Suntuubi-palvelussa käytetään evästeitä. Palvelua käyttämällä hyväksyt evästeiden käytön. Lue lisää. OK
2930311234
567891011
12131415161718
19202122232425
262728293012

RSS

 Cosa Nostra USA:ssa - realistisempi kuva
23.09.2016 13:30 | pelontorjunta

Yhdysvaltojen italialaisen järjestäytyneen rikollisuuden eräs tärkein tulonlähde oli ns. laiton numeropeli (numbers game, policy game, policy racket). Alla vasemmalla Simone Rizzo "Sam" DeCavalcante (New Jersey), keskellä Angelo Bruno (Philadelphia).

 

Vuoden 1951 USA:n Senaatin suurissa järjestäytyneen rikollisuuden kuulustelutilaisuuksissa Estes Kefauver dramatisoi järjestäytyneen rikollisuuden olemassa oloa amerikkalaiselle yleisölle. Siitä lähtien se on ollut lumoava päättymätön lähde tutkiville toimittajille ja tutkijoille. Kirjallisuus siitä on valtavaa mutta pääosin hataraa.

Onko tai oikeastaan oliko järjestäytynyt kuten italialainen Cosa Nostra rikollisuus varsinkin toisen maailmansodan jälkeen vaara Amerikan yhteiskunnalle? Soluttautuiko se suuressa määrin lailliseen liiketoimintaan? Uhkasiko se taloudellisia ja poliittisia instituutiota? USA:n osalta tätä keskustelua käytiin ainakin 1990-luvun alkuun asti kunnes järjestäytynyttä rikollisuutta vastaan käyty taistelu päättyi suurelta osin juuri La Cosa Nostra organisaatioiden osittaiseen tuhoon ja jäännöstenkin osalta selvään marginalisoitumiseen ja vaikutusvallan huomattavaan heikentymiseen.

Amerikan Yhdysvaltojen osalta Cosa Nostraa voidaan nykyisin käsitellä jo lähes puolittain historiallisena ilmiönä onhan sen piirissä toimivien varsinaisten jäsenienkin määrä pudonnut alle kolmasosaan esim 1950-lukuun verrattuna. Mikä oli sen todellinen vaikutus USA:n suurkaupungeissa 1980-luvulle asti? Ja millainen Cosa Nostra organisaatio jossakin USA:n kaupungissa oli? Mikä ns. mafiaperhe rakenteeltaan ja toiminnaltaan oli?

Vuonna 1979 julkaistiin Annelise Graebner Andersonin tieteellisestä tutkimuksesta kirja ”The Business of Organized Crime” - Järjestäytyneen rikollisuuden liiketoiminta. Se oli ensimmäinen yhtä tiettyä mafiaperhettä, sen rakennetta ja sen laitonta ja laillista liiketoimintaa käsitellyt tutkimus. Organisaatio johon kuului 75 jäsentä oli yksi niistä USA:n 24 amerikanitalialaisesta rikollisorganisaatiosta josta käytetään nimikettä mafia tai Cosa Nostra (suomeksi ”meidän asiamme”). Organisaatio operoi yhdessä USA:n suurimmista kaupungeista.

Anderson analysoi organisaation ja sen yhteistyökumppaneiden toimintaa hyödyntäen liittovaltion agenttien, oikeusviranomaisten pöytäkirjojen ja lainvalvojien soluttamien ”vasikoiden” informaatiota tutkimuksessaan. Koskaan aiemmin ei niin yksilöityjä tietoja ollut tutkijalla käytössään. Anderson esitti tiedot lukijalle ja tarjosi selkeän ja loogisen analyysin mafiaperheen laittomasta uhkapeli- ja koronkiskontaliiketoiminnasta sekä lailliseen liiketoimintaan sijoittamisesta sekä näiden toimintojen välisestä yhteydestä. Hän selvitti miksi organisaatio tuli lailliseen liiketoimintaan ja miksi juuri tietynlaiseen liiketoimintaan. Tutkimuksessaan Anderson käytti tästä Cosa Nostran organisaatiosta nimitystä ”Benguerra-perhe”.

 

Cosa Nostra, komissio ja hierarkia

 

Näkemystä että USA:ssa oli maanlaajuinen rikollissyndikaatti on ajoittain kritisoitu. Columbian yliopiston professori Daniel Bell julkaisi jo pian Kefauverin komitean tutkimusten jälkeen artikkelin, jossa hän kyseenalaisti esitetyn mallin maanlaajuisesta mafiasta jota koordinoi tietty komissio. Tunnettu on myös FBI:n johtajaan J.Edgar Hooveriin kohdistettu kritiikki siitä että nimenomaan hän vähätteli järjestäytynyttä rikollisuutta. Hooverin passiivisuudesta taistella Cosa Nostraa vastaan on viritelty mitä merkillisempiä salaliittoteorioita.

Vuonna 1957 mafiapäällikkö Joseph Barbara järjesti arviolta sadan yhdysvaltalaisen, kanadalaisen ja italialaisten mafioson tapaamisen Apalachin kaupungissa New Yorkissa. Mafiosojen kokous kuitenkin herätti yhdysvaltalaisten viranomaisten huomion ja mm. Life-lehti teki siitä näyttävän reportaasin.

