä ei ole olemassakaan ja sen rippeet on liitetty I ja III pataljoonaan”.

Kuzjmin jatkaa:

Miehistön ja aliupseerien tappiot ovat 75% Viipurin valtaukseen mennessä. Upseerien tappiot vielä suuremmat. 75% tappioista on haavoittuneita. Yleistä on itsensä silpominen sekä ”äänestäminen”, jolloin mies kätkeytyy hyvin, mutta nostaa vasemman kätensä tai toisen jalkansa vihollisen tulelle alttiiksi haavoittuakseen lievästi. Taloudellisista syistä on 75% upseereista liittynyt kommunistiseen puolueeseen, sillä muuten ei ole juuri mitään mahdollisuuksia päästä kohoamaan. Aatteellisia kommunisteja on enää hyvin vähän.

---sotaväsymys on yleinen ja parhaiten huomaa sen juuri itsensä silpomistapausten suuresta määrästä.”

 

Jalkaväkirykmentti 296:n 30-vuotiaan kersantin mukaan:

useat rangaistuskomppanian miehet haavoittavat itseään jouduttuaan tulikosketukseen vihollisen kanssa päästen siten taaemmaksi.”
 

Suomalaisten tulen vaikutus
 

Kesän 1944 taisteluissa suomalaiset alkoivat lisääntyvässä määrin käyttää keskitettyä tulta ainutlaatuisella järjestelmällä jossa kaikki kohdemaaliin (esim. 2-6 hehtaarin kokoinen alue) yltävät tykit ja kranaatinheittimet voitiin kohdistaa tuhoisaan samanaikaiseen tuli-iskuun.

 

Useat lähtöasemiin ryhmittyneet pataljoonat hajosivat täysin. Näytti siltä kuin valtaisa halkopino olisi räjäytetty ja halot lennelleet sikin sokin. Kuvasta voitiin havaita useita kyljelleen tai poikittain heittäytyneitä panssareita.”

 

Ihantalan taistelun kulminaatiopäivänä 3.7.44 sieppasi suomalaisten radiotiedustelu radiosanoman, jonka mukaan vihollisen suurhyökkäyksen oli määrä alkaa seuraavana aamuna. Lisäksi suomalaisten käsiin joutui loikkari, esikuntavääpeli, joka selvensi suunnitteilla olevan hyökkäyksen yksityiskohtia ja tulivalmistelun rakennetta. Tykistökomentaja laati vastavalmistelusuunnitelman, joka välitettiin nopeasti tuliyksiköille ja ilmavoimille. Tulitettaviin kohteisiin sisällytettiin mm. ilmakuvista havaitut ja loikkarin varmentamat raketinheitin ja krh-prikaatin tuliasemat sekä divisioonan komentopaikka.

Laadittu suunnitelma oli määrä panna toimeen siten, että H-20 oli tulen alla heitinryhtymä, H-10 raketinheittimien asemat, ja H-5 neuvostodivisioonan komentopaikka. Krh-heitin divisioonan asemiin 36 ha:n alueelle ammuttiin lyhyin porrastuksin tulipeitevyöry, 5 min myöhemmin kohdistettiin koko tykistövoiman peite samoin 36 ha:n alueen rakettiasemiin ja 5 minuuttia myöhemmin divisioonan komentopaikka sai niskaansa tuli-iskun. Sitten jäivät alle ryhmitysalueet ja lopuksi 2-3 pston ryhmissä ammuttiin todettuja tykistöasemia. Loppuvaiheen aikana kevyt tykistö oli kaiken varalta suunnattu sulkumaaleihin.