Vuonna 1963 tuli sitten varsinainen pommi kun heroiinitoiminnasta pidätetty gangsteri Joseph Valachi tiettävästi ensimmäisenä (?) mafiaan kuuluneena jäsenenä väitti että on olemassa maanlaajuinen organisaatio josta hän käytti nimeä Cosa Nostra. Sen sijaan hän kiisti koskaan edes kuulleensa nimikettä mafia. Valachin asianajasta William G.Hundleystä tuli gangsterin suojelija. Hundley itse totesi myöhemmin:

Aika jonka olin Valachin kanssa vakuutti minut siitä että Cosa Nostra oli yliarvostetuin juttu sitten Kommunistisen puolueen.”

Valachin henkilöhistoria osoitti hänen olleen alemman tason jäsen Cosa Nostrassa jolla oli ollut vuosikymmenet ongelmia ansaita rahaa. Hänen tiensä yhteistoimintaan viranomaisten kanssa johtui ajautumisesta huumeliiketoimintaan joka yleensä oli huonosti ansaitsevien Cosa Nostran jäsenten viimeisiä oljenkorsia. Monet merkit viittaavaat myös siihen että kuulustelijat syöttivät Valachille tietoja Cosa Nostrasta josta tällainen rivijäsen ei olisi millään voinut olla tietoinen. 

Joka tapauksessa Valachin kuulustelut panivat pisteen epäilylle ettei mitään järjestäytynyttä rikollisuutta USA:ssa olisi olemassa. Sen sijaan se millainen organisaatio Cosa Nostra luonteeltaan ja painoarvoltaan aivan oikeasti olisi jäi selvästi vähemmälle huomiolle. Myös ylimmällä tasolla olevan mafian komission asema ja 24 perheen suhde siihen jäi tutkimatta. Mutta hyvin laajalti alettiin omaksua käsite jonka mukaan juuri komissio kontrolloisi tiukasti kaikkia 24 perhettä. Vähemmälle painoarvolle jäi Gordon Hawkinsin kaltaiset toisinajattelijat, jotka kyseenalaistivat eteenkin poliitikkojen ja virkamiesten näkemykset lähes täysin koko järjestynyttä rikollisuutta kaikkialla kontrolloivasta syndikaatista (mafiaperheet ja komissio).

Oikea kysymys ei siten ollut enää se oliko järjestäytynyttä rikollisuutta nimeltään Cosa Nostra olemassa vaan miten ja missä määrin rikollisuus USA:ssa oli ylipäätänsä organisoitunut. Miten muodollisia organisaatiot ovat ja miten ne tunnistavat jäsenet ja yhteistyökumppanit? Miten organisaatiot ovat muuttuneet vuosien mittaan?

 

DeCavalcante-pöytäkirjat

 

Vuosina 1964-65 onnistui FBI nauhoittamaan Newarkissa New Jerseyssä Simone Rizzo DeCavalcanten ja monien Cosa Nostraan kuuluneiden jäsenten keskusteluja. Nämä ns. DeCavalcante-pöytäkirjat toivat oikeusviranomaisille materiaalia peräti yli 2000 sivun verran. Ne olivat tiettävästi ensimmäiset autenttiset dokumentit amerikanitalialaisesta järjestäytyneestä rikollisuudesta. FBI onnistui sijoittamaan neljä mikrofonia nauhoittamaan keskusteluja. Yksi niistä sijoitettiin New Jerseyn organisaation johtajan DeCavalcanten toimistoon. Keskustelut käytiin englanniksi ja italiaksi (Sisilian murteella).

Mafia-nimi ei esiinny keskusteluissa missään vaiheessa. Sen sijaan ”borghata” (perhe, englanniksi family) esiintyy. Yksilöistä käytetään termejä kuten amica nostra, amico nostro, amico nos - kaikki merkitsevät ”ystävä” tai ”meidän ystävä”. Niinpä kun DeCavalcante sanoi: ”vaikka hän ei ole meidän kanssamme hän on meidän ystävä” tarkoitti hän että vaikka tämä kyseinen persoona ei ollut DeCavalcanten johtaman perheen jäsen niin hän oli kuitenkin jonkin toisen (Cosa Nostra) perheen jäsen.

DeCavalcante vahvisti että oli olemassa komissio. Hänen mukaan perheiden johtajien pitäisi kokoontua kerran viidessä vuodessa ja valita keskuudestaan edustajat komissioon. Kuten kussakin yrityksen johtokunnassa myös komissiossa oli muita vaikutusvaltaisempia jäseniä joita muut seuraavat. Maaliskuun 4.päivänä 1965 FBI nauhoitti seuraavan katkelman DeCavalcanten ja Lou Larasson keskustelusta jossa DeCavalcante kertoo tästä klikkiytymisestä:

”Tietysti Mooney (Sam Ciancana) oli tympääntynyt. Hän sanoi ’ Tämä komissio! En joskus tajua miten ne oikein sitä johtaa. Helvetti hänelle (tarkoitti Joe Bonannoa). Mitä minuun tulee – tee mitä tahdot’. Nyt Tommy Brown (Thomas Lucchese) sai äänen Mooneyltä (Ciancanalta) ja Joe Zerilli. Ange (Angelo Bruno) tekee mitä Don Stephano (Magaddino) sanoo hänelle… Ja Joe Colombo on kuin Carlon (Gambino) kaiku. Se oli kolmen miehen juttu, ymmärrätkö mitä tarkoitan?”

DeCavalcante-pöytäkirjoista ei täysin selviä mikä asema komissiolla oli. DeCavalcante näyttää ajatelleen että komissiolla on hyvin rajoittunut rooli tai toimivalta yli kaupungeissa toimiviin Cosa Nostan perheisiin ellei siellä ole erityisiä ongelmia perheen sisällä. Esimerkiksi sellaisiin joissa johtaja ei kohtele jäseniään kuten pitäisi. Todellinen syy esim. Bonannon perheen tapauksessa oli se että silloinen perheen johtaja Joe Bonanno vehkeili jotakin komissioon kuuluneen perheen johtajaa vastaan tai näin eräät komission jäsenet asian tulkitsivat. Jos perheiden johtajia verrataan itsenäisten maiden hallituksiin niin komissiota pitää verrata Yhdistyneisiin Kansakuntiin. YK:llä ei ole armeijaa eikä poliisivoimia. Komissio kokoontuu vain käsittelemään perheiden välisiä keskinäisiä asioita eikä tunkeudu niiden sisälle. YK:ssa on suurten maiden pysyvät jäsenet jotka ovat näiden maiden äänitorvia. YK:n mahdollisuudet estää esimerkiksi sotia ovat rajalliset.

DeCavalcante-pöytäkirjojen ehkä sittenkin oleellisin osa liittyi itse perheiden sisäisiin asioihin. Niistä paljastuu kuva joka lienee varsin tyypillinen 1960-luvun amerikkalaisessa mafiaperheestä mutta joka lähes aina jäi havaitsematta jopa tutkijoilta. Erityisesti nousee esille ongelma jossa yhä useammalla jäsenellä (made man) tai liittolaisella/liitännäisjäsenellä (associate) alkoi olla vaikeuksia hankkia elanto organisaation operaatioista. Tämä keskustelu joka käytiin DeCavalcanten ja Anthony Russon välillä Newarkissa toukokuun 24.päivänä 1965 valaisee asiaa:

 

DeCavalcante: Frank (Cocchiaro) on karkea tyyppi jota minun pitää seurata. Frank tekisi ryöstökeikkoja (aseellisia ryöstöjä) jos antaisin.

Russo: Sammy, tiedätkö kuinka moni meidän ystävistämme ovat ryöstöhommissa?

DeCavalcante: He eivät pysty elättämään itseään.

Russo: Tiedätkö kuinka monta tyyppiä Chicagossa rypee? Tiedätkö kuinka monta meidän ystäväämme New Yorkissa rypee? Mitä he aikovat tehdä. Puolet näistä ottaa huumeita. Nyt meillä on (Cosa Nostran) laki ettei noihin aineisiin kosketa. Niillä ei ole muuta tapaa hankkia elantoa joten mitä he aikovat tehdä? Joo me ollaan onnellisia että ei tarvinnut turvautua niihin. Meillä oli lailliset jutut kuten hevoset, uhkapeli ja kaikki muu. Tiedätkö kuinka monta raakkia otamme (New Yorkin perheisiin)… Kaverit tulevat minun luo ja pyytävät että ottaisin hommiin (uhkapelitoimintaan) ja he ovat meidän ystäviämme ja minä otan heitä koska en halua heidän nääntyvän nälkään. Sammy, melko pian joudun sanomaan heille ei, sillä minun on katsottava omaakin etuani. ”Autan teitä poikia jos voin”.

DeCavalcante: Jos et voi auttaa heitä minä voin maksaa. Minun porukkani ei näänny nälkään. Minä ruokin heitä.

Russo: Joo. Sinä et anna koska olet heidän pomo. Heität heille muutaman dollarin jos ne tarvitsee apua. Sinun pitää saada osuus kavereilta jotka tekevät sinulle töitä eikä olla niin hyväsydäminen. Minä en paljoa kunnioita Lou (Larassoa) joka oli Nickin (Delmoren) alaisuudessa. Kenen alaisuudessa hän nyt on?

DeCavalcante: Hän ei ole kenenkään muun kuin minun ja vastaa vain minulle.

 

”Benguerra- perhe”

 

Annelise Graebner Andersonin tutkimuksessa esiintyvä ”Benguerra perhe” on todellisuudessa siis yksi 1960- ja 1970-luvulla toimineista Cosa Nostran 24 perheestä. Tutkimuksellisista syistä Anderson joutui muuttamaan joitakin yksittäisiä asioita ja esittämään ne toisella tavalla. Hän ei voinut vaarantaa tietolähteinä toimineita ”vasikoita” liian yksityiskohtaisilla tarkoilla tiedoilla jotka olisivat paljastaneet mistä kaupungista ja mistä perheestä Anderson kertoo. Tutkimuksessa julkaistu materiaalia jäsen- ja liitännäisjäsenmääristä oli kuitenkin lähestulkoon sama kuin se oikea perhe josta aineisto oli koottu. Anderson keskittyi hierarkiaan ja tulonmuodostukseen. Vaikka tutkimus ulottui pitkälle 1970-luvulle ja siitä julkaistiin kirja vasta 1979, on suurin osa tiedoista (jäsenmäärä, ansiot ym) itse asiassa vuosilta 1969-70.