Onnitellessaan 5.7.44 Kevyt Psto 24:n kapteenia menestyksellisestä torjunnasta lohkon tykistökomentaja totesi 20 patteriston (240 tykkiä) varsinaisesta päähyökkäyksesta seuraavaa:

 

kun oli ammuttu, niin voidaan todeta, ettei [vihollisen] hyökkäyksestä tullut mitään. Ei laukaustakaan krh-divisioonasta ja urkupyssyprikaatista ja tykistötulikin oli hiljentynyt ja lakkasi vähitellen. Tämä tapahtuma tyrehdytti vihollisen hyökkäyshalut Ihantalan suunnalla –”

 

Viimeisen tykistövalmistelun jälkeen (5.7.44 klo 4.30) 30.Kaartinarmeijakunta vaihdettiin pois edestä. Sen tilalle tuli 109.AK:sta yksi ainoa divisioona, 109.D, ja lohkoa levitettiin Karisalmelle asti. Läpimurtojoukkojen painopistehyökkäykset olivat Ihantalassa loppuneet.

Sen kuvaava esimerkki löytyi kun Suomen kenttätykistön tuli-iskussa 90% Ihantalan 21 patteriston kranaateista iskee 6 hehtaarin alueelle, missä räjähtää minuutissa 950 kevyttä ja 720 raskasta kranaattia. Keskimäärin räjähtää yksi kevyt tai raskas kranaatti 36 neliömetriä kohti (kranaatin räjähdys keskimäärin 6 metrin päässä toisesta räjähdyksestä). Koko räjähdysmäärä painaa 9 tonnia ja räjähdyksessä sirpaloituva teräsmäärä 31,3 tonnia. Minuutin rysäys tuhoaa kaiken elollisen ja purkaa romuksi elottoman, myös panssarit. Hyvältä tähystyspaikalta tapahtumia seurannut Lauri Harvilasta totesi:

 

"Jos joku taistelija säilyisi kuin ihmeen kautta hengissä, hän on henkisesti täysin luhistunut."

 

Nämä samat tuhoisat tykistöiskut toistuivat Äyräpäässä ja Laatokan Karjalan taisteluissa U-linjalla.

 

Kynnyksellä lojuu neljä vihollista, kunniamerkkirivit rintamuksillaan. Perältä kuuluu: 'Finskie granaati durnie'. Ääni tulee heinäkasan alta. Esille vedettynä mies osoittautuu vain lievästi haavoittuneeksi. Henkisesti näyttää olevan heikommassa kunnossa. 'Finskie granaati durnie' ovat ainoat sanat, joita vihollinen pystyy puhumaan. Sotamies Babojev, se on 'granaati durnieta' huutelevan nimi, kertoo että etulinjassa olevan jalkaväkirykmentti 191:n pitää vallata Vakkilan kylä. Sitä he 6.komppanian miehet ovat yrittämässä. Mutta suomalaiset kranaatit ovat pahoja, ovat olleet jo pitkän aikaa. Vanhan torpan aukiolla vetäytyviin iskee pelko ja mieltä hallitsee tarve päästä nopeasti turvaan, vähät siitä jos joku tallautuu jalkoihin. Sokea vietti kuljettaa vihollisia. Laitojaan myöten kuhisee aukio perääntyviä. Massansa voimasta he painautuvat karttapiste 33:n kukkulan laitamaa vasten. Viitosen (5.komppanian) ampumakuopista iskevät luotisuihkut tarjolle tulleeseen lihavaan maaliin. Sekasorto vain yltyy. Sotamies Konstantin Jantshuk antautuu vangiksi Pyörökankaalla (Ihantala). Hän sanoo olevansa 64.Kaartindivisioonan jalkaväkirykmentti 194:n 1.komppaniasta..”

 

Myytti neuvostosotilaiden sankarillisuudesta

 

Joensuun yliopiston Venäjä-tutkija Pentti Stranius kirjoitti vuonna 2006 asiasta johon, hämmästyttävää kyllä, törmää vielä neljännesvuosisata Neuvostoliiton luhistumisen jälkeenkin. Straniuksen mukaan:

 