Rakenne oli tyyppinen. Perhettä johti johtaja (boss) jolla oli lähimmässä piirissä alipäällikkö (underboss tai kuten usein ilmaistaan myös street boss). Mafiasanastossa usein ilmaista neuvonantaja (consiglieri, counselor) oli Bengearra-perheessä itse asiassa myös yksi kymmenestä kapteenista (caporegimes, capo) ja hänen roolinsa neuvonantaja oli vähäinen. Sisäpiiriin kuului myös rahoitusjohtaja/kassanhoitaja. Hierarkian alemmalla tasolla olivat kunkin kymmenen kapteenin alaisuudessa olevan sotilaat.

Alipäällikön asemaa on joskus organisaatiossa verrattu varapresidenttiin mutta varajohtaja lienee parempi. Hän ottaa komennon kun johtaja ei ole esim. samassa kaupungissa tai jos joutuu pidätetyksi. Neuvonantajan asema ei ollut kovin merkittävä Andersonin tutkimassa organisaatiossa. Hän oli kuten mainittua myös yksi kapteeneista. Hänen asemansa liittyi hallitsemisongelmaan. Benguerra-perheessä oli historiallisesti ollut kaksi etnistä fragmenttia: enemmistönä olevat ”sisilialaiset” sekä vähemmistönä olevat ”kalabrialaiset”. Neuvonantaja/kapteeni oli yksi kalabrialaisista. Myös yksi muu kapteeni oli kalabrialaiseen fragmenttiin kuuluva. Myös heidän sotilaissaan oli näitä kalabrialaisia. Antamalla vähemmistössä oleville merkittävän tai ainakin näkyvän aseman johtoryhmässä perheen johtaja halusi varmistaa yhtenäisyyden.

Perheeseen kuului kaikkiaan 75 jäsentä sekä tunnistettavasti 16 liittolaista (heitä on ollut ehkä enemmän) ja ikäjakauma kuvastaa sitä tilannetta missä USA:n Cosa Nostra oli 1970-luvulle tultaessa. Peräti 23 jäsenistä oli yli 65-vuotiaita ja 25 oli 55-64 vuotta vanhoja.. Kaikkiaan mediaani-ikä jäsenillä ja liittolaisilla oli 58 vuotta. Jäsenien osalta mediaani-ikä oli peräti 60 vuotta. Ikäjakauma kuvastaa miten tämäkin mafiaperhe oli kieltolain sukupolven tuote. Peräti neljä uusistakin jäsenistä joita tuli vuoden 1958 jälkeen oli jo liittyessään yli 50-vuotiaita. Jäsenmäärä oli ollut jo pitkään laskussa ja tulisi jatkossakin laskemaan. Tutkimus paljasti että jokseenkin kaikki jäsenet toivoivat etteivät heidän poikansa lähtisi tälle elämänuralle. He olivat pikemminkin hyvin ylpeitä jälkeläisistään jos he valitsivat opiskelun ja muun uran. Ns. liittolaiset jakaantuivat sitoutumisensa ja (taloudellisen menestyksensä) puolesta useaan kastiin. Osa oli hyvin aktiivisia liittolaisia toisen hyvinkin löyhästi sidoksissa perheeseen.

Anderson analysoi myös toista perhettä jossa tutkittiin 54 jäsenen ja hyvin läheisen liittolaisen ikärakennetta. Heistä (1970) vain yksi oli alle 25-vuotias, kaksi oli 25-34 vuotiaita, 12 oli 35-44 vuotiaita, 11 oli 45-54 vuotiaita, 15 55-64-vuotiaita, 10 iältään 65-74 vuotiaita ja kaksi yli 75-vuotiaita. Tämä organisaatio oli iältään nuorempi kuin Benguerra. Mediaani-ikä liittolaisineen oli kuitenkin 55 vuotta.

 

Toimintaympäristö

 

Vastoin yleistä luuloa hyvin monet USA:n suurkaupungit joissa toimi jokin 24 Cosa Nostran organisaatiosta eivät suinkaan olleet 1960- ja 1970-luvulla näiden organisaatioiden täysin dominoimia. Myös Benguerra-organisaatio kontrolloi lopulta vain tiettyä osaa kaupungistaan. Alueella jolla sillä ei ollut toiminnallista haastajaa asui yhteensä 230 000 ihmistä (1970). Vaikka aluetta nimitettiin italialaiseksi, oli asukkaista vuonna 1970 vain 20% italialaisia ja mm. mustia asui 30% alueen väestöstä.

Kaupungissa toimi myös kaksi itsenäistä muuta rikollisorganisaatiota jotka Anderson kuvasi ”puolalaisiksi” ja ”juutalaisiksi” (niiden etninen koostumus oli todellisuudessa toinen). Ainakaan viimeisen 10 vuoden ajalta mitään pyrkimyksiä vallata toisten alueita ei ollut vaan kolme organisaatiota toimivat omilla alueillaan täysin itsenäisesti mutta tekivät tietyissä tapauksissa hyvinkin paljon yhteistyötä. Alueella ei oltu käyty pitkään aikaan mitään veristä valtataistelua.

Benguerra-perheen laittoman liiketoiminnan ydin oli uhkapeli, etupäässä ns. numeropeli (numbers). Pelillä on ollut myös muita nimikkeitä kuten ”policy racket” tai espanjalainen ”bolita”. Numbers oli Yhdysvalloissa erittäin suosittu peli jo 1900-luvun alussa eteenkin pienituloisten keskuudessa, sillä sitä voitiin pelata hyvinkin pienillä panoksilla, sitä voitiin pelata velaksi ja siihen saattoi osallistua myös alaikäiset. Numeropelissä veikattiin numerosarjan kolmea viimeistä numeroa. Mahdollisuus voittaa oli luonnollisesti 1:999. Yleensä vedonlyöntitoimistot maksoivat oikein veikanneilla korkeintaan 600-kertaisen voittosumman mutta tietyistä numeroista joita veikattiin erityisen paljon (esim 333, päivämäärä, jne) oli voittokerron pienempi, esim 400. Periaatteessa siis vedonlyönnissä maksettiin voittoja takaisin korkeintaan 60% siitä summasta panoksista. Useimmiten palautettiin takaisin voittajille selvästi pienempi osuus, esim. 50-58%. Vedonlyönnin otti vastaan ns. lähetti (runner) joka toimitti veikattavan numeron numeropankkiin. Lähetille annettiin yleensä 10% osuus veikatusta summasta.

Voisi siis luulla että vedonlyöntitoimistoille toimita olisi ollut riskitöntä. Mutta näin ei ollut. Monet vedonlyöjät toimivat pienellä pääomalla. Usein kävi niin että jos vetoa yksittäisessä toimistossa oli lyöty sen verran isommalla summalla että voittotapauksessa pienellä toimistolla ei ollut rahaa maksaa voitosta tarvitsivat ne rahoitusta tai ajautuivat vararikkoon. Ja sitä saatiin silloin laittoman toiminnan takia vain laitonta kautta. Useimmiten suurta maksua vastaan pienet vedonlyöntitoimistot vakuuttivat liiketoimintaa ja käyttivät ns. layoff-toimistoja.

Numeropeli vaati paljon työvoimaa, Anderson arvio Benguerran hallitsemalla alueella mukana toiminnassa olleen jopa tuhat henkeä. Benguerra-perheen dominoimalla alueella oli vedonlyöntitoimistoja (joita oli hyvin pieniä, pieniä ja suurempia) sekä myös ns. lay-off toimistoja (jotka kattoivat näiden vedonlyöntitoimistojen vetoja). Eräät vedonlyöntitoimistot olivat perheen omistamia, samoin lay-off toimistot. Layoff-toimistot takasivat (maksua vastaan) myös muiden alueiden kuin Benguerra-perheen hallitseman vedonlyöntitoimistojen toimintoja. Mitää pelaajien pettämiseen viittaavaa ei havaittu. Pelin organisaatio piti huolen siitä että oikein veikanneet saivat rahansa.

Laittomaan vedonlyöntiin liittyi oleellisesti myös koronkiskonta. Kun Annelise Anderson tutki Benguerra perheen osalta number-pelin tuottoja päätyi hän seuraaviin tuloksiin arvioidessaan perheen kontrolloiman alueen noin 4.3 miljoonan dollarin suuruista vuotuista vedonlyöntiliiketoimintaa:

 

- laittoman vedonlyönnin puhdas voitto 200 000 dollaria (5% liikevaihdosta)

- laittoman vedonlyönnin lay-off tuotot 100 000 dollaria

- laittomaan vedonlyöntiin ym. liittyvä koronkiskonta 100 000 dollaria

 

Laittomien kortti- ja rulettipelien tuotot olivat niiden volyymien ja lyhyen keston vuoksi melko pienet. Koska numeropelaaminen sitoi siis paljon työvoimaa ( jopa 1000 henkeä) ja oli monessakin mielessä vanhanaikainen, ei tuotot muodostuneet niin valtavaksi kuin teoreettisella 35-40% laskelmalla voisi luulla. Kun julkisuudessa usein puhutaan laittoman uhkapelin tuotoista, on syytä tehdä ero liikevaihdon ja puhtaan tuoton välillä.

Numeropeli oli ollut järjestäytyneen amerikkalaisen rikollisuuden eräs tärkeimmistä tulolähteistä kieltolain jälkeen mutta esim. Anderson arvioi sen tulevaisuuden varsin heikoksi. Teknologinen kehitys muutti myös uhkapeliliiketoimintaa. Lailliset arpapelit alkoivat osassa maata jo vuonna 1964. Mutta monet pitivät yhä laitonta numeropeliä parempana monestakin syystä (voitiin pelata lainarahalla, parempi voitto-osuus, ei ikärajoitetta). Numeropeli oli sidoksissa kaupunkien sosiaaliseen rakenteeseen. Mitä keskiluokkaisemmaksi kaupunki (ja myös sen italialainen väestö) kehittyi, sitä vähämerkityksellisemmäksi numeropeli tuli. Benguerra-perhekin sijoitti kasvavassa määrin oman kaupunkinsa ulkopuolella tapahtuvaan uhkapeliin kuten Las Vegasiin, Karibialle, Floridaan sekä suunnitteli sijoittavansa lähitulevaisuudessa oman kaupunkinsa lähelle avattavaan suuren lailliseen kansalliseen uhkapelikeskukseen.