Puna-armeijan sankarillisuus on myytti, jota nykyinenkin Venäjä Vladimir Putinin johdolla yhä tiukasti vaalii. Berliinin vapauttajat eivät virallisesti syyllistyneet mihinkään laittomuuksiin. Lukuisissa ns. Suurta isänmaallista sotaa käsittelevissä venäläiselokuvissa neuvostoarmeija on esitetty aina kurinalaiseksi, hyvin johdetuksi ja siviiliväestöä oikeamielisesti kohtelevaksi organisaatioksi. Jopa monet aitoina pidetyt sotadokumentit ovat sittemmin osoittautuneet tekaistuiksi – kuten vaikkapa punalipun nosto Berliinin valtiopäivätalon harjalle. Tarkennukseksi on todettava että lähimain kaikkien maiden sotadokumentit yleisestikin valehtelevat säännöllisesti ja taistelukohtauksetkin ovat usein osittain näyteltyjä!

Kun elokuvaohjaaja Andrei Tarkovski teki yli 30 vuotta sitten maailmankuulua Peili-elokuvaansa (1975), hän liitti siihen mukaan pitkän aidon dokumenttiotoksen ryysyissä marssivasta, suossa kahlaavasta ja loppuun ajetusta puna-armeijasta. Kohtauksesta tuli niin shokeeraava, että elokuvaministeriö Goskinon punakynäsensorit vaativat sen poistamista. Lähes yhtä karun realistinen oli sodan arki myös Elem Klimovin ohjaamassa kiistellyssä “venäläisessä Ilmestyskirjassa” - elokuvassa Tule ja katso (1985). Sodan julmuudet saavat siinä murrosikäisen partisaanin, aikansa lapsisotilaan sekoamaan.

Sankarillisista kuvista ja lukuisista lavastuksista huolimatta puna-armeija oli sodan loppuvaiheessa lähinnä ryysyläisten armeija. Lomia ei juurikaan annettu eikä tunnettu – miehet saattoivat viettää rintamalla vuosikausia käymättä kotona lainkaan: harvat lomat olivat vain parin päivän pikavisiittejä. Tämä jos mikä brutalisoi rintamamiehet. Myös armeijan ja partisaanien varustus oli sitä luokkaa, että surmatuilta saksalaisilta ryöstettiin ensimmäiseksi saappaat, housut ja kellot. Rintamakirjeenvaihtaja ja kirjailija Konstantin Simonov on kertonut kuinka alastomiksi riisutuille tapetuille saksalaissotilaille piti ensin etsiä housut jalkaan, jotta heidät olisi voinut kuvata. Niinpä kirjeenvaihtajien ja kuvaajien kuorma-autoihin lastattiin aina varavaatteita ruumisröykkiökuvia varten. Lavastusta sekin.”

 

Neuvostoliiton II maailmansodassa kärsimät tappiot kuolleina sotilaina eivät tule koskaan selville. Sergei Iljenkov, Kalininin Suvorov Sotilasakatemian tutkijan laajassa ja yhä jatkuvassa selvityksessä on päädytty (2008) siihen että menehtyneitä sotilaita, partisaaneja, miliisejä sekä rajavartioita on ollut ainakin 14 241 000, heistä peräti 970 000 upseereita. Iljenkovin mukaan uhrien määrä tulee olemaan vielä tuotakin suurempi. Amerikkalainen sotahistorioitsija ja erityisesti itärintaman sotaan perehtynyt David Glantz on arvioinut 14.7 miljoonan neuvostosotilaan menehtyneen sodan seurauksena. Maa joka jo rauhan aikana oli tapattanut ja teloittanut surutta omia kansalaisiaan ei näyttänyt erityisemmin välittävän sotilaallisen voiton hinnasta. Sodan inhimillinen hinta oli omalta osaltaan luhistamassa koko Neuvostoliiton. Puna-armeijan kärsimät tappiot Suomen rintamalla niin talvi- kuin jatkosodassakin ovat olleet todellisuudessa huomattavasti suuremmat kuin mitä 1990-luvulla julkaissut tutkimukset esittivät.


( Päivitetty: 04.11.2014 14:54 )

 - pelontorjunta | Kommentoi


©2017 Pelontorjunta - suntuubi.com