 

Laillinen liiketoiminta

 

Benguerra-perhe sijoitti laittomasta uhkapelistä saamiaan tuloja lailliseen liiketoimintaan ja käytti jossain määrin korruptiota ja uhkailuja (enemmän tai vähemmän onnistuneesti) tietyillä talouselämän sektorilla. Sillä oli jalansijaa vain muutamissa sille tärkeäksi katsomissaan paikallisen ammattiliiton toiminnassa. Perheen jäsenet tai liittolaiset omistivat seuraavia liikkeitä:

- baarit ja ravintolat 45, suurelta osin pieniä yrityksiä

- muut vähittäiskauppa ja palvelualan yritykset 25. Antavat verosuojan ja niissä voidaan harjoittaa myös laitonta toimintaa

- ruoka ym tuotanto: teollisuustuotanto ja tukkumyynti 11

- rakennus- ja rakennuspalveluyritykset 7

- muut yritykset (8), esimerkiksi kuormausala

- myyntiautomaattiyritykset (13), jotkut niistä eräitä suurimpia perheen omistajia yrityksiä

- kasinot ja niiden palveluyritykset (12). Sisältää 9 kasinoa ja niiden 3 matkatoimistoa. Liittyy myös pelaajille myönnettyihin lainoihin ja koronkiskontaan.

- finanssi-, vakuutus- ja kiinteistöliiketoiminta (18). Merkittävimmät kohteet sijoittaa.

-Sijoitukset Miamiin 4.

Kaikkiaan laillisessa liiketoiminnassa myyntiautomaatit näyttelivät merkittävää osaa. Itse yritysten liiketoiminnan volyymit joitakin poikkeuksia lukuun ottamatta varsin pieniä. Perhe kontrolloi esimerkiksi ravintola-alalla vain jonkin verran ammattijärjestöjä alueella mutta oli poliittisena vastapalveluna saanut joitakin jäseniään liittoon töihin (suojatyöpaikka). Juuri liittojen palkkalistoille pääseminen oli monelle organisaation jäsenelle ja liittolaiselle hyvin tärkeä tulonlähde, monelle itse asiassa ainoa tapa turvata elanto.

Eräs merkittävimmistä perheen laillisista yrityksistä oli elintarvikealan yritys, jolla oli sekä kuljetus-, prosessointi- että jakelutoimintaa. Yritys oli joitakin kertoja joutunut viranomaisten tarkasteluun elintarvikehygieniakysymyksessä joskin se oli myös sen kilpailevien yritysten eräs ongelma. Yritystä oli epäilty myös hinnoitteluepäselvyyksistä. Toinen merkittävä jäsenten omistaja yritys oli rahtialalla. Sen nettovarallisuudeksi kalustoineen arvioitiin 1-2 miljoonaa dollaria (1969). Rakennusalan yrityksiä jäsenillä oli 6 joista 4 kotikaupungin sisäpuolella. Niistä yhdellä suurella oli noin 500 00 dollarin rakennusprojektit tutkimusajankohtana mutta pääasiassa yritykset ovat aika pieniä.

Syy miksi Benguerra perhe oli mukana laillisessa liiketoiminnassa saattaa johtua seuraavista motiiveista:

- vakiinnuttaa verosuoja (näyttää viranomaisille mistä tulot on hankittu)

- tukea laittomia yrityksiä

- elättää joitakin jäseniään

- monipuolistua laittoman liiketoiminnan riskien takia

- voittojen takia

Perheen jäsenet ja liittolaiset sijoittivat liiketoimintaan, jossa maksut suorittiin käteisellä. Tämä teki viranomaisille vaikeammaksi selvittää tulojen laillisuus. Siksi baarit, ravintolat, myyntiautomaatit ym. olivat suosittuja kohteita. Baareissa ja kahviloissa voitiin harjoittaa myös laitonta liiketoimintaa (numeropeli, korttipelit, noppapelit) ja myyntiautomaateilla voitiin kiertää mm. tupakkaveroja. Veronkierrolla tai varastetun tavaran myynnillä saadut ansiot näyttivät kuitenkin olleen vähäiset. Näitä suurelta osin varsin pieniä liikkeitä käytettiin sittenkin enemmän veroturvan takia. Sijoitus kasinotoimintaan mahdollisti taas koronkiskonnan volyymien kasvattamisen. 75 jäsenestä 43 katsottiin varmuudella olleen tuloja laittomasta liiketoiminnasta.

 

Jäsenten ansiot

 

Anderson jakoi tulojen perusteella Benguerra-perheen jäsenet seuraaviin luokkiin (tulot vuodelta 1970):

- matalatuloiset: alle 5 000 dollaria vuodessa

- tulot 5 000 – 10 000 dollaria

- kohtuullisesti ansaitsevat 10 000 – 20 000 dollaria

- melko hyvin ansaitsevat 20 000 – 30 000 dollaria

- hyvin ansaitsevat yli 30 000 dollaria joista eräät ansaitsivat 50 000 – 100 000 dollaria vuodessa.

Jos lukemia haluaa verrata vuoteen 2016 ja eurovaluuttaan voi kertoimena käyttää 5.5. Andersonin tutkimus tästä yhdestä 75 jäsenen Cosa Nostra-perheestä ja sen arvioiduista tuloista ei tue näkemystä joka on hyvin yleinen populaarikulttuurissa. Ja tuo vääristyneessä kuvassa gangsterit rypevät rahoissa (vrt. Goodfellas). Andersonin keräämän aineiston mukaan:

- vain 12 jäsenistä ansaitsi yli 30 000 dollaria vuodessa tähän ryhmään kuului eteenkin johtajia

- 11 jäsentä ansaitsi vähemmän kuin 5 000 dollaria (”nälkää näkevät”)

- 9 jäsentä ansaitsi vaatimattomat 5 000 – 10 000 dollaria

- 29 jäsentä ansaitsi kohtuullisesti 10 000 – 20 000 dollaria

- 14 jäsentä ansaitsi melko hyvin 20 000 – 30 000 dollaria

 

58 aktiivisesti toimineen jäsenen (ei vankilassa, ei vetäytymässä pois toiminnasta) keskitulot olivat 22 700 dollaria. Suurimmat keskitulot olivat 65-74 vuotiailla (johtotehtävissä), sen sijaan nuoremmilla jäsenillä tulot olivat keskimäärin vain 16 400 dollaria. Esimerkiksi numeropelissä mukana kirjuritehtävissä olleet ihmiset ansaitsivat arviolta 125 dollaria viikossa (6 500 dollaria vuodessa). Viidesosa Benguerra-perheen jäsenistä jäi noin matalalle tulotasolle.

Andersonin tutkimukset ovat uskottavia joskin tietysti lukemiin on syytä suhtautua aina varauksella. Toisaalta mitkään muutkaan merkit eivät viittaa siihen että sen paremmin hänen tutkima järjestäytyneen rikollisuuden organisaatio kuin muutkaan vastaavat eivät ole jäsenilleen suinkaan mitään valtavia tulonlähteitä. Rikollisesta toiminnasta saatavat tulot olivat yllättävän pieniä.

Benguerran tapauksessa uhkapeli nykyrahassa mitattuna toi korkeintaan 2 miljoonan euron tulot ja koronkiskonnasta saadut tulot huolimatta hirveistä maksuista (esim. 5% päivässä tai 20% viikossa) toivat summia jotka vastaavat ehkä vain hieman yli 500 000 euroa nykyrahassa. Koko organisaation nettotulot ( kaikkien jäsenten saamat) jäivät 6-7 miljoonaan euroon. Summa voi kasvaa suuremmaksi jos mukaan otetaan liitännäisjäsenet, sukulaiset, ystävät ym. mutta silloin käsitteet rikollisesta toiminnasta saaduista tuloista muuttuvat ristiriitaisiksi. Onko esimerkiksi laskettava myös numeropelin lähetin vastaanottama 10% osuus vedonlyöntisummista tai kirjurityössä olleiden 125 dollarin viikkopalkka mukaan laskelmaan? Numeropeliin tarvittiin helposti jopa tuhat henkilöä keräämään maksuja ja suorittamaan laskutoimituksia. Koko numeropelistä saatu tuotto on joka tapauksessa jäänyt vain muutamaan miljoonaan dollariin vuonna 1970 rikollisorganisaation toiminta-alueella. Tämän 75 jäsenen rikollisperheen mediaanitulo vuoden 2016 eurovaluutalla mitattuna olisi siten ollut 100 000 jäsentä kohden. Noin viidesosa organisaation jäsenistä ansaitsi korkeintaan saman kuin mikä oli saman kaupungin väestön mediaanitulo ja mukana heillä oli laittomia tuloja joista eläkettä ei kerry.

Jos aika kohtuulliseksi ja joiltakin osin yllättävän vaatimattomaksi paljastunut järjestäytyneen rikollisorganisaation tulonmuodostus murtaa myyttejä myös väkivallan määrä tai oikeastaan väkivallan määrän vähäisyys Benguerra-perheen toiminnassa ainakin 1960-luvulla ja 1970-luvun alussa yllättää myös. Noin 10 vuoden ajalta ei tiedetty yhtään jäsenen murhaa joskin kaksi jäsenistä oli kadonnut. Uhkapeliin liittyvä koronkiskonta oli useimmiten vähän väkivaltaa sisältänyttä joskin Anderson arvioi että eräät ihmiset eivät halunneet kertoa kaikkea. Vain yhdessä tapauksessa koko 1960-luvulla tiedetään käytetyn väkivaltaa koronkiskontatapauksessa. Pelkästään jo järjestön maine riitti. Jos kyseessä oli maksuvaikeuksiin joutunut yrittäjä, ratkaistiin ongelma mieluummin omaisuuden haltuunotolla kuin tarpeettomalla väkivallan käytöllä. Huumekauppaan ja ryöstöihin suhtautuminen organisaation johdolla oli kielteinen. Muutaman yksittäisen jäsenen ja liittolaisen tiedettiin käyneen epäsäännöllisesti kauppaa huumeilla mutta sen he olivat tehneet omin luvin. 

Tutkimus vahvisti sen että perhe maksoi lahjuksia säännöllisesti poliiseille jotta poliisilaitos ummistaisi silmänsä laittomalta uhkapeliltä. Maksettuja summia oli vaikea arvioida suppean materiaalin puitteissa mutta esim. vuosina 1968-69 poliiseille olisi maksettu kuukausittain ”nelinumeroinen summa” dollareita laittoman uhkapelin suojelusta. Yksi perheen jäsen oli kerännyt summat numeropelejä pyörittäneiltä yrityksiltä. Tiettävästi rahaa olisi kerätty poliisille maksettavaksi myös muiden kaupungissa toimineiden rikollisorganisaatioiden peliyrityksiltä. Organisaatiota kaikkiaan pitäisi kuvata yhden yrityksen sijasta pikemmin monen yrityksen järjestelmäksi tavoitteena eräänlainen kartelli. Jäsenillä oli suhteellinen toimintavapaus. 

Annelise Graebner Andersonin tutkimus ”The Business of Organized Crime” olisi ansainnut suurempaa huomiota mediassa Amerikan Cosa Nostraa arvioitaessa. Valitettavasti valtamedia rakasti enemmän myyttejä, paisutteli ja teki mafiasta USA:ssa yliarvostetuimman tapauksen sitten Kommunistisen Puolueen. Vertaus kommunisteihin USA:ssa on muutenkin kiinnostava. Kuten USA:n Kommunistiseen Puolueeseen kuului urbaanin legendan mukaan lopulta enemmän ilmiantajia kuin varsinaisia jäseniä niin sama näytti olleen kohtalo Cosa Nostrassa eteenkin 1980-luvulta lähtien.

Cosa Nostra oli jo demografisen ja yhteiskunnallisen muutoksen myötä selvästi marginalisoitumassa Yhdysvalloilla. Se oli jäänne kieltolain vuosista, 1930-luvun suuresta lamasta sekä ammattiliittojen nousun aikakaudesta (ammattiliittojen jäsenmäärä lähti jyrkkään laskuun jo vuonna 1953). Benguerra-perhe toimi laittoman liiketoiminnan alalla – pääasiassa numeropelissä - joka oli väistymässä. Väistämättömän lopun alla pitkään jatkunut vakaus, järjestön jäsenmäärän supistuminen ikärakenteen ja ansaitsemisongelmien takia, toiminnan asteittainen hiipuminen ja toimintaympäristön muutos johti lopulta rauhallisen pitkän kauden päättymiseen hyvin brutaalilla tavalla heti 1980-luvun alussa. Tässä suhteessa eräiden jäsenten ja liitännäisjäsenten siirtyminen vaaralliseen, väkivaltaa ja epävakautta sekä pitkiä vankilatuomioita tuoneeseen huumeliiketoimintaan (omin luvin) oli suurelta osin reaktio ympäristön muutokseen. Osa jäsenistä ansaitsi perinteisessä uhkapelitoiminnassa kertakaikkisesti liian vähän. Cosa Nostra ei todellisuudessa edes 1970- ja 1980-luvulla ottanut huumeliiketoiminnassa liikkuvasta rahasta kuin hyvin pienen osan. Ne jäsenet ja johtajat jotka ansaitsivat riittävästi perinteisillä laittomilla markkinoilla pyrkivät suurimmalta osalta pysymään huumekaupasta erossa. Bonannon organisaatio sisilialaisine yhteyksineen oli ainoita merkittäviä poikkeuksia. Cosa Nostra ei missään tapauksessa kontrolloinut huumekauppaa missään USA:ssa. Huumekaupasta saatuja tuloja on julkisuudessa yleensäkin liioiteltu. Sitä kaupanneiden tulotaso on myöhemminkin jakautunut hyvin epätasaisesti. Katukaupustelijat tienaavat yllättävän vähän. Hyvin harvat tienaavat joko melko paljon tai erittäin paljon.

Oliko Annelise Graebner Andersonin tutkima Cosa Nostra organisaatio sitten poikkeuksellinen tapaus? Tuskin. Vaikka hän ei myöhemmin kertonut tutkimuksen esimerkkitapausta niin todellisuudessa monet merkit viittaavat siihen että hänen tutkimansa organisaatio oli Philadelphiassa toiminut Angelo Brunon perhe. Tätä organisaatiota pidettiin aika lähellä Cosa Nostran keskivertotapauksena. Pienempi kuin New Yorkin ja Chicagon organisaatiot muutta suurempi kuin useimmat muut 17. 


( Päivitetty: 28.09.2016 14:35 )

 - pelontorjunta | Kommentit (1)Kommentoi


©2017 Pelontorjunta - suntuubi.com